Lifestyle

Näitä kaipaan ja en kaipaa aiemmista asuinmaistani

26.10.2019 Teksti: Jenni Ukkonen

Kirjoitin viime kuussa, että meillä tuli tosiaan kolme vuotta Arabiemiraateissa täyteen. Siinä samalla sain eräältä lukijalta toiveen pohtia, mitä kaipaan ja en kaipaa entisistä asuinmaistani – mullehan ne on siis Suomi, Englanti ja Saksa. Periaatteessa helppo aihe, mutta jostain syystä mulla meni näin kauan päästä kirjoittamisen pariin.

Suurin osa asioista, mitä huomaan kaipaavani Arabiemiraateissa asuessamme, eivät välttämättä ole sidoksissa niinkään yhteen tiettyyn maahan, vaan yleisesti Eurooppaan. Vuodenajat on varmasti se ensimmäinen, minkä sanon joka kerta. Vaikka Lontoossa ja Münchenissa asuessani (ja toki Suomessakin, se aika alkaa vaan olla jo niin kaukana, että se on jo jossain määrin alkanut haihtua mielestä) syksyn ja talven pimeät aamut ja illat, varsinkin jo ne olivat vielä sateisia ja kylmiä, eivät siinä hetkessä varsinaisen hyvältä tuntuneetkaan, niin se, että vuodenajat vaihtuvat näkyvästi ja tuntuvasti on asia, mitä olen alkanut vasta täällä asuessani arvostaa toden teolla. Että eri vuodenaikoina voi pukeutua eri tavoin, erilaisiin vaatteisiin ja tehdä erilaisia asioita. Lisäksi kaipaan sitä, että monet paikat ovat joko kävelyetäisyyden päässä tai julkisilla kulkuneuvoilla saavutettavissa. Pitkät välimatkat ja julkisten vähäisyys/olemattomuus oli yksi suurimmista haasteista mulle kun tänne alunperin muutimme. Nykyään olen asian kanssa ihan sinut, ja olen myös onnellinen, että Dubaihin muuttaessani mun oli oikeasti pakko alkaa taas ajamaan autoa, sillä se tunne kun on autossa yksin, hyvän musiikin soidessa taustalla, on nykyään todella terapeuttista mulle. Silti, olisi ihanaa jos ei aina tarvisi miettiä, että paikkaan X pääsee ainoastaan autolla. Kävelyä (ja pyöräilyä!) paikasta toiseen on siis edelleen ikävä.

Jos nyt maakohtaisesti pitäisi kuitenkin jotain asioita mainita, niin tällaisia tulee ihan ensimmäisenä mieleen – siis voitte uskoa että on paljon muutakin, mutta näin nopeasti kiteytettynä. Suomesta kaipaan (tietenkin perheen ja muiden läheisten lisäksi) omalla kielellä asiointia, luontoa ja sitä, että se tuntuu olevan aina lähellä, kirpeitä ja aurinkoisia pakkasaamuja, yöttömiä öitä, ruokakauppoja valikoimineen, pohjoismaista designia, kirjastoja, salmiakkia, korvapuusteja ja kermaista lohikettoa – vaikka sitä en enää nykyään juuri söisikään, koska kasvipohjainen ruokavalio, heh. Englannista, tai pikemminkin Lontoosta kaipaan metroa ja sitä että sillä pääsee aina minne tarvii, kansainvälistä ilmapiiriä, työmahdollisuuksia, juoksulenkkejä ja iltakävelyitä vanhoilla kotiseuduillani (mitä ehti viiteen vuoteen olla monta eriä), historiaa ja arkkitehtuuria, kavereiden kanssa vietettyjä iltoja pubeissa ja sitä, että tutustuimme aina uusiin ihmisiin, sitä että viiniä pystyi ostamaan ruokakaupasta, loputtomia ravintolavaihtoehtoja, shoppailumahdollisuuksia ja elämän yleistä yllätyksellisyyttä. Münchenistä kaipaan vähän samanlaisia asioita; luontoa ja kaupungissa kiertelyä, vanhoja kauniita rakennuksia, Isarin varrella lenkkeilyä, museoita, missä kävimme sunnuntaisin kauppojen ollessa kiinni (aloin rakastaa sitä, että koko kaupunki puolittain pysähtyi sunnuntaisin), Aldia ja Lidliä, Englischer Gartenia, tunnelmallisia ja pieniä kahviloita, missä uskalsin toisinaan asioida saksaksi ja sitä, että tunsin olevani samanaikaisesti kotona ja turisti.

Mitä puolestaan en sitten näistä paikoista kaipaa? Suomesta en kaipaa sitä talven pituutta (ja pimeyttä, ja kylmyyttä), vaikka itse vuodenaikaa kaipaankin. Englannista en kaipaa kalliita vuokria ja suht huonokuntoisia asuntoja – hyvän löytäminen oli aina niin kiven takana ja vuokra söi tosiaan suurimman osan kuukausitulosta. Toisaalta näin jälkeenpäin arvostan niitäkin kokemuksia, sillä on ihanaa miettiä, että kaikkea sitä onkin tullut nuorempana koettua, ja tässä sitä nyt ollaan. Myös kilpailu työelämässä on kovaa ja itselleni se kävi välillä niin rankaksi että olin monesti burnoutin partaalla. Saksasta voin sanoa tämän: en kaipaa sitä, etten ollut tarpeeksi sujuva kielessä. Olisi ollut ihanaa tulla täysin sujuvaksi saksan puhumisessa (puheen ja tekstin ymmärtäminen sen sijaan koheni kovasti ja pystyn edelleen seuraamaan esim. saksalaisia ohjelmia suht hyvin ilman tekstitystä) vuoden aikana, kun kaikki mahdollisuudet ja edellytykset siihen oli, mutta noh, joskus nämä asiat menee näin. Ainakin sanavarastoni ehti vuoden aikana kasvaa, ja se on jo mielestäni aika hyvin.

Juuri nyt en varsinaisesti haaveile minnekään muualle muutosta, mitä nyt Dubaihin takaisin siirtymisestä. Meillä on Ras Al Khaimahssa kaikki paremmin kuin hyvin ja rakastan tämän paikan rauhaa ja helppoutta, mutta Dubaihin paluu haastaisi mua varmasti ihmisenä vähän enemmän ja voisin palata työelämään, mitä olen alkanut taas pian parin vuoden tauon jälkeen kaipaamaan. Lisäksi suurin osa ystävistämme on Dubaissa, joten sosiaalisia suhteita ajatellen sinne paluu tuntuu houkuttelevalta. Jos/kun jonain päivänä lähdemme Arabiemiraateista, voisin kuvitella että jään kaipaamaan erityisesti turvallisuuden tunnetta, mitä en ole koskaan kokenut muualla tässä määrin, sitä, että kaikki on tehty suht helpoksi ja vaivattomaksi ja myönnettäköön – myös sitä, että tietää sään olevan AINA hyvä; joskus ehkä liian kuuma, muttei koskaan kurja tai masentava. Ja arvaatteko mitä ei ainakaan tulisi ikävä? No niitä pitkiä välimatkoja!

Olisi mielenkiintoista kuulla, jos teillä on entisiä asuinmaita, mistä kaipaatte tai ette kaipaa jotain tiettyjä asioita. Onko mitään samanlaisia, kuin mulla?

FOLLOW ME

Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter / Youtube

Lue myös

Suosittelemme