Jenni Ukkonen

Off Shoulder

31.5.2015 Teksti: Jenni Ukkonen

Kuten olen aiemmin todennutkin, alan aina kesän kynnyksellä himoita valkeita ja ilmavia, olkapäät paljastavia yläosia.

Tämä Lise Sandahlin toppi olikin melkoinen löytö, jonka ehdin ostaa jo ennen kun kevät kunnolla alkoikaan. Bongasin sen netissä ja laitoin saman tien tilaukseen. Toppi on kaunis ja hempeä ja menee ihanasti farkun, erityisesti hieman rikotun sellaisen kanssa yhteen. Nyt samanhenkisiä toppeja alkaa löytyä jo runsaamminkin, joten valinnanvaraa löytyy! Postauksen lopussa onkin jokunen oma suosikkini, joista jokainen on nyt vielä vähän alessakin… 

Blogikollegani Heidi on ollut tämän kuluneen viikon luonani majailemassa, joten ehdittiin napsia pitkästä aikaa asukuvia yhdessä. Tosi monesti sitä huomaa tekevänsä kameran edessä aina samat ’poseeraukset’ ilmeistä asentoihin, joten on virkistävää, kun kameran takaa löytyy välillä joku, jonka edessä ei ole ehtinyt kovin useaan otteeseen olla. Siinä oppii kaikenlaisia uusia kikkoja ja hauskoja juttuja, jotka vie kuvaushetken uudelle tasolle. Näitä haluan ehdottomasti lisää! 

P.S. Tänään hemmotellaan nettishoppaajia: Boozt antaa -15% alennuksen kaikista 95 euroa ylittävistä tilauksista koodilla 15TODAY (ideoita ostoskoriin löytyy mm. eilisestä toiveasukollaasista), Nelly puolestaan 20% alen KOKO valikoimasta koodilla JACKPOT20 ja Asos tarjoaa saman 20% alen niinikään myöskin kaikesta koodilla BIGWINS. Tarjoukset on voimassa tosiaan VAIN TÄNÄÄN eli ei muuta kuin shoppaamaan! 🙂

 

I’m sure I’ve said it before but every year close to summer I start craving for light and billowy off shoulder tops.

This one by Lise Sandahl was a real find and I actually bought it well before spring even began. I found it online and ordered it straight away. It’s so pretty and girly and goes perfectly with denim, especially the distressed kind! Now the stores are pretty much full of similar tops so there’s plenty to choose from. You can find a few of my favorites in the end the post, all of which happen to be on sale right now…

My blog collegue Heidi has been staying over this week so we managed to squeeze in a couple of outfit shoots. So often I realise I’m pulling the same ’poses’ from the facial expression to how I stand so it’s really refreshing to have someone behind the camera with who I don’t take pictures that frequently. You learn new tricks and do fun stuff that take the whole moment to another level. More of this please!

WEARING

Top LISE SANDAHL – similar here -50%, here -30% & here (-20% with JACKPOT20 today only)

Jeans MANGO

Denim jacket H&M – similar here (-20% with JACKPOT20 today only)

Sunglasses RAY-BAN – get -15% off with JU15SUN

Watch DANIEL WELLINGTON – Courtesy of

Pouch LOUIS VUITTON

Sandals ZARA

 

Commercial links

Jenni Ukkonen

Arkisto

Instagram

  • Walking into the weekend like 😎  #ootd #ginamyway #polkadots

jenniukk

Kommentit (6)

Kiitos 🙂

Itsekin tykkaan ns. liikkuvista, vahan keskeneraisista kuvista: nissa on aidompi tunnelma 🙂

Tosi kaunis toppi 🙂

Itse olen etsiskellyt olkapäitä paljastavia paitoja nyt hullun lailla, mutta kovinkaan montaa ei ole omalle ostosreitille tupsahtanut. Ideoita?

Kaunis toppi ja kivan yksinkertainen asu, chic 🙂

Kiitos 🙂

Itse olen tormaillyt olkapaat paljastaviin ylaosiin tuon tuostakin ja ihan ’normaaleissa’ iskukohteissani, kuten Zara ja Mango. Kummastakin loytyy toppien lisaksi ihania huitulamekkoja samaan henkeen 🙂 Toivottavasti onnistaa!

Kiitos Suvi 🙂

Onpa kaunis paita ja ihana asu muutenkin! Kiva kun paita jättää vähän olkapäitä paljaaksi – siitä tulee heti niin kesäinen vaikutelma. Asukuvat ovat muutenkin kivoja, kun niissä on tällä kertaa vähän erilaista liikettä. Tulee sellainen street style -fiilis!

Kiitos 🙂

Itsekin tykkaan ns. liikkuvista, vahan keskeneraisista kuvista: nissa on aidompi tunnelma 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *