Jenni Ukkonen

my over-the-top wishes for christmas

15.11.2010 Teksti: Jenni Ukkonen

Tänä jouluna en toivo kuin yhtä lahjaa (ja tiedän sen myös saavani, hih), mutta ihan omaksi huvikseni päätin kuitenkin haaveilla ja kehitella vähän överiä lahjatoivelistaa, sillä olenhan ollut kovin kilttinä koko vuoden 😉

OTTjoulu

Jos siis voisin saada lahjaksi mitä vaan, olisi lista kutakuinkin tämännäköinen. Eihän tässä sentään mitään ihan mahdottomuuksia ole, mutta sanotaanko nyt että tärkeämpiäkin hankintoja toki olisi kuin iPad, kashmirviltti(mihin valitettavasti oon kehittänyt pienen pakkomielteen)tai kaksi kallista matkaa :p Toisaalta kaverini muuttaa juuri tänään Australiaan (ja lentää Lontoon kautta, jei!), eikä mua yhtään haittaisi lähteä häntä vaikkapa pääsiäislomalla katsomaan, heh.

Thomas Sabon charmit puolestaan on aika pientä ja kovasti toivoisin edes yhden sellaisen saavani (vaikkei se siis olekaan sejuttu mitä toivon) ja uusi puhelin olisi tarpeen nyt kun oon tämänhetkisen taas hajoittanut – tällä kertaa ihan käyttökelvottomaksi 🙁

Sen ainoan pikkutoiveeni paljastan vielä jossain välissä, mutta nyt yliopistolle ja sen jälkeen tosiaan sitä onnekasta Australiaan muutavaa kaverinia treffaamaan<3

Lue myös

Suosittelemme