Jenni Ukkonen

run for it

4.8.2012 Teksti: Jenni Ukkonen

Aina toisinaan mulle tulee kyselyjä liikkumisestani ja siitä miten yleensäkin treenaan. No, nyt on kyllä pakko myöntää että salille en ole joutanut sitten kesäkuun lopun (mutta siis olin tässä välissä Suomessa n. 3,5 viikkoa eikä mulla siellä tietenkään mitään salikorttia ole) joten juokseminen ja kotitreenit on korvanneet sen… toivottavasti sitä kuitenkin jo ensi viikolla ehtisi alkaa jo salillakin käymään, ikävä päästä nostelemaan puntteja :DMua ei kuitenkaan ole sinäänsä haitannut se etten ole salille päässyt, sillä rakastan juoksemista ihan yli kaiken muun liikkumisen, ja varsinkin nyt kun asun uudella alueella (missä on muuten aika mielettömät maastot – tai siis maisemat – ulkona liikkumiseen), on se ollut entistä suurempi nautinto. Hyvää musiikkia kuulokkeista ja MapMyRun-app päälle että saa vähän väliaikatietoja niin muuta ei kyllä kaipaakaan! Juoksulenkkien jälkeen teen sitten kotona vähän voimia, venyttelen ja siinäpä se. Koko touhuun menee päivästä riippuen 1-1,5 tuntia, riippuen kuinka kauan milloinkin juoksen. Tavoitteeksi oon nyt asettanut itselleni juoksta vähintään kerran päivässä 5km, joko siis kertaheitolla tai sitten kahteen osaan jaettuna eli aamulla ja illalla. 5 kilsan lenkkiin mulla menee vain puolisen tuntia, eli se “ettei ole aikaa” ei todellakaan ole hyvä tekosyy jättää lähtemättä 😀 Mutta toki vapaitakin päiviä haluan pitää, ja tällekin viikolle niitä taisi tulla jopa kaksi peräkkäistä… no pikkuhiljaa, pikkuhiljaa :p Juoksemisessa mun mielestä ihan parhaita juttuja on se, että tuloksia näkee yllättävänkin nopeaa. Ei välttämättä kropassa (vaikka mun mielestä kyllä siinäkin) mutta kunnossa ainakin: jos edellisellä viikolla alkoi voimat loppua tietyssä pisteessä, huomaa seuraavalla viikolla jaksavansa ihan kevyesti pidemmälle. Ainakin itse huomaan jaksavani koko ajan juosta kauemmin, pidemmälle ja välillä nopeamminkin. On ihan mahtavaa huomata sellaista muutosta omassa kestävyydessään! Toisekseen tykkään juoksemisesta koska se ei vaadi ajattelua tai edes järin erikoisia välineitä. Kuka tahansa osaa ja voi tehdä sitä! Ei siis muuta kuin juoksukengät jalkaan ja matkaan 😉 Mistä tulikin mieleen että itsekin tilasin tässä hiljattain uudet juoksukengät, joiden pitäisi tulla perille ihan näinä päivinä – vielä siis lisää iloa touhuun! Ps. Jos kiinnostaa seurailla juoksemisiani niin pyrin jakamaan ne aina twitterissäni :)Sometimes I get asked how I like to work out and I must admit I haven’t gone to the gym since the end of June… however I’ve been running and doing some workouts at home. I don’t mind it actually, because I absolutely love running! It is the best sport in the world! All you need is good music coming from your headphones and MapMyRun app to tell you your stats every once in a while. My plan is now to run at least 5km daily, only takes about 30 mins so really there are no excuses not to do it! You also get results sooo fast when you go running, you so quickly realise how much more running you can do compared to previous times after just a short while of doing it. Ps. If you feel like following my runs I always try to share them in my twitter 🙂 Kuvat someecards

Jenni Ukkonen

Arkisto

Instagram

  • Finland on a plate. Is there something better than a creamy salmon soup with fresh rye bread (with butter on top of course!)? 🐟 #latergram #cravings #finnishfood #salmonsoup

jenniukk

Kommentit (24)

Kiitos vinkistä, pitääpä selvitellä! 🙂

Ärsyttää kun sain heti kamalan flunssan kun ostin salikortin. Oon oikeesti maksimissaan sen 1-2krt/vuosi flunssassa ja nyt se tuli viikko sen jälkeen kun ostin salikortin. Tällä viikolla pääsin vaan kerran salille, pitää toivoa että huomenna olisi jo parempi olo ja pääsisi nostelemaan puntteja 😉 Juokseminen pitäisi myös aloittaa taas, siitä tulee aina niin hyvä olo!

hhahahahh nauroin tota hunger games juttua ihan hulluna :-DDDD ja juokseminen on kyllä niin ihanaa ! mun elämäni parhaimpia hetkiä on ollut kyllä ne puolmaratonien maaliin tulot 🙂 se fiilis, kun oot juossut 21km pysähtymättä, oot niin loppu kun vaan voit olla ja kroppa kramppaa suolan puutetta 30asteen helteessä – love it heheh ! ja tietenkin myös ihan “normi” lenkit on mulle kanssa sitä omaa aikaa, voi miettiä pelkkää juoksemista ja keskittyä tekniikkaan ihan täysillä.

Heippa! :)Tuli vain mieleen että onko Niina siis perustamassa lähiaikoina blogia niin kuin joskus kirjoittelit? Lontoossa asuvien Suomityttöjen blogeja kun on ihana seurailla ja niitä ei vielä liiaksi ole…

noitten vähän vanhempien postausten kuvat ei näy, esim jos menee tokalle tai kolmannelle sivulle nii alkaa näkyy vaa valkosii laatikoita joitten keskellä on kuvake.

Muistathan,että kehittyminen tapahtuu levon aikana ei treenatessa.Kun treenaat se rasittaa kehoa ja palautuessa keho “korjaa” “vaurioita” ja koska kehomme on fiksu se yli”korjaa” itseään jotta se ei joutuisi niin koville toiste.Kehittymistä jatkuu tiettyyn pisteeseen kunnes keho ei enään jaksa korjata vaurioita eli palautua.Joten muista ehdottomasti 2 lepopäivää viikossa!! ja tauon jälkeen ei ole hyvä aloittaa heti juoksemaan joka päivä tai 5kert/vk vaikka mieli tekisi sillä kroppa ei pysy siinä mukana 🙁

Sulla on aivan loistava sali lähellä, junaradan alla. Toki kallliinpi kuin Yliopiston sali, mutta varmasti parempi ja niillä on myös opiskelijahinnat.

missä te tapasitte L:n kanssa? joko voisit sanoa että seurustelette 🙂 haluaisin joskus nähdä videon missä puhut enkkua sun söpöl aksentilla.

Ite oon myös yrittäny rueta taas käymään lenkillä, huomasin jo muutaman kerran jälkeen että jaksaa juosta paljon pidemmälle. 🙂 Pitäis vaan muistaa tehä kans vatsat, selkä jne. mutta yleensä tuppaa unohtumaan. :/ Harmittaa vähän, etten edes tiedä miten pitkiä lenkkejä teen, mutta villi veikkaus on n. 4 kilsaa. Katella jos sais ostettua sellasen mittauslaitteen. 🙂

Juoksemisesta tulee kyllä ihan mahtava olo, ihan sama mikä se fiilis ennen juoksemista sitten olikaan 🙂 Paranemisia!! :)<3

Me ollaan kans päätetty Niinan kanssa että selvitetään milloin on seuraava puolimaraton ja sit mekin vihdoin juostaan se! Varmaan ihan huippua 🙂

Juu 🙂

Aijaa onpa outoa, en kyllä osaa sanoa mikä siinä on :/

Kiitos vinkistä, pitääpä selvitellä mikä se on ja mitä se maksaa 🙂

Kiitos, pidetään mielessä 🙂

Tavattiin baari-illan päätteeksi ja ei olla mitenkään virallisesti “yhdessä” 🙂

Kaikki millä voi mitata just matkan pituutta ym on kyllä tosi käteviä, paljon kivempi lenkkeillä kun näkee vähän tilastoja miten menee 🙂

Mäkin aloitin kesäkuun alussa juoksemisen ja kehityksen huomaa kyllä tosi nopeasti! Aluksi hengästyin jo 5 minuutin juoksemisesta, nykyään vedän 5-6 kilometrin lenkkejä ihan helposti. Muistan vielä kun joskus ihmettelin miten jotkut voivat nauttia juoksemista, mutta nykyään tykkään itsekin siitä tosi paljon 🙂 Mutta joo, kuten anonyymikin jo mainitsi niin lepopäiviä kannattaa pitää.

Juu oon itsekin juossut alkukeväästä saakka niin tiedän että lepopäivät on ok olla 🙂

Royal Parks on huikea. Parempia maisemia saa hakea. Charity-paikkoja on varmasti jäljellä ja aikaakin lokakuun puoliväliin tarpeeksi.

Joo mullakaan ei toimi mitkään vanhat postaukset, kun niitä olisin halunnut lueskella, mutta ilman kuvia se on vähän turhauttavaa:/

Juu en valitettavasti osaa sanoa jos viimeaikaiset postaukset ei näy 🙁 Ennen huhtikuuta tulleet tiedän ettei niissä ole kuvia koska silloin blogi vaihtoi alustaa, mutta noiden uudempien kohta on kyllä mysteeri mullekin!

mäkin tykkään juoksemisesta aina vaan enemmän ja enemmän 🙂 on niin kiva huomata että jo vähällä työllä saa tuloksia aikaan. mutta olis kiva nähdä millasia juoksuvaatteita ja kenkiä käytät, mussa kun on vähän välineurheilijan vikaa 😀

No kaipa niitäkin voisi vähän esitellä 🙂

Kiitos vinkistä, pitääpä selvitellä! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *