Beauty

New season detox with Yves Rocher

29.9.2015 Teksti: Jenni Ukkonen

IMG_3950

Usein uuden vuodenajan alussa tulee ehkä vähän itse kullakin tehtyä kotona siivousta, ihan koko kodin tai vaikka vaan vaatekaapin, jolloin siirretään edellisen sesongin vaatteet säilöön ja otetaan uudet esille. Itse mietin, että myöskin kropan ”siistiminen” voisi olla ajankohtaista vähän kevytkengäisemmän kesän jäljiltä, sillä vaikka treenit on kulkeneet läpi kesän siinä missä aiemminkin, on samalla tullut herkuteltua ehkä vähän tavallista enemmän satunnaisten jätskien tai viinilasillisten kera. Eikä siinä tietenkään mitään pahaa ole, mutta kun Yves Rocher sattui tarjoamaan tilaisuutta testata heidän SOS Detox-sarjan juomakuuria sekä hoikentavaa vartalogeeliä, teki mieli tarttua tuumasta toimeen – jos ei muuta, niin ainakin se olisi hyvä kick start takaisin terveellisempiin elämäntapoihin?

Kuten sanottua, SOS Detox-sarjaan kuuluu kaksi tuotetta: detoxjuoma sekä sen oheella käytettävä vartalogeeli. Yhdessä ne lupaavat muokata kroppaa kevyemmäksi ja elinvoimaisemmaksi. Juuri nyt paketin voi tilata toimistuskuluitta todella hyvään tarjoushintaan täältä ja kaupanpäälliseksi saa vielä yhden ylimääräisen 10 päivän detox-juoman!

 

Usually in the beginning of a new season we tend to do all kinds of cleanses, whether cleaning at home or perhaps in the wardrobe, taking out clothes from the previous season and bringing in the new items. I thought that after a rather easygoing summer, a cleanse for the body might be in order too, because even when I was working out the same way I always do, I also had the occasional ice cream or glass of wine here or there. Not that there’s anything wrong with that, but since Yves Rocher kindly offered products of their SOS Detox series for a trial, I really wanted to go for it – even if it did nothing else, at least it should kick start me back into the healthier eating habits?

The series consists of SOS Detox drink and a body gel, which promise to transform the body into a lighter and more energetic one.

IMG_3906

Défiligne SOS Detox on juomakuuri, joka edistää nesteenkiertoa, keventää oloa ja antaa uutta elinvoimaa. Se sisältää voikukan ja vihreän teen uutteita, jotka täydentävät toistensa tehoa. Juoma auttaa poistamaan kuona-aineita ja nopeuttaa nestekiertoa.

Juoma maistuu makealle, aivan kuin persikkajääteelle. Olen sekoittanut oman päivittäisen annokseni 0,5 dl vesipulloon, jonka täytän päivän mittaan aina uudelleen edellisen pullollisen juotua. Mitä olen tähän mennessä huomannut, on se, että itselleni tuottaa välillä vaikeuksia juoda edes 2 dl vettä päivässä. Juon kyllä todella monta isoa kupillista minttuteetä päivän mittaan, mutta siinä samalla vähän laiminlyön raikkaan veden saantia. Eli jos kuuri on jotain saanut aikaan, niin ainakin olen alkanut tarkkailemaan nesteytystäni ihan eri tavalla!

 

SOS Detox Slimming Gel on sitrus-korianteri-yhdistelmää sisältävä tehokuuri lupaa kauniimman ja kiinteämmän vartalon ehkäisemällä rasvan varastoitumista. Sen kasvipohjaiset ainesosat tasoittavat ihon pintaa ja tekevät siitä kimmoisamman ja kauniimman.

Geeli on kivan raikkaan tuoksuinen, viilentävä ja nopeasti imeytyvä. Minulla on tapana rasvata ihoani aamuin illoin joka tapauksessa, joten se, että käyttämäni geeli lupaa vielä auttaa parantamaan ihon ulkonäköä, ei haittaa lainsinkaan. Pidän geelin jättämästä tunteesta iholla ja aamuisin iho tuntuu oikeasti kimmoisalta. Jännä nähdä, näkyykö ihossa pullon tyhjentyessä muutoksia!

 

 

Défiligne SOS Detox is a drink mix that lightens your body up and makes you feel invigorated. It contains dandelion and green tea extracts, which work strongly when mixed together. The drink will help remove toxins out of the body.

The drink tastes sweet, like peach ice tea. I’ve been mixing mine with a 0,5 dl bottles, which I then fill up as often as needed. What I’ve noticed at this stage is that to me, it can actually be quite difficult to drink even 2dl per day. On the other hand I drink several large cups of mint tea throughout the day, but my intake of fresh water gets easily neglected. So if I’ve already noticed something, it’s the fact that I’m checking more of my water drinking now!

 

SOS Detox Slimming Gel with citrus and coriander helps recover ideal, redefined figure by increasing the fat releasing action in the fatty cells by 14 times. The skin will look more even, supple and beautiful.

The gel smells wonderfully perky, it feels cool on the skin and dries up quickly. I moisturize my skin morning and night anyway, so the fact that it promises a nicer looking skin just a total bonus. I really enjoy the feel the gel leaves on the skin and in the mornings my skin really feels supple. It’s going to be exciting to see if there’s any difference on my skin once the bottle runs out!

 

*Received for testing purpose

Commercial links

Jenni Ukkonen

Arkisto

Instagram

  • Rooftop 🌞 #myrak #summervibes #rooftop

jenniukk

Kommentit (11)

Poistettu! 🙂

Moikka! Sulla on mennyt desit ja litrat sekaisin 🙂 Kiitos mukavasta blogista!

Heheh, voi vitsi, pitaa korjata – kiitos etta huomautit 😀

Moikka Jenni!

Haluaisin antaa palautetta tämän Anna -lehden blogialustan käyttäjäkokemuksesta. Ajattelin, että jos sinulla on mahdollisuutta vaikuttaa oman blogisi layouttiin, palautteesta tuskin on haittaa!
Koen blogeissa ongelmalliseksi liiat klikkaukset. Smootti ja rentouttava lukemiskokemus syntyy, kun postauksia voi vain skrollata alaspäin ilman, että tarvitsee klikata jokaista postausta erikseen. Tällä nykyisellä alustalla se ei taida onnistua tai sitten se ominaisuus on mennyt minulta ohi.
Blogeja on nykyään niin pilvin pimein, että käyttäjäkokemuksella on iso painoarvo siinä, mitä blogeja lukee päivittäin. Toivottavasti tämäkin blogialusta kehittyisi selailtavampaan suuntaan: blogisi sisällöllisesti on edelleenkin mahtava ja parempi user interface toisi sille tosi paljon lisäarvoa 🙂

Moikka Mimi,

Pakko myontaa, etta olen kanssasi samaa mielta – itsekin pidan enemman scrollaamisesta, kuin klikkailemisesta. En tieda, miksi Annassa paadyttiin tallaisen ratkaisuun, mutta laitan kylla sinun (ja nama kaikki muiden) viestisi eteenpain ja kentien asiaa voidaan katsoa uudelleen 🙂

Täysin samaa on pitänyt itsekin sanoa! Ehdottomasti mukavampaa skrollailla kuin klikkailla 🙂

Kiitos Karoliina, laitan viestin eteenpain!

Kiitos Outi, laitetaan eteenpain!

sama homma kun ylemmillä! oon aikasemminkin lopettanut blogien lukemisen tämän toiminnon takia ja saattaa uhata tässäkin tapauksessa, miä olis hirveä sääli 🙁 mutta ihminen on laiska!

No se olisi kylla saali, mutta dealbreaker on toki dealbreaker! Laitan kommentit eteenpain, mutta mitaan en voi luvata 🙂

Moikka, Voisitko poistaa mun tän ja ton edellisen kommentin? En tajunnut että mun sukunimi tulee siihen näkyviin enkä tahtois sen siinä näkyvän :/

Poistettu! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *