Style

Päivityksiä kotiin alesta

12.1.2019 Teksti: Jenni Ukkonen

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

Matto / Kattavalaisin / Muki / Kulho / Lautanen / Sivupöytä / Peilitarjotin / Maljakko / Kynttilälyhtysetti / Espressokeitin / Pussilakanasetti / Pöytävalaisin / Tarjoiluvaunu / Tuoli

Ihanaa viikonloppua! Me ollaan otettu tämä viikonloppu täysin rennosti, enimmäkseen kotona ja rentouduttu katsomassa oikein urakalla Netflixin viimeisimpiä; ensin katsottiin loppuun You (muuten hyvä, mutta lopusta en oikein pitänyt – mielestäni vähän laimea päätös) ja yhden aikuiselämäni suosikki komedioiden, Friends From Collegen toista kautta – mikäli ette ole vielä katsonut tätä sarjaa niin s u o s i t t e l e n todella paljon!

Samalla kun ollaan oltu kotona, ollaan taas katseltu meidän kodin sisustusta ja mietitty, millä sitä voisi näin vuoden jälkeen päivittää tai freesata. Näin alennusten aikaan (milloinkohan ne muuten päättyy? Ovat jatkuneet mielestäni jo yllättävän pitkään!) löytyy ihan super hyviä vaihtoehtoja, pienemmistä hankinnoista, kuten uudesta maljakosta tai kodin tekstiileistä, suurempiin, jopa huonekaluihin. Mulla on tehnyt pitkään mieli lisätä meidän olohuoneeseen tyylikäs sivupöytä, ja tuollainen lasinen olisi mielestäni kaunis ja yksinkertainen vaihtoehto. Ellokselta saa muuten vielä pari päivää ylimääräisen 30% alennuksen kaikista aletuotteista (myös merkkituotteet) koodilla 395702. Kannattaa kurkata!

 

FOLLOW ME

Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter / Youtube

Jenni Ukkonen

Arkisto

Instagram

  • In love with the weather at the moment - wish it stayed like this forever 🙏🌞 #whatiwore #wiw #ootd #rasalkhaimah

jenniukk

Kommentit (2)

Tuo linkkaamasi on myöskin todella kiva! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *