Jenni Ukkonen

muutoksia blogiin

21.3.2010 Teksti: Jenni Ukkonen

Mainitsin tuossa eilen että on jotain, mitä haluaisin sanoa blogistani. Kyseessä ei ole mikään vakava tai iso juttu, mutta tosiaan sellainen, mikä mua itseäni on vähän vaivannut. Nimittäin se, että tämän blogin aiheet on supistuneet tosi vähäisiksi, eikä tämä muutenkaan tunnu enää samalta kuin vaikkapa vuosi sitten. Huomaan jättäväni koko ajan enemmän ja enemmän kertomatta, ja muutenkin kirjottavani huomattavasti varovaisemmin kuin joskus aiemmin. Ja se jos jokin ahdistaa! Bloggaaminen on ollut mulle ihan alusta asti hauska harrastus; juttu, minkä kautta saan ajatukseni pois kaikesta muusta. Mutta nyt huomaan varovani jatkuvasti mitä sanon ja se syö sitä hauskuutta. Siispä mun on saatava aikaan muutos- en halua enää ottaa tästä stressiä!
Toivottavasti kukaan ei nyt ymmärrä väärin: en missään nimessä ole lopettamassa bloggaamista, en nyt enkä varmaan vielä pitkiin aikoihin. Vuosi 2010 tulee olemaan mulle sen verran suurien muutosten vuosi (mikäli kaikki vaan menee kuten suunnitelmissa on…), että haluan pystyä dokumentoimaan sitä blogissani. Vielä nyt mun elämä on aika pitkälti työtä ja vapaa-aikaa, mutta mitä pidemmälle tätä vuotta mennään, sitä enemmän kaikki tulee muuttumaan. Syksyllä edessä olisi tosiaan lähtö Rovaniemeltä (ja Suomesta, voisin lisätä) ja ennen sitä mahdottomasti valmistelurumbaa. Haluan pystyä kertomaan niistä asioista myös täällä (mutta turha yrittää udella muutosta vielä sen enempää, kaikki ajallaan :p).
Haluankin nyt elvyyttää blogini talvihorroksesta ihan kunnolla, ja tuoda takaisin monipuoliset ja vaihtelevat aiheet. Älkää siis ihmetelkö jos tänne alkaa ilmestyä enemmän juttua tai jos/kun alan raottaan elämääni vähän enemmänkin. On yhä tiettyjä aiheita (Samuli, perhe) jotka tulee pysymään melko visusti poissa blogissa, mutta voitte siis odottaa että myös sitä lifestyleä tulee näkymään tulevaisuudessa enemmän…
Ja nyt kun mulla tätä intoa taas on, niin ehdotelkaapa halutessanne vähän postausideoita/juttusarjoja jotta päästään kunnolla alkuun 😉 Mutta please ei kotipostausta, koska sitä on toivottu elokuusta asti ja SE ON TULOSSA kunhan vaan jaksan sen tehdä 😀

Lue myös

Suosittelemme