Jenni Ukkonen

Mustavalkoinen asu

Teksti: Jenni Ukkonen

linen-jumper-midi-skirt-3

Ehdin etsiä pitkään täydellistä valkeaa alaosaa kesäksi (harmikseni valkoiset farkut eivät minulle oikein sovi), kunnes tämä pellavainen midihame tuli vastaani Zaran alennuksissa. Harvoin ostan alennusmyynneistä jotain sellaista, mihin en ollut jo täysihintaisena kiinnittänyt huomiota, mutta tämä piti viedä kassalle saman tien. Midimitta on omaan silmääni imarteleva, materiaali keveää ja vilpoista ja edessä olevia nappeja hieman avaamalla hameen kanssa voi hieman jopa leikkiä. Valkea pellavahame yhdistettynä kevyeen pellavaneuleeseen ja Tokiosta ostamaani boater-hattuun onkin yksi omista suosikeistani hetkeen. Helppo ja ajaton asu, joka sopii kesäpäivään tai vaikka kaupunkilomalle mitä loistavimmin!

Toivottavasti teillä on hyvä viikonloppu takana ja olette päässet aloittamaan viikon kivoissa merkeissä. Täällä vietettiin aikaa ystävien kanssa ja tavallista myöhäisimmiksi venyneiden iltojen jälkeen päätin eilen, että nukun kerrankin ilman herätyskelloa juuri niin pitkään kuin haluan. Tuntuipa muuten ihmeen hyvältä! Välillä on niin tärkeää muistaa olla vähän armollisempi itseään kohtaan, vaikka se tarkoittaisi ihan vain muutaman tunnin pidempien yöunien itselleen sallimista. Nyt energisenä kohti uutta viikkoa ja uusia haasteita!

BLACK AND WHITE OOTD. For a long time I searched for the perfect white bottom to wear during summer (unfortunately I don’t think white jeans look so great on me) until I spotted this linen midi skirt on the sale at Zara. I rarely purchase something on sale if I haven’t paid attention to it full price, but I had to get this right away. I think the midi length looks flattering, the material is light and airy and by unbuttoning the buttons in front you get to play with the look a little bit. The midi skirt combined with a light linen jumper and the boater hat I bought from Tokyo ended up becoming one of my personal favorites in a while. It’s an easy timeless outfit, perfect for a summer day or a city break!

I hope you all had a lovely weekend and that this new week has started off on a good note for you. We spent time with friends and after a staying up a bit longer than usual on a couple nights, I finally gave myself the permission to sleep without the alarm on Sunday. It felt amazing! It’s so important to be a bit more merciful to yourself now and then, even if just by allowing yourself to sleep a few hours longer. Now I feel energetic to start this new week and tackle the new challenges!

 

Neule MASSIMO DUTTI (samantyylinen täällä, täällä ja täällä)

Hame ZARA (samantyylinen täällä -30% ja täällä)

Hattu TOKIOSTA (samantyylinen täällä)

Aurinkolasit CÉLINE

Laukku CHANEL

Sormus SIF JACOBS (saatu Diamo.fi)

Kello DANIEL WELLINGTON (saatu Diamo.fi)

Sandaalit CHINESE LAUNDRY (samantyyliset täällä -20% ja täällä)

 

boater-hat-outfit-1linen-jumper-midi-skirt-1chanel-classic-bagboater-hat-outfit-2linen-jumper-midi-skirt-7boater-hat-2

Seuraa minua: Bloglovin / Blogit.fi /Facebook / Instagram / Twitter

Sisältää mainoslinkkejä

Lue myös

X