Jenni Ukkonen 16.12.2011

vierailulla roxiessa

Teksti: Jenni Ukkonen

Aloitin tämän Helsingissä oleskeluni vierailemalla aamulla Kalevankadulle hiljattain avatussa Roxie -nimisessä vaateliikkeessä, mistä sain kuulla liikkeen perustajan Susannan kautta vähän aikaa sitten. Kiinnostuin liikkeestä saman tien, sillä se on omaan silmääni ihan uudenlainen paikka shoppailla tyylikkäitä, mutta edullisia vaatteita, ja vieläpä merkeiltä, mitkä on mulle tulleet Lontoossa asuessa tutummiksi. Tällaiset liikkeet on omaan makuuni enemmän kuin paljon! Oli muutenkin kiva päästä jututtamaan Susannaa, sillä en näkisi yhtän mahdottomana ideana lähteä joskus itsekin samaan tapaan yrittämään 🙂

Saavuin paikalle tosiaan aika aamusta, ennen liikkeen virallista aukeamista, joten aika pimeää vielä oli… noihin aukioloaikoihin muuten tuli sellainen muutos, että lauantaisin liike on avoinna 10-15!

Roxiessa yhdistyy Susannan sanoin suurten vaateketjujen ja pienien putiikkien parhaat puolet – hinnat on huokeat mutta liike itsessään on ainutlaatuinen, tilava, tyylikäs ja siisti, ja siellä saa henkilökohtaista palvelua. Omasta mielestäni liike on oikeasti kalliin näköinen, sellainen mistä voisi löytyä kunnon designer merkkejä. Oli siis aika ihanaa selailla vaatteita ja huomata, että niihin on jopa varaa 😉

Merkkejä Roxiessa on tällä hetkellä neljä englantilaista: Glamorous, Cutie, Indulgence Fashions ja Maggie + Me. Nämä on juurikin sellaisia merkkejä mihin itse Lontoossa törmään toisinaan, ja erityisesti Glamorous on sellainen minkä vaatteita on aiemminkin tullut pidettyä silmällä – siispä osasin aavistaakin, että tulen tarjonnasta pitämään 🙂 Nappailin kuvia liikkeestä ja sieltä löytyvistä tuotteista:

Ensimmäisestä kerroksesta löytyi Glamorousin vaatteita. Löytyi kimaltavaa paljettia sekä lemppariväriäni tummansinistä ja uutta ihastustani viininpunaista yllin kyllin!

Tekonahkayksityiskohtia…

Rakastan tummansinisen ja mustan yhdistelmää! Ylempänä olevassa sinisessä paidassa oli tosi makeat pitsiyksityiskohdat sivuilla.


Ihania pitsihameita, näitä onkin nyt ollut aika paljon tarjolla 🙂

Aivan upeita paljettimekkoja, ihan omiaan uudeksi vuodeksi jos on vielä mekko hakusessa!

Ja karvaa 🙂

Alakerrasta löytyy sovituskopit sekä loput merkit:

Cutie

Tästä nudemekosta tuli vähän Kate Middleton -vibat!

Maggie + Me:n rekki vasemmalla, kyseiseltä merkiltä löytyi mielestäni by Malene Birger -henkisiä vaatteita 🙂 Oikealla näkyy Indulgencen vaatteita.

Jos johonkin rakastuin ihan silmittömästi niin noihin Indulgencen pörrötakkeihin! Upeita! Niin pehmoisia ja keveitäkin 🙂

Nainen Roxien takana: Susanna!

Suosittelen ehdottomasti piipahtamaan Roxiessa mikäli mahdollisuus tulee, sanokaa terkkuja multa heh 🙂 Ja mikäli asuu vähän kauempana niin tiedoksenne että nettikauppakin on vielä tulossa! Sitä ennen tarjontaa voi kurkkia Roxien nettisivuilta.

Iso kiitos vielä Susannalle että jaksoi liikettään mulle heti aamutuimaan esitellä 🙂 Mukaani lähti vierailun päätteeksi myös muutama vaatekappale, arvaattekos mitkä (näkyy näissä laittamissani kuvissa) 😉 Kauaa ei tarvi arvuutella, yritän saada vaatteet hetipian kuvattua tänne näytille 🙂

Roxie
Kalevankatu 25
00100 Helsinki

Roxie Facebookissa

Kommentit (28)

Olisikohan ollut kolmisen kymppiä 🙂

Vaikuttaa kivalta kaupalta 🙂 Ihan mielenkiinnosta kyselisin, että minkä kokoisia vaatteita liike myy? Löytyykö siis kokoja 40-42? Jos siis huomasit katsoa tällaista asiaa.

Aah karva- ja paljettivaatteet!♥ Liike näyttää työntekijöitä myöten upealta!

Mitä tuo ruskeansävyinen karvaliivi maksoi, edes noin suurinpiirtein jos mitään hajua on? 🙂

Osaatko yhtään sano paljonkohan tuolla kultaisella paljettimekolla on hintaa? 🙂 juuri tuollainen olisi hakusessa!

Katoin glamorouksen omilta nettisivuilta, ja MITÄH, kyseessä on NOIN halpa merkki! Ja vielä ylellisen näköinen! Ilmottelethan heti kun nettikauppa aukee, mulla on meinaan turhan pitkä matka helsinkiin 🙁

Kiva, että pääsit tutustumaan. Olinkin jo kuullut tästä putiikista ja voisinkin poiketa siellä joku päivä. Ainakin uudenvuoden mekkoa vielä kaipailisin 🙂

No ainakin Indulgencen valkoinen pörrötakki! 😉

mikä oli hintaluokka?

mikä on muuten tuon beeschin paljettimekon hinta??satutko muistamaan…(mustan paljettimekon vieressä otetussa kuvassa..ensimmäisiä kuvia…):)

Upean näköistä! Pitääkin poiketa viikonloppuna kun on Helsingissä.

Upean näköistä! Pitääkin poiketa viikonloppuna kun on Helsingissä.

en ymmärrä miksi tätä liikettä hehkutetaan joka paikassa, itse kävin siellä eikä vaatteet olleet mitenkään normaalista poikkeavan hienoja ja jäljellä ei enää kauheasti ollut pieniä kokoja..

Cool tip! Can you write some approximate prices for the sequin dresses or that dark blue blazer with some black details please?

siis ei voi olla totta mitä upeuksia!!! 🙂 missä hintaluokassa vaatteet siit pyörivät, esim tuo mallisto josta löytyy paljon paljettisia vaatteita (paljettimekot yms.) niin minkä hintaisia esim mekot olivat?tai pörrötakit?? 🙂 VAU!

Eikös vaan 🙂

En valitettavasti yhtään katsonut 🙁

Hinnat on 20-100 euroa 🙂

Suosittelen! 🙂

Hinnat on 20-100 euroa, mekkoja oli tosi paljon eri hinnoissa mutta esim ne paljettimekot taisi olla 70-80 euron luokkaa, samoin pörrötakit oli sitä luokkaa 🙂

Moikka 🙂 Osaatko sanoa, ovatko Glamorous ja Cutie samoja, mitä esim. Dorothy Perkins myy? Jos, niin mahtavaa! Olen useaan otteeseen tilaillut DP:n nettisivuilta mahtavien hintojen vuoksi ja mikäs sen parempaa, jos pääsen lemppareitani sovittamaan liikkesen ja ostamaan suoraan sieltä.
Mutta vinkiksi kaikille, jotka eivät asu Hki:ssä ja eivät halua odottaa nettikaupan aukeamista, Dorothy Perkins tosiaan toimittaa suomeen noin kuuden punnan postikuluilla ( usein puoleen hintaan tarjous) todella nopeasti.
Jennille vielä kiitos todella kivasta ja inspiroivasta blogista 🙂

Juurikin nämä merkit ovat kyseessä 🙂 Ja kiitoksia vaan itsellesi :))

I think the dresses were approx. 70 or 80 euros. The blazer I have no idea, but I’m guessing it’s around the same price 🙂

Awesome post! Thanks Jenni, i will definitely go check this shop out and refer to you. Clothes and prizes are just great!

Glad you liked it 🙂

Ihanan näköisiä vaatteita? Muistatko minkä hintaisia pitsihameet olivat?:)

Eikös 🙂

Olisikohan ollut kolmisen kymppiä 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *