Jenni Ukkonen 29.12.2010

vastauksia

Teksti: Jenni Ukkonen

Mulla ei ole toiminut netti nimeksikään, joten piti tulla alakerran Coffeehouseen julkaiseen vastaukset niihin teidän kysymyksiin. Kuvaton postaus luvassa, eli en suutu jos ette tätä lue (kysymykset oli valtaosin Lontoossa asumisesta ja opiskelusta!). Olkaapa hyvät:

teeks töitä lontoossa vai opiskeletko?
Opiskelen ja tavallaan teen töitäkin

millasta on asua lontoos ? onks sielt helppo saada kavereita?
Ihan mahtavaa on ja kaveripiirikin oli helppo muodostaa kämppisten ja kurssikavereiden avulla

ihmettelen että miten brittinuoret pystyy ylipäätään asumaan ja opiskelemaan lontoossa, kun työntekoakin on vissiin rajoitettu laeilla opintojen aikana, eikä työtä muutenkaan pysty/jaksa opintojen ohella hirveästi tekemään. eikä briteissä tulotasokaan ole sen korkeampi kuin Suomessa. ja kun asumisen lisäksi tulee tietenkin kulut ruoasta, vaatteista jne… kysymys kuuluu, miten ihmeessä siellä eletään? onko kaikilla lontoo-opiskelijoilla joko jättimäinen opintolaina taskussa, rikkaat vanhemmat, tai jotain muuta maagista?
Varmasti valtaosalla se jättimäinen laina on, ja lisäksi ainakin mun kavereista hyvin moni on osa-aikaisesti töissä (eli ei, meidän koulussa työntekoa ei onneksi ole rajoitettu pois opintojen oheella). Suomalaistahan helpottaa vähän Kelan tuet ja Suomestakin nostettava laina, mutta kyllä mulla on ne kaikki menneet lyhentämättömänä vuokraan eikä ne siltikään riitä.Säästöt on aika jees jos muuttoa suunnittelee eikä töitä vielä paikanpäällä omaa…

saatko sä rahaa asumiseen yms. muuten kuin tukien kautta ? elääkö sillä miten hyvin ? itse olen haaveillut myös muuttamisesta lontooseen, joten sanoisitko että ns. normaali tuloisesta perheestä tuleva voi asua siellä huoletta vai pitäisikö olla varakkaammasta perheestä että asuminen onnistuisi ?
Saan säännöllistä palkkiota tästä blogista ja se on kyllä ollut isoksi avuksi, kun tuet ei tosiaan riitä mihinkään. En tiedä miksi perheen varakkuus vaikuttaisi mihinkään, sillä itse en ole enkä aio pyytää senttiäkään vanhemmiltani koulun tai asumisen maksamiseen, eli varmasti pärjää vaikkei miljönääriperheestä olekaan.

En nyt tiedä, että onko tämä kysymys liian henkilökohtainen, mutta mietin, että ootko vielä yhdessä sen Samulin (sehän sen nimi kai oli?) kanssa? Mietin vaan, että jos oot, niin eikö ole aika raastavaa olla niin paljon hänestä erossa nyt kun asut Lontoossa?
Nyt mua lähinnä ihmetyttää miksi asia sua mietityttää, jos et ole edes toisen nimestä varma – kertoo nimittäin, ettet kuulu siihen lähipiiriin, joita asia koskee… 😉

Tuli kans mieleen, että mistä sulle tuli idea, että lähdet Lontooseen opiskelemaan? Ja mihin ammattiin siis tuolta valmistut? Oliko sinne vaikeaa päästä sisään?
Halusin lähteä ulkomaille sillä suomessa mulla ei olisi ollut mahdollisuutta haluamiani aineita opiskella (eikä Suomessa asuminen enää muutenkaan yhtään napannut). Lontoo oli luonnollinen valinta sillä se lempparikaupunkini on, mutta jos en olisi päässyt Lontooseen olisin lähtenyt Roomaan. Ammattiin en valmistu, joten mun ei onneksi vielä tarvi päättää mitä haluan “aikuisena” tehdä :p Ja en kokenut että oli vaikea päästä sisään, vaikka hakupapereiden täyttäminen välillä aika raastaa olikin.

Oliko helppo saada ystäviä uudesta koulusta/Lontoosta? vai pitikö pistää parastaan sosiaalisesti että sai juttuseuraa?
Ei todellakaan ollut, päinvastoin oon ihmetellyt miten näinkin ujo ihminen on saanut niin suuren kaveripiirin ja pari hyvinkin ihanaa ystävää ympärilleen 🙂 Valtaosa on kuitenkin samassa tilanteessa ja uudessa koulussa/kaupungissa vailla vanhoja kavereita.

Asutko kaukana koulustasi? Kauan menee koulumatkaan?
Mun kampus sijaitsee yhden metropysäkin päässä, mutta kävellen tulee useimpina päivinä koululle mentyä ja n. 10 minuuttia menee siihen matkaan.

Teetkö koulutehtävät/läksyt/tentteihin luvut ajallaan vai jääkö ne viimetippaan? mietin vaan kun sulla on kiirettä ollu niiden kanssa niin onko se sellaista vaikka hoitais hommia ns. ajallaan pikkuhiljaa?

En sanoisi että mulla on niiden kanssa ollut “kiire” juurikin siksi että teen kyllä hommat aina ajallaan, mutta tehtäviä on ollut ja on yhä sen verran että koko ajan niitä saa ollakin tekemässä – jopa nyt joululomalla on pari portfoliota sekä esseetä työn alla.

Mikä pelotti eniten Lontooseen muuttamisessa? Miten tilanne ratkesi?

Pelkäsin vähän että kokisin opiskelun liian aikaa kuluttavaksi eikä mulle jäisi mitään muuta elämää, mutta niin ei sitten onneksi käynytkään (ainakaan vielä…). Sen lisäksi että oon ehtinyt elää sitä muutakin elämää, niin myös koulussa on mennyt hyvin 🙂

Oliko missään vaiheessa ns. luovuttamisen mielialaa?
Ei ole

ollaan tulossa keväällä reissuun sinne lontooseen ja haluisin tietää hyviä kauppoja ja shoppailu paikkoja ja missä olisi PAKKO käydä ja myös mistä itse ostat suurimman osan vaatteistasi, ja että missä ne sijaitsevat (suunnilleen…)?? :)) ois tosi kiva jos voisit vähä kertoo 🙂
Apua, melkoisen ison kysymyksen heitit! Itse oon aika tylsä shoppailija eikä mulla ole ainakaan vielä mitään “salaisia” kauppoja joista niitä superlöytöjä teen, vaan luotan yhä edelleen mm. Zaraan, Topshopiin, Gapiin. Oxford Streetiltä ja Regen Streetiltä yllättäen kaikki yleisimmät löytyykin, ja samoja mm. Westfieldin ostarilta. Musta tuntuu että lontoo -tunnisteen alka voisit vähän tarkemmin löytää jotain vinkkejäni 🙂

Sellainen kysymys on mielessä, kun itse olen ajatellut ulkomailla asumista ja työskentelyä niin onko se vaikeaa tottua uuteen kulttuuriin ja ihmisiin, kannattiko ulkomaille muuttaminen? Haluaisin kokea myös sen elämässäni. Jotain vinkkejä ois myös kiva saada : )
Ehdottomasti kannatti, en osaa edes kuvitella elämääni muualla kuin Lontoossa! Paras mulle tapahtunut juttu ikinä oli tuo muutto siis 🙂 Kulttuurikaan ei niin mahdottoman erilainen suomeen verrattuna Englannissa ole, joten sen kanssa ei ole mitään isoja ongelmia tai ylläreitä tullut. Mutta toisaalta jotkut jutut on vaatineet vähän enemmän totuttelua ja sopeutumista – päälimmäisenö tulee mieleen kylmät asunnot ja huonosti saatava lämmin vesi 😀

Oletko muuten ollut muiden ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa tekemisissä, että tiedätkö miten heillä sujuu englanniksi opiskelu vai onko ollut vaikeuksia?
Olen paljonkin, sillä karkeasti voisin sanoa että n. puolet kurssikavereistani on muualta kuin Englannista. Ja ihan siitähän se riippuu kuinka hyvin on kieltä aiemmin osannut, mahdotonta alkaa erittelemään onko se yleisesti ottaen hankalaa vai ei. Itse en ole nähnyt siinä mitään ongelmia, mutta toisaalta englanti onkin ollut mulle aina sen suomen oheella vahvin kieli.

Millaiset kämppikset sulla on? Montako niitä on?
Jaan keittiön neljän muun opiskelijan kanssa, joista yksi on samassa koulussa mutta toisella kampuksella. Tytöt on Birminghamista ja Ruotsista, pojat Virosta ja Hong Kongista. Ja tosi hyvin ollaan tultu toimeen, ollaan kaikki suht siistejä eikä oo paljon tarvinut munkaan huomautella että muut saisi siivota yhtä paljon kuin mitä itse teen :p

Mikä kamera sulla on?
Aiemmin on ollut Olympuksen pokkari (en muista mallia) mutta tästä lähtien valtaosa kuvista tullaan todennäköisesti ottaan Canonin 500d -digijärkkärillä 🙂

Kuinka pitkä olet?
n. 157cm

Mitä kaipaat eniten Rovaniemeltä?
Jos perhettä ja muita rakkaita ei saa sanoa, niin vaikea vastata… koska nyt pari päivää täällä oltuani olisin jo valmis lähteen pois 😀 Mutta Suomesta kaipasin sitten mm. ruisleipää, salmiakkia ja maitoa.

Voisitko kertoa vähän koulusta jossa opiskelet? (ellet ole jo kertonut, voi olla että olen missannut:)

Opiskelu – tunnisteen alta löytyy paljon juttua, sinne siis 🙂

Kiinnostaisi tietää, miten se haku prosessi meni? Oliko pääsykokeet tms? Onko lukukausimaksuja?
UCAS -nimisen sivuston kautta haettiin ja siitä oonkin jo iät ja ajat lupaillut tarkemmin juttua. Se on siis vähän kuin yhteishaku, pääsykokeita ei mulla ollut vaan katsottiin Personal Statementia, suosituksia sekä yo-toikkarin ja päättötoikkarin arvosanoja. On lukukausimaksut.

onko sulla ollu paljon poikaystäviä ? (:
Ei mitenkään paljon 🙂

mikä on absolute lempivaatteesi tällä hetkellä?
H&M:n vahapintaiset mustat farkut – ostin just eilen toiset samanlaiset kun alan pelätä että niille ekoille tapahtuu jotain 😀

mitä tunnut oppineesi/ymmärtäneesi parhaiten englannissa asuessasi? 🙂
Apua, en edes tiedä tajusinko tätä kysymystä oikein… Mutta varmaan oon ymmärtänyt sen, että pitää tehdä kuten sydän sanoo eikä mitä muut sulle kertoo. Jos olisin kuunnellut muita, en todennäköisesti olisi ikinä lähtenytkään, ja siten menettänyt tosi paljon!

Millaisiin asioihin olet kohdannut Lontoossa, joita et odottanut kohtaavasi, niin hyviä kuin huonoja?

En osannut odottaa että siellä asuvat miehet on niin kovia flirttaileen ja iskeen vaikka kesken työpäivän. Se osaa olla ahdistavaa 😀

Onko britteihin ollut vaikea tutustua?
Ei kai niihin ole sen vaikeampi tutustua kuin muihinkaan, mutta jotenkin sitä aina helpommin hakeutuu muiden ulkomaalaisten seuraan… tiedä mikä siinä sitten on 🙂
Millainen meno on lontoolaisessa baarissa verrattuna suomalaiseen?

En osaa alkaa vertailemaan, kun baareja on molemmissa niin monia erilaisia :p

Kelahan tukee opiskelijoita myös EU-aluella. Mietin vaan, kun olen ajatellut lähteä Lontoosen opiskelemaan markkinointia tai PR:ää muotia sivuttaen ja mietin, että millä noilla tuilla pötkii? Opintomaksuihin tulen keräämään etukäteen, mietin enemminkin asumis-, ruoka- ja vaatekustannuksia 🙂
Eihän niillä juuri minnekään pötkitä, säästöt ja osa-aikatyö on mun mielestä aika tarpeellisia vaikka tuet saakin ja täyden opintolainan nostaa. Mulla ainakin menee kaikki tuet ja lainat suoraa vuokraan, eli ruoka ja muu menee sitten blogipalkkiostani ja niistä säästöistä (jotka on huvenneet vauhdilla!) Asua voi tietty halvemmin ja kalliimmin, mutta kovin halpaa ei Lontoossa kuitenkaan koskaan asuminen ole.

miten siun kielitaito on kehittyny tän aikana? vai olitko hyvä enkussa jo ennen ku muutit sinne?
Osasin kyllä sujuvasti jo ennen lähtöä, mutta oon huomannut että puhuminen on nykyään vielä huomattavasti luontevampaa.

Hei! olen ajattellut keväällä lähteä Lontooseen. Mitä paikkoja siellä suosittelet käymisen arvoisiksi? Ja minkä hintaista siellä on verrattuna Suomen hintoihin 🙂
Olisitpa eritellyt tarkemmin mitä paikkoja meinaat (kauppoja, nähtävyyksiä, ravintoloita ym), sillä kysymyksesi on melko laaja… sama koskee hintatasoa – mitä voin sanoa paitsi että jossain paikoissa halvempaa, jossain saman hintaista ja jossain kalliimpaa. Kurkkaa kuitenkin lontoo -tunnisteen alle jos sulla joskus on ylimääräistä aikaa, siellä voi jotain lemppareitani jo olla esillä 🙂

Mikä on ollut parasta Lontoossa? Entä huonointa?
Parasta ehdottomasti se että se on NIIIIIIN erilainen Rovaniemeen verrattuna, ja että siellä voi olla täysin anonyymi jos vaan haluaa. Huonointa kylmä asunto ja se hiton hitaasti lämpenevä vesi 😀

Mikä on oudoin joululahja jonka koskaan oot saanu?

Mulla ei oikeasti tule mitään outoa tai edes tyhmää mieleen, joten oon kai aika onnekas :p

Mikä on sun lemppari jouluperinne teidän perheessä?
Meillä ei ole mitään erityisiä perinteitä (ei käydä kirkoissa tai haudoilla tai muuta sellaista), mutta musta on ihanaa että kokoonnutaan kaikki yhteen (nykyään varsinkin kun kaikki me lapset asutaan jo omillamme), syödään, jutellaan, avataan lahjoja joskus iltasella… 🙂
Ootko miettiny Lontooseen jäämistä opiskelujen päätyttyä?
Todennäköisesti jos vaan mieleisiä töitä löytyy 🙂

Mua kiinnostaa kovasti siellä asuminen. Haaveilen vaihtovuodesta siellä, mutta tuntuu että se on ihan mahdoton toteuttaa kun asuminen on niin kallista.. Millä ihmeellä löydän sieltä edullisemman asunnon kuin noi yliopiston sivuilla kerrotut (ilmeisesti sunkin tämänhetkinen asunto) 200p/vko? Ja millä ihmeellä rahoitan siellä olon? 🙂 Toki aina ihmisestä riippuvaisia tällaiset asiat, mutta kiinnostaa lähinnä siis se käytännön puoli noin kalliiseen kaupunkiin lähtiessä..
Kaikki asunnot ei kuitenkaan ole niin kalliita kuin koulun sivuilla mainitut, vaan yksityiseltä voi saada huoneen huomattavasti edullisemminkin. Yksityisella asuessa veikkaan että Kelan tuet ja viimeistään opintolainan ottamalla pärjää, ja ainahan voi etsiä niitä osa-aikatöitä samalla (niitä kuitenkin melko helposti tuntuu saavan!).

Mitkä aineet kirjotit ylppäreissä ja millä arvosanoilla? 🙂 jouduitko lukemaan paljon kokeisiin (siis ylppäreihin) ja miten muuten luitko paljon lukiossa tentteihin?
Kirjoitin äikän, enkun, ruotsin, a-saksan, lyhyen ranskan ja italian ja filosofian. Äikkään ja enkkuun en lukenut ollenkaan, muihin luin n. kuukauden ajan viitenä päivänä viikossa, 6 tuntia päivässä. Mulla oli sellainen siisti lukujärjestys sille mitä mun piti lukea milloinkin 😀 Ja kaikki meni paremmin kuin odotin! :p

Ku sulla on se Thomas Sabon -koru, niin millaisia niitä charmeja sulla siinä on? (:
Mua on pyydetty kuvaamaan sitä ja sen varmaan jossain välissä teenkin, mutta nyt siinä on tosiaan musta converse, huhtikuuta symboloiva väritön “timantti”, eiffel, “timantein” koristeltu J -kirjain, palapelin palanen ja siivistä muodostuva sydän 🙂

Mitä muita kuluja sulla on Lontoossa vuokran lisäks?
Mulla kuuluu vuokraan mm. vesi, sähkö, netti ja tv, mutta ylimääräisinä kuluina tietty ruoka, vaatteet ym, kuin myös puhelin (pre paid) ja liikkuminen (pay as you go -oyster)

Mitä teet eniten vapaa-ajallasi?
Eli kun en ole koulussa? Teen koulutehtäviä, olen kavereideni kanssa, ulkoilen, pyörin ympäri Lontoota

Kuinka usein käyt Oxford-streetillä?
Yritän nykyään vähän vältellä Oxford Streetiä, mutta varmaan siellä tulee silti kerran, kaksi kertaa vikossa käytyä…

Kuinka monessa maassa olet käynyt?
Mietitäänpä… nopean laskun mukaan 13 maassa, osassa useamman kerran/eri kaupungeissa.

Milloin sait päähäsi, että muutat Lontooseen?
Tuntui parhaalta vaihtoehdolta sillä rakastan kaupunkia ja muutto oli suhteellisen vaivaton. Lisäksi Suomeen pääsee vajaassa 3 tunnissa 😉

Montako kertaa kävit Lontoossa ennen kuin muutit sinne?
Muutaman kerran

Onko koulussasi minkä verran muita suomalaisia?
Varmaan aika paljon, mutta mun kurssilla taitaa olla “vain” kolme tai neljä mun lisäksi.

Onko London MET iso koulu?
On

Kuinka vanhana aloit kiinnostumaan muodista?
Olin jo ihan pienestä asti sellainen prinsessatyttö joka sunnitteli vaatteita Barbieille ja piirsi kuvia vaatteista. Eli aika nuorena alkoi se kiinnostus :p

Mikä on lempi alueesi Lontoossa?
Tykkään kyllä tosi paljon Islingtonista, missä siis tällä hetkellä asun

Onko toi ns. asuntola kalliimpi kuin monet yksiöt?
On, siksi mulla onkin kova hinku päästä sieltä pois ja omaan kämppään

Haluatko asua Lontoossa opiskelujesi jälkeen?
Jos vaan töitä saa

Millaista ruokaa syöt yleensä/syötkö paljon ulkona?
Syön tosi paljon take awayta, enkä kokannut syksyn aikana kertaakaan kotona (asia mitä häpen suuresti ja mihin ehdottomasti teen muutoksen ensi vuonna!)

Montako paria kenkiä omistat suunnilleen?
En osaa kyllä yhtään laskea, ainakaan enää kun osa kengistäni on Lontoossa ja osa täällä Rovaniemellä…

Olen muuttamassa Lontooseen töihin, lento lähtee ihan muutaman päivän kuluttua. En tunne Lontoosta ennestään ketään enkä ole Englannissa käynyt koskaan. Mistä voisin löytää uusia ystäviä? Sun postaus Lontoossa asumiseen liittyen tulee mulle siis erityisen tarpeeseen 🙂
Todennäköisesti tuut ainakin työpaikaltasi kavereita saamaan, ja kyllähän siellä tutustuu ihmeellisimmissäkin tilanteissa uusiin ihmisiin – ei siis hätää 🙂

Onko jotain asioita (ihmisten lisäksi), joita kaipaat Suomesta? Mitä?
Tuolla ylempänä tulikin se ruisleipä, maito (Valion rasvaton!) ja salmiakki. Kaipaan toki myös lämpimiä asuntoja ja LÄMMINTÄ VETTÄ (kävin vikan viikon niin kylmissä suihkuissa etten voi nyt muuta ajatellakaan kuin lämpimiä suihkuja :p

Aiotko näillä näkymin jäädä asumaan Lontooseen opiskelujen jälkeen?
Todennäköisesti, jos kivoja töitä löytyy

Millainen englannin kielitaito sulla oli muuttaessasi? Onko se kehittynyt paljon?
Ihan kiitettävästi ja sujuvasti osasin, mutta opiskelujen kautta on totta kai sanavarasto laajentunut entisestään

Ootko kokenut olosi aina turvalliseksi Lontoossa? Uskaltaako siellä esimerkiksi liikkua yksin iltaisin? Ootko koskaan pelännyt siellä?
On mulla ihan turvallinen olo, varsinkin kun ihan tietoisesti välttelen pimeimpiä sivukujia ja pysyttelen paikoilla missä on ihmisiä. Muuten en oo pelännyt mutta joskus iltamyöhäällä kun on hypännyt yksin metroon, on vähän jännittänyt kenen hullun kanssa joutuu samaan vaunuun :p

Mitä suurimpia eroja näet Englannin ja Suomen välillä vai onko mitään suuria eroja edes?
Ainakaan mun silmiin ei ole osunut mitään valtavia eroja, mutta Englannissa ollaan mun mielestä paljon kohteliaampia. Vaikka itse tönäisisi jotakuta, on toinen heti pahoittelemassa.

Onko sun ruokatottumukset muuttunu jotenkin erilaiseksi?
No ne on menneet aika huonoon suuntaan, kun en tosiaan ole itse pahemmin kokkaillut :p

Tuntuuko Lontoo jo kodilta?
Tuntuu 🙂

Kävin tosiaan Lontoossa viime kesänä ja taisin vähän rakastua siihen. Oon ajatellut ehkä lähteä sinne lukion jälkeen au pairiksi. Olin Lontoossa kuitenkin vaan viisi päivää niin ei siinä kerkeä kovin hyvin kaupunkiin tutustua niin ois vaan kiva kuulla kaikkea just yleisesti siellä asumisesta ja muutenkin. Ja ois kiva kuulla myös negatiivisia asioita jos sellasia on, koska en haluais saada paikasta liian ruusuista kuvaa, koska tiedän ettei sekään täydellinen paikka ole 🙂
Enpä ollut itsekään tehnyt kuin muutaman lyhkäisen (vajaan viikon) reissun kaupunkiin ennen muuttoa, mutta koska niiden reissujen ainaka oli jäänyt niin positiivinen kuva, ajattelin että kyllä ne huonommatkin kestää – niitä on kuitenkin niiiiin vähän hyviin verratessa 🙂 Huonoin puoli on ehdottomasti se asumisen kalleus, mutta au pairinhan ei sellaista tarvi mietiskelläkään 🙂

Kommentit (29)

Olin itse jo 21 -vuotias kun tänne muutin 🙂 Eihän missään ihan turvallista ole, mutta kyllä mulla henk.koht. täällä turvallisempi olo on kuin Helsingissä, monesta eri syystä 🙂 Oletpas rohkea, onnea kaikkeen! 🙂

“En nyt tiedä, että onko tämä kysymys liian henkilökohtainen, mutta mietin, että ootko vielä yhdessä sen Samulin (sehän sen nimi kai oli?) kanssa? Mietin vaan, että jos oot, niin eikö ole aika raastavaa olla niin paljon hänestä erossa nyt kun asut Lontoossa?Nyt mua lähinnä ihmetyttää miksi asia sua mietityttää, jos et ole edes toisen nimestä varma – kertoo nimittäin, ettet kuulu siihen lähipiiriin, joita asia koskee… ;)”
JAAA mitähän helvettiä? Ehkä SINUN LUKIJAASI mietityttää oletko vielä parisuhteessa vai et, nimittäin suhteesta olet tänne kirjoittanut mutta et erosta.. LOL oletpas KIREÄNÄ

jammujenni: “ostin tällasen villiksen”lukija: “miten se villapaita (oliko se edes villapaita?) istui päälle?”jammujenni: “SIIS MITÄ SE SUA KIINNOSTAA KU ET NÄKÖJÄÄN EDES TIEDÄ MIKÄ SE OLI.”
pointtini on vain se, että älä kerro sellasista asioista blogissasi, joista et halua vastaanottaa lisäkysymyksiä/uteluita.

Teemasta tuli mieleeni: pelkäätkö mahdollista terrori-iskua tai miten ylipäätään suhtaudut uhkaan?

Tässä take awayn luvatussa maassa, jossa saa pieniä sipsipussejakin on oltava aik rautanen luonne ettei sorru (köhköh). Plus kaikki noi on halvempia mitä Suomessa. 🙂

Miksi yrität vähän vältellä Oxford Streetiä ? 🙂

heheh mua alkoi huvittaa toi, et enkkumiehet on kovia flirttailemaan!! Siis ne tosiaan on ja varmaan kaikkien mun englantilaisten työkavereiden mielestä ne oli “normaaleja”! Okei ne on ehkä tottunut siihen, mutta voi, että se oli ahdistavaa, kun se iskuyritys tai flirtti saatto tulla melkei ihan missä vaan! 😀 Englanti onki sinkkutyttöjen/naisten dream place!:-DKiva kuulla kans, et oot kotiutunu hyvin Lontooseen! 🙂 Se on LA:n jälkeen paras paikka missä oon asunu vaikka tosi vähän aikaa siellä ehdin asuakkin! :-Dx

Moikka! Pitää heti aluks sanoa et sun blogi on aaaaaaaivan ihana!! Sellasta ajattelin kysyä, että kun itse olen perfektionisti ja haluan kaiken olevan varmaa yms muuta tylsää niin kannattaako edes haaveilla opiskelusta ulkomailla? Sen jälkeen kun itse muutit Lontooseen,oon ruvennu himoitsemaan samaa, mut jotenki pelottaa aiva järkkyttävästi varsinki ku tiiän, että nää mun raha-asiat vois olla paremminki : D

Roomaan tahtoisin minäkin, töihin/opiskelemaan tai lomalle ihan sama 🙂

Heip!Muistelin et joskus mietit sitä kameran hankintaa ja mietit minkä kameran ostaisit. Mul on se canon 450D ja se on kyl tosi hyvä jos ei tarvi mitää pro kameraa ja ottaa kuvia vaa tyyliin blogia varten. 😀 Toi on tosi hyvä runko ja siihen voi sit hankkii laadukkaampia objektiiveja jos haluu alkaa hifistelee.
Kerroit joskus, ettet löytäny sitä mistää, mut bongasin sen alessa täältä: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=592529&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=19652&compartmentId=20160&categoryId=20670

en tajua, miksi sun pitää salata sun ja (ex?)poikaystäväs tilannetta! ja miksi piti vielä tollee hyökätä tota kysyjää vastaan……….. eihän me lukijat sun lähipiiriin kuuluta, mutta silti ollaan kiinnostuneita sun elämästä jne. ihmeellistä, että juuri tämä samuli-asia on nyt niiiiiiiiiin yli rajojen, kun kuitenkin aika paljon hänestä puhuit ennen. oot ärsyttävä vouhka nykyään.

Voi kun iski kaipaus ulkomaille tätä postausta lukiessa! Odotan omaa ulkomaanharjoitteluani jo niin paljon vaikken edes tiedä minne olisin menossa :DMutta tästä sain ainakin lisää virtaa etsiä sitä harjoittelupaikkaa ;)Tosi kiva blogi sulla muuten, löysin tieni lukijaksesi vasta muutama viikko sitten (harmi että vasta näin myöhään)!

Itsekin Englannissa asuneena huomasin että ihmiset ovat todella paljon kohteliaampia Suomeen verrattuna. Pahoitellaan vaikka vain melkein osuu toiseen kun esimerkiksi kadulla kävelee ohi. Ja sitten “herroittelu” mr. Se ja se on yleistä, mitä Suomessa ei juuri kuule. 🙂 Englanti on ihana maa kyllä. 🙂 Enjoy ur life in London! 🙂

Varmasti mietityttääkin, mutta jos lukija ei jaksa nähdä edes sen verran vaivaa että etsii käsiinsä sellaisen postauksen mistä löytäisi edes tyypin (jota tämä blogi ei pääasiassa ole ikinä käsitellyt) NIMEN, niin sitä saa mitä tilaa 🙂

Onkohan vähän eri asia :p Nyt puhutaan kuitenkin sellaisesta ihmisestä joka ei ole ikinä blogissa halunnut edes näkyä, eikä villapaidasta. Toki sulle ihmiset ja villapaidat voi olla ihan sama asia, mutta ei kaikille :))

En ole sitä osannut ajatella saatika pelätä, sillä todennäköisyys, että olisin mahdollisen iskun aika juuri siellä missä se tapahtuu, silloin kun se tapahtuu, tuntuu tosi pieneltä. Ja jos niin huono tuuri sitten on, niin eipä sille enää siinä vaiheessa mitään mahda… 🙂

Hihih 🙂 Ja voin kuvitella miten mahtavaa olis edes vähän kauemman aikaa Losissa asua, itse oon siellä kuukauden viettänyt ja sekin oli jo aivan unelmien täyttymys! Joskus vielä kauemmaksi aikaa… :))

No kiitos vaan 🙂 Se vähän riippuu, itsekin tykkään että asiat tapahtuu kun haluan ja miten haluan, mutta kyllähän aina, jopa suomessa, saa välillä varautua siihen ettei ne asiat ihan niin mene – vieraassa maassa ja kulttuurissa erityisesti. Mutta jos se tuntuu sellaiselta mitä oikeasti haluaa edes kokeilla, niin ei muuta kuin rohkeasti matkaan! Suomeen pääsee aina takaisin jos juttu ei sitten omalta tunnukaan 🙂

Joo, mun elämästä saa olla kiinnostunut, mutta jos aletaan udella toisen ihmisen, vieläpä sellaisen joka ei ikinä ole blogissa pääosassa ollut, elämästä ja suututaan kun ei saada vastauksia, niin vika taitaa olla omassa päässä :))

Kiitos ihana, kovasti oon siitä nauttinut ja tuskin siihen on muutosta tulossa 😉

Plus alkaa vaan veetuttaa, kun ihmiset kävelee ja pysähtyy, miten haluu. Esimerkkinä Espa vappuna… ahhhhhaaaaaaaaa. Oxford St on taas joka päiväinen Espa.. no thanks! Tulee ihan ahdistus pelkästä ajatuksesta hah.

Mua kiinnostaa toi sun poikaystäväs ja sun tilanne ihan vaan sen takia, koska oon aina miettinyt että onko kaukosuhde vaikeaa ylläpitää, varsinkin kahdesta eri maasta 🙂

voi hitto. ymmärsinkö siis oikein; silloin kun asuit suomessa, samuli halusi olla osa blogia ja halusi olla blogijulkisuudessa? silloin et muistaakseni vetänyt raivareita, jos joku hänestä jotain kysyi. samulihan oli ennen usein esillä kirjoituksissasi, mikä on ihan normaalia, olihan hän sinun poikäystäväsi ja asuittekin yhdessä. en siis tajua tätä yhtäkkistä muutosta linjassasi käsitellä yksityisasioitasi ja suojella samulin yksityisyyttä.
ps. naurettava toi sun argumentti iun villapaita-kommenttiin; “Toki sulle ihmiset ja villapaidat voi olla ihan sama asia, mutta ei kaikille :))” voi ei, mahtavaa keljuilua…. 😀

Hahah näinpä juuri!

No mutta sehän on täysin ihmis/parikohtaista, ihmiset on kuitenkin niiiiin erilaisia 🙂

No ihan et oikein ymmärtänyt, eli Samulihan ei koskaan halunnut olla näkyvässä osassa blogia, ja siitä syystä hänestä ei myöskään kuvia täällä nähty. Syynä että blogilla jo aikoinaan oli monta kymmentä tuhatta lukijaa, ja PALJON rovaniemeläisiä lukijoita, joille hän ei halunnut tulla tutuksi. Muuttoni jälkeen en nähnyt enää tarpeelliseksi kertoa esim. puhuneeni Samulin kanssa skypessä tai muuta, ja vielä kun lukijoita tuli lisää tuhansia, olisi tuntunut tyhmältä kertoa toisen elämästä ihmisille jotka ei häntä edes aiempien vuosien perusteella tietäneet. Tästä syystä myös syksyllä sanoin ettei asiasta täällä enää jatkossa puhuta – ja silti jostain syystä joudun siitä näin kommenttien kautta puhumaan. Kyllä sellainen alkaa pidemmän päälle turhauttamaan ja silloin saattaa välillä vähän vmäisemmin jollekulle räksyttäjälle vastata. Ymmärrän että vanhempia lukijoita asia varmasti on kiinnostanut, mutta yritän kuitenkin kunnioittaa enemmän Samulin toiveita kuin tuntemattomien ja kasvottomien ihmisten vaatimuksia 🙂

oli joo kyllä minunkin mielestä melko mauton kommentti sinulta asiaan. nätimminkin olisit voinut asian ilmaista. olen myös ihmetellyt sitä että kuinka vähän kritiikkiä julkaiset kommenteissasi, sillä jos sinulla on jokin mielipide asiaan niin olisi myös lukijoita kohtaan soveliasta julkaista myös toisenlaisia mielipiteitä kuin itse edustat.

Olet kyllä ihan oikeassa, onhan se mautonta jos haluaa toisen mielipiteensä ilmaistua kertoa oman mielipiteensä vastineeksi… pitääpä vältellä omaa mielipidettä jatkossa, onhan tää vain mun blogi eikä sen kummempaa 🙂 Ja ehkä jos laitat jatkossa enemmän kritisoivaa kommenttia, niin sellaista julkaistaan enemmän, sillä viime aikoina ei pahemmin ole kritisoivia kommentteja tullutkaan 🙂

Hei! Määki oolen unelmoinu muuttaa lontooseen ku oon 17 vuotta, mun kaverin kans joka ois sillon 18. Millasta siellä on ? onko siellä turvalllista (okei vähän tyhmä kysymys) ja moni vuotiaana lähdit lontooseen ( oot saaattanu mainita siitä jo mutta en ole huomannu ) ?

Olin itse jo 21 -vuotias kun tänne muutin 🙂 Eihän missään ihan turvallista ole, mutta kyllä mulla henk.koht. täällä turvallisempi olo on kuin Helsingissä, monesta eri syystä 🙂 Oletpas rohkea, onnea kaikkeen! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *