Jenni Ukkonen

#TokyoTime

Teksti: Jenni Ukkonen

12424401_506636426194562_173892604_n

Pikaiset terkut Tokiosta, ennen kuin sanon hyvät yöt tälle ensimmäiselle (kertakaikkisen huikealle!) päivälle ja alan koisimaan varmaan kohta kaksi kuukautta putkeen valvottuani. No, ehkä en sentään ole ollut aivan niin pitkään yhtä putkea ylhäällä, mutta sanotaanko, että yhteensä about 23 tunnin matkustamisen aikana maltoin nukkua ehkä 3 tuntia, että joo, kyllä se jo jossain alkaa kohta tuntuakin…!

Täällä Japanissa ollaan tosiaan oltu nyt tämä sunnuntai (joka alkaa siis täällä olla jo ihan lopuillaan) ja ensifiilikset on, että ihan uskomattoman upea kaupunki ja vaikka harvoin haluan ääneen hokea kiitollisuuttani, niin tällä hetkellä ja tässä seurassa on aikamoisen #kiitollinen olo. Takana on ikimuistoinen päivä ja ilta ja edessä vielä kuusi seuraavaa päivää tässä jännittävässä maassa.

Sen halusin tulla vielä kuitenkin sanomaan, että olen tehnyt valmiiksi joitain postauksia ensiviikolle, joten blogi ei hiljene täysin lomani aikanakaan, mutta sen lisäksi olen varma, että täältä Tokiosta käsin tulee lähetettyä teille vähintään yksi virtuaalinen postikortti postauksen muodossa, vaikka valtaosa matkatarinoista jääkin loman jälkeen kerrottavaksi. Livenä voitte tietysti ottaa osaa tähän matkaan Instagramissa ja Snapchatissa seuraamalla; molemmissa nimimerkkini on jenniukk!

#TOKYOTIME. A very quick hello from Tokyo before I say goodnight for the day that’s been just incredibly wonderful all the way and get some sleep after staying awake for close to two whole days now. Well, maybe I haven’t been up for that long just yet, but let’s just say that out of the approx. 23 hours we spent traveling I managed to sleep for around 3 hours in total, so I’m definitely starting to feel it a bit…!

So we’ve been to Japan for one day now (which is just about to finish over here) and my first impressions are that this city is completely and utterly amazing and although I’m not one to shout my gratitude out loud every second, right now, right here and in this company I’m in, I’m feeling pretty darn #grateful. The day was one to remember for the rest of my life and we’re still looking at six more days in this exhilarating country.

But basically what I still wanted to say is that I’ve actually prepared some posts for next week so the blog won’t quiet down even while I’m on holiday but on top of that, I’m sure I’ll come send you at least one virtual ”postcard” in a form of a blog post at some point during the trip, although the most of it I’ll share once I’am back. You can of course take part in my holiday ”live” by following my Instagram and Snapchat – my username in both is jenniukk

Seuraa minua: Bloglovin / Blogit.fi /Facebook / Instagram / Twitter

Lue myös

X