Jenni Ukkonen 20.3.2012

värikästä klassisuutta

Teksti: Jenni Ukkonen

Huomenna tapahtuu jotain, mitä oon odotellut aina siitä saakka kun ekat kuvat siitä näin – Lindexin (!!!) upea modern preppy -aiheinen kevätmallisto saapuu kauppoihin ja, mikä parasta, myöskin nettikauppaan, jotta Suomen ulkopuolle asuva Jennikin voi halutessaan naputella tilausta menemään! Pakko sanoa että olen ihan fiiliksissä tästä mallistosta, eikä innostusta vähennä laisinkaan upea Gwyneth Paltrow sen keulakuvana. Sopii kuin nappi silmään!

Nämä asut on kyllä loistavia esimerkkejä siitä, että klassinen pukeutuminen tarkoita aina pelkkää tummansinista, valkoista ja beigeä – sekaan voi heittää vaikkapa vihreää ja oranssia aivan yhtä hyvin! Itse oon erityisen hullaantunut vihreään tänä keväänä, joten vähintään vihreät housut mielisin omakseni vielä saada. Raitaa rakastan vuodesta toiseen, ja mallistossa näyttää olevan parin aika hienoa versiota kyseisestä klassikosta – mm. paljetein koristeltu sellainen!

Parit muistutushälytykset on tuonne nettikauppaan nyt tosiaan laitettu, joten katsotaanpa tulisiko sitä jotain tilattua.  Toinen vaihtoehto on odottaa pari viikkoa, ja käydä hipeltämässä vaatteita ihan paikanpäällä, kun taas Helsinkiin olen matkaamassa 🙂 En kyllä edes muista milloin on viimeksi tullut Lindexillä shoppailtua, mutta nyt kun näin upea mallisto on tiedossa, niin mikä ettei! 🙂

Loving the new modern preppy collection by Lindex, in stores and online tomorrow! Definitely considering buying myself few of the striped shirts…:)

Kommentit (18)

Itsekin muistan että oli aika kun siellä aktiivisesti (silloin vielä Suomessa asuessani) kävin, mutta sitten se vaan jäi… nyt täällä asuessa oon monestikin nähnyt kivoja mainoksia Lindexin mallistoista ja kironnut, kun en niihin itse käsiksi pääse 😀 Onneksi kohta Suomeen lomalle! 🙂

Itsekin odotan tätä mallistoa innolla! Tuota vaaleaa neuletta olen tässä kovasti hankkimassa 😉 19,95€ ja 100% puuvillaa!

Mallisto näyttäisi toimivalta paketilta, mutta ikäväkseni täytyy todeta että itselleni tuosta ei löydy kuin värikäs vyö 😀

Hih, no jotain sentään 😉

Hyvältä kyllä kuulostaa 😉 Ja kaunis on tuo neule!!

rakastuin noihin mustavalkosiin shortseihin ihanat 🙂

Ne on kyllä hurjan söötit, kelpaisi mullekin! 🙂

Seinäjoen Lindexis ihailin noita vaatteita jo viime viikonloppuna 🙂

Ui, lähtikö mitään mukaan? 🙂

Oi tuhannet kiitokset vinkistä, näin ton palmikkoneuleen 9. helmikuuta ilmestyneessä Annassa ja oon koittanu stalkata siitä lähtien et koska niitä tulee myyntiin haha! Tän postauksen ansiosta olin kärppänä paikalla kymmeneltä ja sain neuleen omakseni! Aika pitkälti kyl tuotteita vietiin käsistä siellä myymälässä 🙂

No hienoa jos oli vinkkaus iloksi asti!:) toivottavasti siella on viela jotain kun itse sinne suuntaan!:)

Lindexiltä en oo minäkään oikein osannu ostaa mitään, ehkä nyt vois taas käydä kattoon tarjontaa. Koot alkaa suurimmas osaks vasta s- koosta ja se liian iso..

Kaupassa tuo ylärivin keskimmäinen mekko oli vielä hienompi kuin kuvissa. Kuvista en jotenkin edes ollut huomannut sitä. Kiva mallisto kaikenkaikkiaan, myydään taas varmasti aika pian loppuun.

Itse tykkään myös kovin koko mallistosta. Hassua jos Seinäjoella on ollut nuita myynnissä jo viime viikolla, kun tänään oli virallinen eka myyntipäivä noille. Kävin Leppävaaran Sellossa ettimässä vihreitä housuja ja sini-valko-raidallista jakkua, mutta kaikki pienemmät koot oli loppu. Pitää huomenna käydä vielä Helsingin keskustasta kastomassa. Tollanen valkoinen neule näkyi olevan myös JC:ssä muistaakseni samaan hintaan.

Tää mallisto on kyllä aivan ihana, itelle lähti tänään mukaan se paljettiraitapaita 🙂 Oli tosi ilo huomata että vaatteet ovat ihanan näköisiä, hyvän hintaisia ja vieläpä hyvistä materiaaleista – yleensä tästä vikasta tingitään!

Se paljettinen oli kyllä munkin lemppareita, toivottavasti ennätän vielä sen saamaan! 🙂

Lindexin koot on kyllä aika isoa luokkaa, itsekin pienenä oon sen huomannut… mutta toivottavasti tästä nyt löytyisi vähän pienempiäkin kokoja 🙂

Enne en osannut ajatellakaan meneväni ostoksille Lindexiin, mutta nykyisin suuntaan sinne heti ensimmäisenä 🙂 Lindexistä on tullut yksi suosituimmista vaatekaupoista. Siellä on usein viimeiset kappaleet todella hyvissä alennuksissa. -s-

Itsekin muistan että oli aika kun siellä aktiivisesti (silloin vielä Suomessa asuessani) kävin, mutta sitten se vaan jäi… nyt täällä asuessa oon monestikin nähnyt kivoja mainoksia Lindexin mallistoista ja kironnut, kun en niihin itse käsiksi pääse 😀 Onneksi kohta Suomeen lomalle! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *