Jenni Ukkonen

on taking the step into the unknown

Teksti: Jenni Ukkonen

Sain eilen aika pitkän kommentin eräältä lukijaltani. En nyt ala tarkalleen erittelemään mitä se sisälsi, mutta hän kertoi siinä alkaneensa lukemaan blogiani niihin aikoihin kun muutin Lontooseen, miten hän on nähnyt mun muuttuneen ja aikuistuneen ja miten kaikki tällainen on saanut hänetlkin miettimään että on oikeasti mahdollista lähteä asumaan ulkomaille mikäli niin haluaa. Koska minäkin onnistuin siinä – täällähän sitä edelleen ollaan. Varmaan tarpeetonta sanoa miten otettu kommentista olin, mutta se sai myöskin miettimään, että voisin kirjoitella vähän enemmänkin tuosta omasta hypystäni kohti tuntematonta.Lontooseen muutto oli aidosti elämäni paras päätös. Se ei todellaan ollut helppo päätös missään määrin, enkä aio valehdella ja sanoa että elämä muuton jälkeen olisi ollut pelkkää ruusuilla tanssia. Alussahan en tuntenut täältä yhtään ketään, ja olin käynytkin Lontoossa vain pari kertaa ennen muuttoa, joten kaupunkikaan ei ollut ihan niin tuttu mulle. Jätin hiljaisen kaupungin jossa olin asunut koko elämäni, poikaystäväni, perheeni ja koirani (joita kaipaa edelleenkin päivittäin) ja päätin toimia unelmani eteen päästäkseni pois Suomesta. Kaikki järjestelyt tuntui hankalilta Suomesta käsin, ja kyllähän niiden hoitamiseen rahaakin meni. Mutta ei ole vale kun sanon että kertaakaan en ole katunut tai epäillyt päätöstäni lähteä.Ulkomailla, ja erityisesti Lontoossa asuminen on antanut mulle niin paljon. Uusia ystäviä, uusia ideoita ja näkökantoja. Olen myös muuttunut ihmisenä paljon. Olen saanut aimon annoksen itseluottamusta ja kykyä ottaa ohjat omiin käsiini. Kyvyn ottaa mitä elämä eteeni heittää ja laittaa se toimimaan. Kyllä – olen eri ihminen kuin se tyttö joka tänne kolme vuotta sitten muutti, mutta näen kaikki muutokset vain hyvänä asiana. Kyllähän meidän täytyykin muuttua, kehittyäksemme ihmisinä. Ja onhan vain luonnollista että koen olevani nykyään aikuisempi, sillä onhan tässä kolmen vuoden aikana tullut lisää vuosia ikäänkin, ja silloin sitä yleensä aikuistuu missä tahansa asuukaan. Mutta oon onnellinen että oon saanut kasvaa nämä kolme vuotta täällä.Mulla ei todellakaan ole mitään vihaa Suomea tai kotikaupunkiani kohtaan, jos joku sen kuvan on onnistunut saamaan. Ne ei vaan tuntuneet kodilta mulle. Lontoo puolestaan on tuntunut kodilta alusta saakka. Ihan kuin hengittäisin ja näkisin täällä eri tavoin, ja voin olla sovussa itseni kanssa – jotain, mikä on mielestäni tärkeintä, mitä kukaan voi itsensä kanssa olla. Se tunne on kasvanut vuosien varrella, ja erityisesti viimeisin vuosi on ollut aikamoista muutosten aikaa mulle. Rakastuttuani täällä tuli Lontoosta tiestysti entistä enemmän tärkeä mulle. Mutta olipa se ihan vaan reipas kävely Thames varrella ennen auringonlaskua, aamuruuhkainen metro matkalla töihin tai tall skinny caramel latten tilaaminen Starbucksissa, oon vaan koko ajan niin innoissani täällä asumisesta ja onnellinen ollessani täällä. Se on aika hieno tunne, olla vaan niin mahdottoman innoissaan omasta elämästään ja kaikista siihen littyvistä arkisista asioista (okei, kaikki ei kuitenkaan ole ihan niin innostavaa, esimerkiksi laskujen maksaminen!). Mutta juuri nyt ei kyllä ole mitään toista paikkaa, jossa näkisin itseni asumassa.Kaipa yritän tässä vaan sanoa, että jos siellä on joku jolla on tunne että pitäisi tehdä jotain epätavallista, kuten muutta uuteen paikkaan jossa et tunne ketään, ja että saa rauhan vasta sitä kokeiltuaan, niin TEE SE. Uskokaa pois, siinä ei menetä yhtään mitään – no, ehkä vähän rahaa alkuun, mutta rahaahan sekin vain on. Raha on mielestäni typerin syy jättää tekemättä jotain, mitä sydän eniten haluaa. Perhe ja ystävät odottavat varmasti siellä minne heidän jättää, mikäli koskaan tulee tunne palata takaisin. Eikä todellakaan ole mitenkään noloa palata: se ei tarkoita epäonnistumista. Suurin epäonnistuminen mitä voi tehdä, on olla yrittämättä. Tiedän, aikamoinen klisee, mutta voiko kukaan väittää vastaan? Ja parhaassa tapauksessa saat tehtyä SINUN unelmista SINUN todellisuuden ja tulet ikuisesti kiittämään itseäsi siitä, että otit sen pienen askeleen kohti tuntemattomaan.Yesterday I received a rather long comment from a reader of mine. I won’t go in too much detail with it, but basically she said that she started reading my blog when I moved to London three years ago, and the change that she see in me has got her thinking that it actually is possible to take that step into the unknown and move abroad if she wants to. Because I did it and succeeded in it – I’m still here right. Needless to say I was very taken by the comment, but it also made me think maybe I should share some of my thoughts regarding my own step into the unknown in some more detail.

Moving to London was truly the best decision of my life. It certainly wasn’t an easy decision, by any means, and I’m not going to lie and say my life has been nothing but dancing on roses since I moved here. In the beginning I knew no one here, absolutely not one soul, and I had only been to London two times in my life before, so the city itself wasn’t that familiar to me either. I left the quiet city that I had lived all my life in, my boyfriend, my family and dogs (who I still miss every day), and decided to act on my dream of getting away from Finland. All the arrangements were a hassle and it was difficult and costly to try and get everything else sorted out. But it’s not a lie when I say that not once have I regretted leaving.

Living abroad and London especially has given me so much. It has given me new friends, new ideas and opinions, and it has changed me as a person so much. It has given me confidence and ability to take charge. The ability to take what life throws at me and make it work. Yes – I am a different girl from the one moving here three years ago, but I can only see the difference in a good way. After all, we all need to change in order to evolve as human. Of course it’s only natural that I feel so much more mature now than when I initially moved here – not only because of the surroundings but the fact that I have also grown older during these years, and that tends to mature you regardless where you live. But I’m happy I got to grow here for these past three years.

I have no hatred or whatever towards Finland or the city where I’m from. It’s just that those weren’t for me. I didn’t feel at home there. In London, I felt instantly at home. I felt like I was able to breathe differently, see different, and be at ease with myself – something that I think is the most important thing you can be with yourself. That feeling only grows all the time, and especially this past year has been a very life changing to me. I fell in love and became even more attached to London in that sense. But whether it’s a power walk by the Thames right before the sunset, a crowded morning tube on way to work or ordering a tall skinny caramel latte at Starbucks, I am just so excited and happy to be here. What an amazing feeling it is, just being so excited about your life and all the little things in it (okay, not everything is quite as exciting… like paying bills!). There’s really nowhere else in the world where I could see myself living right now.

So I guess what I’m trying to say is, if you have that feeling of doing something unusual, like moving to a place that you don’t know too well, and you feel like only doing so can give you peace, DO IT. Trust me, you won’t lose anything – well, maybe some money at first, but hey, it’s only money. Money is the most ridiculous reason not to do something that your heart desires. Your family and friends will be there for you in your home town, waiting, if you ever feel like going back. And it is not a shame to go back: it is not a failure. The biggest failure is to not try. I know, such a cliche, but can you argue with it? And in the best case scenario, you will make YOUR dream YOUR reality and you will be eternally grateful to yourself for taking that little step into the unknown.


I love this snap of me, with a goofy and happy smile on my face… a completely accidental shot but it describes so well how I feel here!


Lue myös

X