Jenni Ukkonen 6.5.2011

viikonloppuuu

Teksti: Jenni Ukkonen

Voi että mua on harmittanut kun tajusin tänään että olisin helpostikin voinut olla Suomessa vielä vaikka sunnuntaihin saakka – eiliselle luennolle ilmestyi mun lisäksi vain kaksi (!!!) muuta tyyppiä n. 50 kurssilla olevasta, ja tämänpäiväinenkin luento oli ihan floppi kun opettaja ei enää suvaitse tulla paikalle. En tiedä johtuuko se kuumudesta vai siitä että tyypit on huomanneet ettei poissaoloista mitään seurauksia tule, mutta vähän ainakin omaa opiskeluintoa syö kun muut ei tunneille vaivaudu… no, onneksi nyt on viikonloppu edessä ja omalta osalta kurssitehtävätkin on ainakin jollain mallilla, niin ei tarvi niiden vuoksi kuluttaa viikonloppua kokonaan sisätiloissa!

Tässäpä vähän asua päivältä (joo, kuuma tuli – ks. alta :p):

fre1

fre2

Toppi ja kengät on uudet, eikä nyt kuvassa ihan niin hyvin näy kuin ehkä toivoisin… muttua molempia tullaan varmasti jatkossakin näkemään! Bleiseri Gap, toppi Asos, housut H&M, laukku Mulberry ja kengät Zara. Kengät on muuten tällä hetkellä pakastimessa jääpussien kanssa venymässä, hehhe :p

Nyt voisin lopetella näihin tunnelmiin:

fre3

Kuten aiemminkin viikolla sanoin, niin jotain hyvää sentään tässä kotiinpaluussa 😉 Sää siis parhaillaan aika helteinen!

Kommentit (12)

Totta! Mutta meidän opettaja olikin tosi rehellinen joskus tuossa muutama kuukausi takaperin ja sanoi että tyytyväisempiä oltaisiin kun käytettäisiin ne yliopistolle suunnatut rahat vaikkapa Hermesin laukkuun… semmonen opettaja meillä päin 😀 Ja apuaa ei, mun piti mennä vappupiknikille huomenna, saapas nähdä miten käy :p

pakastimessa? en tiennytkään tollasesta keinosta=)

laitatko linkin tohon sääsivustolle, mistä toi kuva on?

Oih, noi kengät näyttää hyvältä, ostin samaiset itsekin alkuviikolla 🙂 Mutta siis kerro lisää, miksi kengät on pakastimessa venymässä???? 😀

Tosi ihana simppeli asu! Nuo kengät ovat kyllä huiput 🙂

Vau! Upee asu! 🙂

IHANAT kengät! <3

eikä täällä voin alekirjottaa niin ton ärsytyksen aiheen siitä että jengi ei vaivaudu luennoille, seminaareista puhumattakaan. Meillä myös liian usein opettajat “unohtaa” saapua. Jotenkin tulee sairaan ärsyyntynyt olo kun kuitenkin tästä me maksetaan ja me oikeasti halutaan oppiakin jotain. Argh! Huomiseks on luvattu ukkosmyrskyy btw, sitä on ehkä kivempi katsoa täältä neljän seinän sisältä kun tota hellettä!! 😀 xx

Kiitos, tykkään kyllä itsekin 🙂

No kiitos! 🙂

Totta! Mutta meidän opettaja olikin tosi rehellinen joskus tuossa muutama kuukausi takaperin ja sanoi että tyytyväisempiä oltaisiin kun käytettäisiin ne yliopistolle suunnatut rahat vaikkapa Hermesin laukkuun… semmonen opettaja meillä päin 😀 Ja apuaa ei, mun piti mennä vappupiknikille huomenna, saapas nähdä miten käy :p

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *