Travel

Postikortti Intiasta

28.4.2019 Teksti: Jenni Ukkonen

Ihanaa sunnuntaita! Teille, jotka ette vielä seuraa minua Instassa – tällaisissa maisemissa kävin siis täyttämässä kolmekymmentä vuotta (kiitokset muuten ihan jokaiselle onnitelleelle, mitä tahansa kautta viestit lähetittekään! Ne lämmittivät mieltäni ja ilostuttivat koko päivän ajan). En ollut koskaan aiemmin käynyt Intiassa, mutta heti lentokentältä kohti määränpäätä lähtiessämme tiesin, ettei voisi olla täydellisempää paikkaa viettää viimeistä viikkoani 29-vuotiaana. Lomaviikon aikana tuli myös harvinaisen selväksi, että tänne on päästävä uudelleen; sekä juuri tähän uskomattoman kauniiseen, todelliseen postikorttikohteeseen, että Intiaan yleisestikin. Palanen sydäntäni jäi näille henkeäsalpaaville vuorille ja laaksoille.

Meidän viikko oli näiden maisemien (mistä en voinut saada tarpeekseni!) lisäksi täynnä rauhoittumista, auringonottoa, luonnossa kävelyä, joogaa, meditointia, herkullista ja ennen kaikkea terveellistä ruokaa – ja tasapainona myös useita lasillisia herkullisia viinejä… kuka tiesi, että Intiasta tulee myös ainakin omaan makuuni todella hyvää viiniä?! Puran reissua myös täällä blogissa kuvin ja tarinoin varmaan jo heti ensiviikon aikana, mutta nyt halusin vaan tulla kertomaan, että olemme tosiaan palannut kotiin ja kaikki on hyvin – paluu arkeen on jo alkanut ja todella hyvillä mielin, vaikka lomalla kertakaikkisen ihanaa olikin. Ehkä vähän klisee, mutta totesimme, että on mahtavaa, kun oma arki ja elämä on sellaista, että jopa mitä ihanimmalta lomalta on kuitenkin ennen kaikkea kiva palata omaan kotiin ja arjen askareisiin.

Kertokaa ihmeessä, joten teillä on jotain ihan erityistä, mitä haluaisitte tähän lomaamme liittyen tietää, niin osaan ottaa sen osaksi tulevaa postausta!

P.S. Tähän kohteeseemme saavuttua tein Instassa pienen visan siitä, missä te arvelitte meidän olevan, ennen sen paljastusta. Kieltämättä en varmasti olisi itsekään arvannut oikein, jos olisin nähnyt tällaisia kuvia vinkkeinä! Mm. Etelä-Afrikkaa/Afrikkaa, Balia ja Italiaa ehdotettiin, ja samanlaisia arvauksia olisin voinut täysin hyvin itsekin heittää. Tämä kohde olikin varmasti vähän epätyypillinen eikä tulisi ainakaan ihan ensimmäisenä mieleen, jos ajatellaan Intiaa ihan yleisellä tasolla, mutta samalla tämä kyllä lisäsi nälkääni nähdä maata myös enemmän!




FOLLOW ME

Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter / Youtube