Jenni Ukkonen

Nettishoppailua ja tutustuminen NA-KD:iin

Teksti: Jenni Ukkonen
NA-KD nettikauppa
NA-KD nettikauppa

Arvatkaa, mikä oli melkeinpä ensimmäinen asia, mitä tein ostettuani lennon Helsinkiin ensiviikolle? Aloitin nettishoppailun. Ehkä hieman nolo paljastus, mutta totta: aloin jo kaivata netin kautta ostamista tämän kuukauden aikana, kun ei ole ollut omaa osoitetta, mihin mitään tilata (ja vaikka tänne väliaikaiskotiin eli ystävän luo olisin voinutkin jotain tilata, olen kuullu niin ristiriitaista tietoa postin kulusta täällä Dubaissa, että jätin suosiolla väliin).

Siis oikeasti, onko nykyään mitään helpompaa, kuin nettishoppailu? Kaikki sormien ulottuvilla, hintavertailu on helppoa kun sitä tehdäkseen ei tarvi kävellä kaupasta toiseen vaan yksinkertaisesti uuden ikkunan avaaminen riittää, vaatteista löytyy nykyään lähes kaikissa nettikaupoissa videokuvaa oikean ihmisen päällä ja usein myös palautus on tehty helpoksi, mikäli siihen joutuu myöhemmin ryhtymään. Niin, ja tarviiko edes mainita, miten paljon kivempaa on ostaa vaate, joka tulee kotiin kauniisti pakattuna, sen sijaan että sitä olisi ensin testannut kaupassa viisikymmentä muuta ihmistä, vaate olisi tippunut henkarilta pariin otteeseen pölyiselle lattialle jne… Lista jatkuu, ja siksi nettishoppailu on itselleni huomattavasti miellyttävämpi muoto tehdä ostoksia! Dubain kaupoissa länsimaiset tuotteet tuppaavat kaiken lisäksi olemaan Euroopan hintoja kalliimpia, joten joidenkin tuotteiden toisesta Euroopan maasta pikapostina Suomeen tilaaminen on samalla kuin säästämistä.

Yksi itselleni uusi nettikauppa, joka on kylläkin ollut tapetilla jo hetken aikaa, on NA-KD, minne myöskin päädyin vihdoin naputtelemaan tilauksen. Oletteko te tutustuneet tähän nettikauppaan? Tykästyin välittömästi heidän merkkivalikoimaansa (sekoitus yksittäisiä, erityisesti skandimerkkejä sekä oman merkin tuotteita) ja tilaukseen meni kollaasissa olevan pilkullisen paidan (upea myös yksivärisenä mustana) ja lahkeista halkaistujen culottesien lisäksi läpikuultava ohut trenssi, jonka kuvittelisin toimivan loistavasti Dubaissa esimeriksi juuri topin ja shortsien kanssa, kuten se on sivustolla stailattu. Nyt odottelenkin innolla, että näen vaatteet luonnossa; kerron sitten, millaisia ne todellisuudessa ovat! Jäin myös haikeilemaan nudenvärisen shortsipuvun perään, mutta kenties seuraavalla kertaa se – NA-KD toimittaa kuitenkin ilmaiseksi ihan kaikkialle!

ONLINE SHOPPING AND DISCOVERING NA-KD. Guess what was pretty much the first thing I did after booking my flight to Helsinki? I started online shopping. This might be a bit embarrassing to admit, but I started missing online shopping during this month, as I haven’t had an address of my own where to get things sent (and although I could have of course used the address of our friend here in Dubai, I’ve heard some horror stories about the parcels not being delivered very well over here so I decided to skip it for now).

But I mean, is there anything easier than shopping online? You have the world at your fingertips, you can easily compare prices and products without walking from store to store but instead all you need to do is open a new window on your laptop, most clothes are filmed on video on an actual person so you can see how they move, not to mention how easy most online shops have made returning, if that’s what you end up doing. And do I even need to say how much nicer it is to receive nicely wrapped clothes to your doorstep, instead of buying something in a store that 50 people have tried on before you, where it has been dropped on the dusty floor a few times and so on… The list goes on and that’s why I much prefer online shopping! What’s more, in Dubai most western brands are much more expensive than in Europe, so even when I order something to Finland from another European country with express shipping, I still end up saving money. 

NA-KD is a relatively new online shop for me, although I know it’s been out there for a while now, but I ended up ordering something from there as well. Have you checked it out yet? I instantly liked their selection of brands (a mix of independent, mostly Scandinavian brands and their own brand) and besides the dotted shirt and the culottes I also ordered a sheer long trench coat, which I think will be ideal in Dubai, worn over a simply top and shorts. I’m excited to see how is everything in real life; I’ll be sure to let you know once I have them. I’m still craving for that cute playsuit too, but perhaps I’ll get that next time – NA-KD delivers FREE worldwide!

Shop the collage:

1. Ohut trenssi 2. Villahattu 3. Neule 4. Haalariasu 5. Laukku 6. Pusero (tilattu!) 7. Liivit 8. Neule + neulehame 9. Culottesit (tilattu!) 10. Nilkkurit 11. Villa-cashmerehuivi

 

Seuraa minua: Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter / Snapchat: jenniukk

Sisältää mainoslinkkejä

Lue myös

X