Jenni Ukkonen 17.4.2010

viikon leffa: hooligans

Teksti: Jenni Ukkonen

Elossa ollaan! Takana on yllättävän rankka viikko, joten eilisilta ja tämä päivä on mennyt puhtaasti voimia kerätessä. Mitään kovin tähdellistä ei siis ole tapahtunut, joten blogattavaakaan ei juuri ole ollut…Satuttiin kuitenkin vuokraamaan eilen ihan vahingossa niin hyvä leffa, että ajattelin siitä taas vinkkailla, kun siellä tuntuu olevan paljon leffoista kiinnostunutta porukkaa 🙂 Ei tästä välttis kuitenkaan mitään viikottaista tapaa tule vaikka otsikko voisi siihen viitata- eipä mun kannata mistään kovin keskinkertaisista leffoista täällä mainita :pOtettiin tosiaan pitkästä aikaa jotain muuta kuin kauhua ja valinta tapahtui täysin extemporesti: muistaakseni siinä kävi niin, että osoitin summissani jotain koteloa, mihin Samuli totesi että se onkin halunnut nähdä just sen leffan jo jonkun aikaa. Vasta filmin alettua pyörimään tajusin että toista pääosaa näytteli isoin ihastukseni sitten Gerard Butlerin- kukas muu kuin Sons of Anarchyn Jax, eli Charlie Hunnam! Voin kertoa että mielenkiinto leffaa kohtaan nousi sillä hetkellä potenssiin sata.Kamalaa sotkua tuo trailerin laatu, mutta ehkä siitä saa jotain ideaa. Itse aihe (riehuvat jalkapallofanit) ei mua aluksi kauheasti kiinnostanut, joten yllätyin itsekin miten paljon leffasta lopulta pidin- no oikeastaan kaikesta muusta paitsi lopusta. En ala sen kummemmin tässä kertomaan, mutta jos kiinnostuitte niin googlettakaa vaikka lisätietoa ;)Ps. Kuka muu on ihan korviaan myöten ihastunut Jaxiin? :p

Kommentit (11)

Mullakin oli kyllä niin sattumaa että katsoin tän, mutta onneksi katsoin 🙂

Äkkiä kuvaa siitä tulppaanimekosta pääl >:

Minä! Jax on ihana! <3Pitää kattoo toi leffa 😀

Awww. Mä tykkään Jaxista paljon enemmän näin siilitukkaisena <3

Voi kiitos tästä!!!<333Jax,jotain niiiiiiiiiiin ihanaa! kiitos kiitos kiitos!

GSH ehdottomasti meikäläisen top10:ssä, on aina ollut ja tulee aina olemaankin! Charlie Hunnam on täydellisyyttä, varsinki moottoripyörän selässä ja vähän pitemmällä letillä, ah! Hunnamin löytää kans leffasta The Life and Adventures of Nicholas Nickleby. 😉

Hahah, ihastut ihan varmasti siihen 😉

Se oliskin mulla nyt seuraavana listalla, vaikuttaa muutenkin jo niin hyvältä leffalta 🙂

kiitti vinkistä, pitääpä katsastaa tuo! =) meillä on poikaystävän kans aina tunnin sessiot jossaki ärrällä ku ei osata päättää mitä otetaan 😀 tää varmaan kelpais molemmille:)

Hehhe, meilläkin menee yleensä järkyttävän kauan kun yritetään valita leffaa! Pitäis kirjoitaa ylös aina kun kuulee jostain hyvästä niin muistais etsiä niitäkin joskus :p

Butler on kuuma. Ja ihana jax. Hyvä leffa tuli vahingossa joskus katsottua ja pidin kovasti.

Mullakin oli kyllä niin sattumaa että katsoin tän, mutta onneksi katsoin 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *