Jenni Ukkonen

Muotialalle Lontooseen

2.9.2015 Teksti: Jenni Ukkonen

Kuten pari päivää sitten mainitsin, ajattelin tosiaan kirjoittaa jälleen täällä blogissani melko suositusta, kysymyksiä ja mietteitä herättävästä aiheesta, nimittäin ulkomailla työskentelystä – ja nimenomaan tällä omalla alallani eli muodin parissa.

Oma työkokemukseni pohjautuu toki ainakin toistaiseksi vain Lontooseen, mutta yhtenä muodin pääkaupungeista se lienee aika hyvä paikka aloittaa. Kandin saatuani olen ehtinyt tehdä täällä muutaman erilaisen harjoittelun ja onnistunut jopa pitämään pari ihan oikeaa työpaikkaa viimeisimpien vuosien ajan, joten jotain perustaa on jakaa muillekin alalle haluaville vinkkejä. Joten: muotialalla Lontoossa. Muoti on täällä todella suuri ala, joka työllistänee kymmeniä, ellei satoja tuhansia ihmisiä, kansantaloutta miljoonilla punnilla vuosittain boostaten. Töitä riittää, olipa kokemusta tai koulutusta taikka ei. Nyt ajattelin puhua siitä, kuinka saada jalka oven väliin, ja mitä sen jälkeen voi odottaa tapahtuvan.

Helpoin keino saada jalka oven väliin muotialalla on tietysti perinteisimmin vaatekauppojen kautta. Lontoossa vaatekaupassa työskentelystä kirjoittelin omakohtaisia fiiliksiä aiemmin postauksessa Shop Girl – Working in a store in London, mikäli se jäi joltakulta väliin. Vaatekaupasta töitä saadakseen ei tarvita koulutusta tai välttämättä edes aiempaa kokemusta, vaikkakin jälkimmäinen lasketaan toki eduksi siinä missä muuallakin. Itse työskentelin vuoden päivät ns. ”mid range” merkin lippulaivassa, eli Zara/H&M-luokkaa tasokkaammassa liikkeessä, ja tällaista ”tasoa” suosittelisin myös muille (kuten myös sitä lippulaivaliikettä), mikäli suinkin mahdollista! Sellaisista on nimittäin jossain määrin helpompi yrittää ponnistaa myös head officen puolelle korttinsa oikein pelaamalla. Tällaista keskitason merkkiä alemmas en suosittelisi siksikään menemään, koska työ itsessään on kuluttavaa ja palkkataso matala (Suomen tapaan ei täällä ilta- viikonloppu tai muitakaan lisiä tunneta…!), joten vähän siistimpi liike on ainakin bonus. Mutta enemmän näistä mietteistä tuossa linkkaamassani postauksessa!

Toinen keino päästä osaksi alaa on tehdä työharjoitteluja, tuntea oikeita ihmisiä (heihin yleensä tutustut juurikin harjoittelujen kautta) tai yksinkertaisesti olla niin onnekas, että saat paikan sitä hakemalla ja sadat taikka tuhannet muut hakijat päihittämällä. Itse aloitin tosiaan opintojen jälkeen työharjoitteluilla omaa ”alaani” etsien, sillä muodinkin parista löytyy vaikka mitä ostamisesta myyntiin ja markkinoinnista suunnitteluun, kunnes 1,5 vuotta erään harjoittelun päättymisen jälkeen entinen pomoni soitti ja kertoi, että nyt olisi ihan oikeita töitä tarjolla. Joskus voi siis käydä niinkin, että töihin tullaan ns. hakemaan kotoa, mutta sanoisin, että ennen sitä on pitänyt tehdä vähintäänkin vaikutus ja luoda kontakti. Työharjoitteluissa ”kompastuskivenä” on toki se, ettei niistä usein juurikaan makseta, vaikkakin nykyään taitaa olla laitonta olla maksamatta vähintään minimipalkkaa. Myös harjoittelupaikoista on kova kysyntä, mutta pitämällä mielen avoinna ja menemällä aluksi vaikka start up-henkiseen pienempään firmaan, voi saada hyvän alun uralle.

Yksi tärkeimmistä oppimistani seikoista on ollut (juurikin tuon saman entisen pomon, nykyisen kollegan suusta): jätä aina pysyvä (positiivinen) vaikutus tai vielä parempi – tee itsestäsi niin korvaamaton, ettei ilman sinua tulla enää toimeen! Sillä vaikka Lontoon kokoisesta kaupungista löytyykin aina joku, joka ottaa paikkasi mielihyvin, arvostavat työnantajat niitä, jotka näyttävät kykyä omistautua ja tekevät työnsä huolella. Ylittämällä työyhteisön odotukset pidät samalla huolen siitä, että kun työsi jatkoa aletaan harkinta-ajan (yleensä 3 kk) tullessa päätökseen miettiä, et ole lähdössä enää minnekään. Olivatko omat työtehtäväni alussa aina haastavia, kiinnostavia, opettavaisia tai edes työnkuvaani vastaavia? Ei todellakaan. Mutta teinkö ne tehokkaasti ja odotettua paremmin? Ihan taatusti tein. Tällaiset seikat painuivat työkavereiden mieleen ja tiedättekö – edelleen saan kuulla olleeni edellisessa roolissani paras aikoihin, eikä samanveroista ole edelleen, minun jo useamman kuukauden ylennettynä olleena, löytynyt. Siksi haluankin aina painottaa, ettei niin pientä tai turhaa työtehtävää olekaan, että se kannattaisi jättää tekemättä tai hutaista vasemmalla kädellä.

Kun paikka työyhteisössä on varmistettu, siintää monella ehkä jo se himoittu ylennys mielessä. Kannattaa muistaa, ettei ylennyksiä jaeta ihan kuukausittaisella tasolla, joten maltti on valttia – hyvin tehdystä työstä palkitaan varmasti ennemmin tai myöhemmin. Mikäli sitä ei ala pidemmänkään ajan päästä kuulua, voi toki nykäistä pomoa hihasta ja pyytää, että pidetään lyhyt keskustelu jossain välissä, missä saadaan palautetta omasta työstä ja tulevaisuuden näkymistä kyseisessä yrityksessä. Itse olen vähän sellainen, että alkuun pidän itseäni työkavereista ja pomoistani erillään ja näytän heille vain ”työminääni”, mutta aina jossain välissä välit tulevat tuttavallisemmiksi ja siinä vaiheessa on mielestäni ihan ok jutella esimiehen kanssa syvällisemminkin, jos jokin painaa mieltä. Nykyään koen voivani olla jo todella avoin esimiesteni kanssa, ilman että ammattimaisuus välillämme kärsii.

Huomioitavaa noissa ylennysjutuissa on kuitenkin myös se, että täällä on hyvin tavallista nousta ylemmäs askel askeleelta, eikä suinkaan suoraa koulunpenkiltä siihen unelmarooliin. Esimerkiksi muotialalla ”tasot” voivat mennä tähän malliin (vaihtamalla sanaa ”buyer” saa melko hyvän kuvan myös muilta ammeteista): (buyer’s) admin assistant, assistant buyer, junior buyer, buyer, senior buyer, manager, director ja niin edelleen. Juniorit ja seniorit löytynevät lähes joka toimistosta, joten matka senioriksi tai manageriksi voi olla pitkä, jos tulee firmaan juuri paperit saatuaan. Ala vaatii todella paljon omistautumista, mutta kun sille omistautuu ja on samalla se ”hyvä tyyppi”, jonka kanssa halutaan tehdä töitä, aukenevat ovet yksi toisensa jälkeen ja välillä ehkä odotettua nopeamminkin!

Muotiala täällä ”suuressa maailmassa” on itsessään tosi uuvuttava ala, eikä tietenkään vähiten siksi, että kilpailu on kovaa. Sanoisin kuitenkin, että ihmiselle, joka kokee elävänsä ja hengittävänsä uusia mallistoja ja näytöksiä, se on myös mieletön kokemus, johon kannattaa tilaisuuden tullen tarttua. Mutta mitä se ei ole juuri laisinkaan, on pelkkää glamouria ja samppanjaa. Muotiala on, kuten sanottua, rankkaa työtä ja pitkiä päiviä ja välillä työtehtävät voivat olla suorastaan tolkuttomia. Omat tehtäväni olivat alkuun lähinnä laatikkojen avaamista ja hajottamista, malliston ripustamista ja höyryttämistä, paikkojen siistinä pitämistä ja sen sellaista ”upeaa”. Nyt teen puolestaan raportteja, vastaan sähköposteihin ja lähetän muistutuksia milloin mistäkin, hyväksyn tilauksia ja hoidan liikkeiden tekemiä vaihtoja ja palautuksia ja niin edelleen… eli työni ei varsinaisesti ole edelleenkään pelkkää juhlaa. Mutta toisaalta se pitää sisällään paljon inspiroivia ihmisiä, mahdollisuutta päästä kulissien taa ja nähdä uusimmat mallistot kuukausia ennen muita, työmatkoja Pariisin kaltaisin muotimekkoihin ja ennen kaikkea – mahdollisuutta sanoa, että työskentelee muodin parissa Lontoossa. Hei, jotain sekin 😉

Siinä missä vaatekauppoihin haku tulee omasta mielestäni suorittaa vain henkilökohtaisesti CV:n liikkeeseen viemällä (näin pääset heti juttusille liikkeen managerin kanssa ja jäät paremmin mieleen), voi toimistoihin hakea netin kautta. Hyviä sivustoja ovat esimerkiksi FashionJobs ja LinkedIn, missä monet firmat ilmoittavat suoraa uusista paikoista. Tässä tapauksessa (ja muutenkin…) kannattaa tsekata, että oma profiili on tiptop! Hakemuksen lähettämisen jälkeen on suositeltavaa ”follow up” parin päivän kuluttua eli soittaa firmalle kysyäkseen, että hakemus on löytänyt perille ja samalla näyttääkseen, kuinka aidosti kiinnostunut paikasta on.

Tässäpä siis vähän omia mietteitäni muotialalle sisään pääsemiseen. Keinoja voi toki olla monia muitakin, mutta nämä lienevät ne yleisimmät. Tuleeko teillä muita hyviä vinkkejä mieleen – ehkä on jotain, mikä ei minulla käynyt mielessäkään? Entä kiinnostaisiko teitä lukea aiheesta ehkä vähän syvällisemminkin; millainen työhakija erottuu edukseen, kuinka CV kannattaa laatia, etikeiteistä jne?

 

P.S. Kuvituksena jokunen otos viime kesältä – nyt tuntuu suorastaan uskomattomalta, että kokonainen vuosi on jo pyörähtänyt näistäkin. Käyn todella harvoin läpi vanhoja kuvia, varmaankin koska kuvittelen automaattisesti niiden olevan jotenkin super noloja, mutta pakko myöntää, että tällä kertaa tuli jumitettua tovi jos toinenkin kuvia katsellen. Olihan siellä sitten vaikka mitä kivaa (niiden nolojen otosten rinnalla;) ja lopulta oli oikeastaan vähän hankala valita vain muutama kuvitukseksi! Ehkäpä näitä flasbackeja saattaa siis tulla toistekin.

 

I’m sharing my thoughts on how to get your foot on the door in the fashion industry in London. I’m sorry it’s only in Finnish this time! Let me know if you’re interested in reading more about the subject in English or if you have any specific topics in mind.