Lifestyle

Pieniä päivityksiä kotiin (alennuksella)

1.9.2018 Teksti: Jenni Ukkonen

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

Pussilakanasetti (myös tämä pellavainen on mieleeni – kaunis joka värissä!) / Seinään kiinnitettävä yöpöytä / Pöytälamppu / Torkkupeitto / Matto / Ruukku / Korkea vaasi / Matala vaasi / Tuoli / Rahi / Sohvapöytä / Pöytälamppu

Oikein iloista ja tunnelmallista syyskuuta! Ihan uskomatonta, että ollaan päästy jo tähän vaiheeseen vuotta – minne nämä kuukaudet ovat menneet?

Olen aiemminkin maininnut, että kesän mittaan olen yrittänyt viimeistellä kotimme sisustusta; syy, miksi tässä on mennyt näinkin suuri osa vuodesta, on, etten ole oikeastaan halunnut ostaa tänne mitään, mikä olisi ”vähän sinne päin”, vaan etsinyt juurikin niitä asioita kotiimme, mistä tiedän meidän oikeasti nauttivan ja kuljettavan matkassamme – no, ainakin siinä määrin, mitä mahdollista on. Arabiemiraateista löytyy kyllä ihania huonekalu- ja sisustusliikkeitä, mutta täällä Ras Al Khaimahssa valikoimat ovat Dubaita huomattavasti suppeammat ja välillä onkin ollut todella vaikea löytää vaikkapa jotain mielessä olevanlaista vaasia ja muuta elementtiä – esimerkiksi mieluista yöpöytää ei ole löytynyt edelleenkään. Sisustusmaku taitaa täällä poiketa aika paljon omasta, melko minimalistisesta ja ehdottomasti skandityyliä ihailevasta maustani! Yllä omaan mieleeni olevia pieniä (ja muutama vähän isompikin) sisustuselementtejä, mitkä tilaisin saman tien tänne, mikäli postituksen puolesta olisi mahdollista! Tässä näkyy myös itselleni mieluisimmat sävyt kodin sisustuksessa; vaaleaa ja mustaa, harmaalla, beigellä, roosalla ja tummansinisella maustettuna.

Ps. Ylläolevat tuotteet ovat parhaillaan 20% kampanja-alessa täällä! Voimassa syyskuun 3. päivään saakka.

SMALL HOME UPDATES. Happy September! I can’t believe we’re already in this part of the year! I’ve mentioned before that this summer I’ve been trying to finalise the decoration in our home; it’s taken this long because I haven’t felt like buying anything I’m not 100% in love with, but instead getting only those items that I know we truly enjoy and will want to have for years to come. There are some really nice home shops in the UAE, but in Ras Al Khaimah, the options are more limited than in Dubai and sometimes it can be really tricky to find something that you have in mind; for example, I still haven’t found a nightstand that would work in our bedroom. Also, the overall taste in decor in very different here – personally my style is pretty minimal and scandi inspired. In this post, I’m sharing some items I’d order in a heartbeat if only they delivered here. Also, here you can see which colors are my favourite colors for decoration; white and black with just the right amount of grey, beige, rose and navy blue. 

FOLLOW ME

Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter / Youtube

Jenni Ukkonen

Arkisto

Instagram

  • Walking into the weekend like 😎  #ootd #ginamyway #polkadots

jenniukk