Lifestyle

New In From Nunuco Design Company

14.12.2015 Teksti: Jenni Ukkonen

IMG_0302-2

Jos vielä yhden lahjavinkkauksen tälle vuodelle tekisin, olisi se ehdottomasti Nunuco Design Company lukuisine ihanine tuotteineen iPhonekuorista ensivuoden kalenteriin.

Itse pääsin tutustumaan suomalaisen NDC:n tuotteisiin keväällä (The Small Details / Nunuco Design Company) ja olen ollut siitä saakka ihan koukussa. Mielestäni on ihan huikeaa, miten suureksi Nunuco Design Company on kasvanut, mutta samanaikaisesti olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että suosio on täysin rehellisesti ansaittu. En tiedä teistä, mutta ainakin omassa arjessani sillä on suuri ero, onko vaikkapa päivittäin käytössä oleva kalenterini kaunis ja ainutlaatuinen, vaiko mitäänsanomaton ja tylsänharmaa. Kauniit yksityiskohdat tuovat iloa ja piristävät silloinkin, kun laiskottaisi tai mieli olisi maassa.

Oman NDC-matkani aloitin puhelimen kuorilla (jotka keräsivät suosiota myös työpaikallani Lontoossa) sekä NDC:n ensimmäisellä päivyrillä. Nyt kun en enää omista iPhonea, en harmikseni voi nauttia kauniista kuorista (joissa riittää, mistä valita!), mutta kun minulta kysyttiin, olisiko tarvetta uudelle kalenterille ensivuodelle, oli vastaus ehdoton kyllä! Lisäksi paketista löytyi minun kaltaiselleni muistikirjoja rakastavalle listojentekijälle upea marmorikuvioitu muistikirja sekä passinkuoret, jotka tulevat jatkossa suojaamaan visusti tärkeää passiani.

Valitettavasti en osaa sanoa varmasti, ennättääkö enää tässä vaiheessa tehdyt tilaukset jouluksi perille, mutta tässä voisi olla joka tapauksessa ideaa; vaikka pieneksi lahjaksi uuden vuoden kunniaksi? Joko te olette jääneet koukkuun tähän kauniiseen merkkiin?

 

If I was to give one more gift idea for this year it would definitely be Nunuco Design Company with their many wonderful products from iPhone covers to a diary for next year.

I got to experience NDC products first hand earlier this year (The Small Details / Nunuco Design Company) and I’ve been a fan ever since. I think it’s simply incredible how big this Finnish company has grown, but at the same time I know that the success is well deserved. I don’t know about you, but in my everyday life it makes a big difference whether my diary, for example, is beautiful and unique or plain and boring. Beautiful details bring joy and make life just a bit sweeter even when you’re feeling lazy or feeling down.

I started my personal NDC journey with iPhone covers (which even got recognised at my work place in London) and the first diary they ever did. Now that I no longer have an iPhone I can’t enjoy the covers, but when I was asked if I wanted to trial the new and improved diary / agenda, I didn’t need to hesitate: yes! I also received a gorgeous notebook, perfect for someone like me who loves notebooks and scribbling various lists, as well as passport covers to keep my precious passport in shape.

Unfortunately it could be that orders placed now won’t make it in time for Christmas but I think it’s still something to keep in mind for a gift idea; perhaps as a small gift to give right before the New Year? Are you already hooked on this lovely brand like I am?

IMG_0216IMG_0239

Passikuoret ovat todella kätevät eivätkä vahingoita passia. Lisäksi sisällä on tilaa esimerkiksi maksukortile, seteileille tai pienille lappusille

The passport holder is really handy and won’t harm the passport. There’s also some space for a payment card and some notes or little papers, for example

IMG_0233IMG_0260IMG_0277

Uutta kalenteria on muokattu aikalailla entisestä, ja vaikka aiempi, päivämäärättömämpi kalenteri toimi omassa käytössäni loistavasti sekin, on tämä uusi sisältä ihan uskomattoman hyvin ja visuaalisesti suunniteltu. Päivien lisäksi sen kansien välistä löytyy erillisiä sivuja muistiinpanoille, pyhäpäiville jne. Tämän kanssa tulee olemaan ilo aloittaa uusi vuosi puhtaalta pöydältä!

The new Agenda has seen a big change and although the previous diary, which had no dates marked on it beforehand, worked surprisingly well with me, this one one is really wonderful and visual on the inside. Besides the dates of course, you find extra pages for notes, special dates etc. It will be such a pleasure to start the new year from the pages of this diary!

IMG_0263IMG_0272   

Kalenteri on kaikenkaikkiaan todella leikkisiä ja tyttömäinen Se on täydellinen muistutus siitä, ettei kaikkea tarvi ottaa aina niin vakavasti!

The overall look of the Agenda is very playful and girly. It’s the perfect reminder of not taking everything always so seriously!

IMG_0242IMG_0288 

Agenda for 2016 in Talvipuutarha (Winter Garden)
Notebook in Marmori (Marble)
Passport holder in Jääkukkia (Ice Flowers)

 

NDC-tuotteet saatu blogin kautta

Lue myös

Suosittelemme