Jenni Ukkonen

Puolisosta eri maassa asuminen – päällimmäisiä havaintoja

Teksti: Jenni Ukkonen

Vaikka mieheni lähti Saudi-Arabiaan töidensä pariin vasta tämän kuun alussa, olemme tänä vuonna ehtineet jo viettää aika paljon aikaa erillämme eri maissa; alkuvuodesta hän tosiaan muutti Riadiin ”ekaa kertaa” ja ehti olla siellä reilut kuukauden päivät, ja koko kevään (kolme kuukautta) hän oli puolestaan Lontoossa jumissa. Tässä ajassa olen ehtinyt tehdä jo jotain havaintoja siitä, mitä ehkä tulemaan pitää, nyt kun asumme eri maissa ainakin toistaiseksi. Niistä päällimmäisenä:

Kommunikointi suhteessa kuin suhteessa on tärkeää, mutta toisen asuessa eri maassa ja kenties vielä eri aikavyöhykkeellä, se ei tule aina tapahtumaan välittömästi; aina on tilanteita missä toinen ei olekaan heti lukemassa viestiä tai koko puhelimen äärellä. Siinä oppii aika nopeaa tunnistamaan mitkä ovat niitä aidosti kiirellisiä asioita ja mitkä ehkä jopa sellaisia, että jonkun ajan jälkeen niitä ei lopulta edes jaa – mikä taas on oma lukunsa ja voi olla sekä hyvä että huono asia.

Toisen kaipaaminen ja ikävöinti ei ole aina samassa suhteessa; joskus toisella on kamala ikävä ja haluaisi vaan kuulla toisen äänen, ja samanaikaisesti toisen mieli ja ajatukset on vaikka töissä, on fyysisesti pitämässä hauskaa kavereiden kanssa jne. Se voi olla sille siinä hetkessä yksinäiselle osapuolelle hankala sulatella, mutta näitä tilanteita tulee molemmin puolin – ja usein.

Yhteistä aikaa – siis lähinnä puheluita – pitää suunnitella etukäteen ja sille pitää pystyä järjestämään aikaa; muuten voi helposti käydä niin että arki vie mukanaan ja kohta ei olekaan puhuttu moniin päiviin. Aika menee oikeasti niin nopeaa! Välillä ajan järjestäminen voi tuntua puolin tai toisin raskaalta ja jopa ahdistavalta, koska tosiaan siinä omassa elämässäkin on tarpeeksi sumplimista ja vaihtuvia tekijöitä – yhtäkkiä väsyttääkin (varsinkin jos toinen on tosiaan ajassa edempänä kuin toinen), tulee joku este, muuta tekemistä jne.

Tunteista ja ajatuksista puhuminen on tärkeää; jos toisella on koko ajan surkea olo ja ikävä, mutta sitä ei sano ääneen, voi toinen kuvitella kaiken olevan ihan OK eikä ehkä siksi edes tajua järjestää samalla tapaa toiselle aikaa, kuin mitä toinen oikeasti tarvisi. Lisäksi huomaan itse olevani usein sellainen töksäyttävästi lopettava tai nopeasti jostain asiasta hermostuva “luuri korvaan”-tyyppinen ihminen, ja silloin molemmille jää ainoastaan huono fiilis yhteisestä ajasta; asioita joutuu ehkä siis puimaan vähän enemmän kuin tavallisesti kokisi “tarpeelliseksi” mutta on molempien fiiliksen kannalta tärkeää.

Toiseen pitää pystyä luottamaan 120% prosenttisesti. En ole erityisen mustasukkainen tai kateellinen ihminen, mutta jos kokisin, etten voi olla varma onko mieheni oikeasti alkamassa just nukkumaan vai onko hän vielä jossain ulkona huitelemassa, niin kyllä menisi yöunet aika nopeaa. Varsinkin kun tietää että toinen uudessa paikassa tutustuu toki uusiin ihmisiin, joita ei ole itse vielä tavannut!

Yhteiset suunnitelmat niille ajoille kun nähdään, lomille ja muille vastaaville, auttavat älyttömästi. Itse oon alkanut jo tehdä listaa kaikista ravintoloista, minne haluan mieheni viedä ja asioista, mitä haluan tehdä kun mieheni on seuraavan kerran Dubaissa (toivottavasti hyvin pian!) ja tällaiset mukavat asiat mielessä pitäen toisen näkemistä odottaa vielä enemmän.

Kaikesta tästä, ja ylipäätään eri maissa asumisesta huolimatta löydän tilanteesta myös positiivisia puolia. Mutta kenties niistä omassa postauksessaan! Onko teillä samanlaista tilannetta, missä asutte puolisostanne eri maassa tai edes paikkakunnalla, ettekä näe viikottaisella tasolla? Huomaatteko samanlaisia asioita tai olisiko ehkä lisättävää?

FOLLOW ME

Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter

Lue myös

X