Lifestyle

Postausten suunnittelua: tätä TE haluatte enemmän

11.12.2018 Teksti: Jenni Ukkonen


Tämä vuosi alkaa olla kohta taputeltu historiaan – muttei taatusti unholaan! Taas yksi aivan erilainen vuosi täynnä tapahtumarikkaita hetkiä, eikä tässä ole pahemmin voinut vuoden aikana valittaa, mitä nyt ehkä hetkellisesti liian kuumista säistä täällä aavikolla.

Itselläni on nyt sellainen tilanne edessä, että loppuvuoden postaukset pitäisi alkaa olla tiedossa ja pian myös vähintään luonnosteltuna, jotta voin sitten hyvillä mielin ottaa joululomalla rennommin ja postauksista stressaamatta. Laitoinkin sunnuntaina Instagramin Storiesiin pientä kyselyä siitä, mitä teillä kiinnostaisi mieluiten lukea tai nähdä, ja siitä olikin vielä enemmän hyötyä, kuin ensin ajattelin. Muutama vastaus myös yllätti. Nyt kun kysely on päättynyt ja lopputulokset tuoreena mielessäni ajattelin raoittaa niitä myös täällä. Eli tällaista mieltä olitte TE:

53% kuulee mielummin elämästä ulkomailla, kuin työskentelystä ulkomailla. Toki myös työskentelyyn liittyen on pyydetty postauksia, joten pidän nekin toiveet edelleen mielessä ja yritän siihenkin liittyen jotain taas pian kirjoittaa!

52% kuulee mielummin tästä tämänhetkisestä elämästämme Ras Al Khaimahssa, kuin Dubaista. Yllätti vähän, sillä olen ajatellut, että kiinnostaakohan tämä RAK ja elämä täällä yhtään ketään.

71% kuulee mielummin ihan tavallisesta arjesta kuin matkavinkeistä.

Kuvien ja tekstien suhteen toivomus oli aikalailla 50-50, ja lisäksi kuvat ja tekstit päihittivät videot 57 prosentilla.

71% näkisi postauksia mielummin täältä kotoamme, kuin kodin ulkopuolelta. Tämä oli todella suuri yllätys minulle! Mutta sehän myös helpottaa paljon, kun ei tarvi etsiä kodin ulkopuolelta kohteita vaan voin vaikka jalustan kanssa ottaa itsekseni täällä kotona kuvia.

Elämämme täällä Arabiemiraateissa kiinnosti 59% enemmän kuin Lontoossa, ja 71% enemmän kuin Münchenissä. Hyvä juttu sinäänsä, sillä helpompihan mulla on juuri nyt elämästä täällä kirjoitella! Tämän kohdalla huokaisin siis hieman helpotuksesta.

Tyyli ja pukeutuminen voitti kauneus ja tuotetestauspostaukset 70 prosentilla. Tämäkin oli mielestäni vähän yllättävää, koska täällä jatkuvan kesän keskellä koen, etten pysty ihan kamalasti puolta aikaa vuodesta inspiroimaan asuvalinnoillani… mutta tämän tietäessäni lupaan kyllä panostaa jatkossa tähän osastoon enemmän!!

Liikuntaan ja terveyteen liittyvät postaukset saivat 54% äänistä verrattuna ruokaan ja resepteihin liittyviin postauksiin. Tämä oli kiva kuulla, sillä vaikka liikunta-aiheisista jutuista harvemmin kirjoitan, niin se ei tarkoita, ettenkö keksisi aiheesta useamminkin juttua. Eli tästä varmasti lisää jatkossa!

Muina ideoina ehdotettiin mm.:

Tulevaisuuden näkymät ja suunnitelmat 

Instastoorit ja -livet – stoorien kanssa aion ehdottomasti alkaa petraamaan ja ne voisivatkin olla haaste itselleni ensivuotta ajatellen; tehdä niistä vakituisempi osa arkea. Seuraan itse nykyään todella paljon stoorien kautta ihmisten arkea ja elämää ja niiden kautta saa aivan erilaisen (useimmiten ainoastaan positiivisella tavalla) kuvan seuraamastaan henkilöstä. Myös livet kiinnostavat, mutta noh, kokeillaan ensin tottua noihin stooreihin!

Eri kulttuurien näkyminen arjessa / kuinka suomalaisuus on osa arkea ulkomailla

Työpukeutuminen

Kotiesittely – tämän yritän kuvata viimeistään heti uuden vuoden jälkeen, kunhan saadaan nämä joulun kiireet pois alta!

Muistoja Euroopassa asumisesta

Avioliittoon / parisuhteeseen liittyviä postauksia

Rovaniemestä juttua – tämä tuli sopivasti nyt kun olemme lähdössä joulun viettoon ja pääsen näyttämään miehelleni talvista Rovaniemeä; varmasti jotain tulee reissun jälkeen myös tänne!

My Day-postauksia ja vlogeja

Käytännön vinkkejä muuttoon

Miten aloittaa uusi elämä ulkomailla, saada uusia kavereita ym

Paikallisia ruokareseptejä

Päivän asu-kuvia

Vinkkejä Dubaihin ja Abu Dhabiin

 

Tuleeko teille mieleen vielä jotain mitä tähän voisi lisätä? Tässä tuli mielestäni tosi hyviä, toteutuskelpoisia ideoita ja nyt onkin niin paljon helpompi alkaa työstämään näitä, kun tietää, että edes jotakuta nämä aiheet kiinnostavat!

FOLLOW ME

Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter / Youtube

Lue myös

Suosittelemme