Jenni Ukkonen

5 x Salzburgin suosikkini

Teksti: Jenni Ukkonen

Processed with VSCO with hb1 preset

Itävalta on kiehtonut minua jollain tapaa aina, vaikka kävinkin siellä ensimmäistä kertaa vasta viime syksyn lopulla, ja toistaiseksi olen vieläpä käynyt ainoastaan Salzburgissa. Salzburgista tuli kuitenkin nopeaa itselleni sellainen lempparikohde, minne miettiä suuntaamista, jos on esimerkiksi yksi vapaapäivä edessä vailla suunnitelmia ja haluaa hetkellisesti vaihtaa maisemaa.

Münchenistä pääsee Salzburgiin parissa tunnissa ja Bayern-lipun päiväksi ostamalla kaksi aikuista selviää yhteensä alle 30 eurolla koko päivän matkoista, olipa kyseessä juna kaupungista toiseen tai bussimatkoista kaupunkien sisällä. Salzburg on kivan kompakti ja kaunis kaupunki ja itseeni siellä vetoaa erityisesti jylhät vuoristomaisemat. Olen löytänyt sieltä myös muutaman tosi kivan konsepti/sisustusliikkeen, millaisiin en ainakaan toistaiseksi ole Münchenissä törmännyt…

Kuun alussa tekemäni viimeisimmän reissun innoittamana päätin koota ylös muutaman lempparinijuttuni Salzburgissa – tässä siis sopivasti tekemistä lyhyempääkin päiväreissua ajatellen!

5 x SALZBURG FAVES. I’ve always found myself interested in Austria, even though the first time I actually visited the country was late last Autumn, and so far it’s only been Salzburg where I’ve been to. Salzburg quickly become the type of favorite destination for me to travel to if I’m looking at a day off for which I have made no plans but want to get away and do something fun.

It only takes two hours to get to Salzburg from Munich and with a one-day Bayern ticket two adults can travel for under 30 euros all day long, whether it’s taking the train from one city to another or using public transportation within either of the cities. Salzburg is such a beautiful and compact city and what I really enjoy over there are the grand mountain views surrounding the central. I have also found a couple of really fun concept/interior shops there, which I think are missing from Munich…

The latest day trip I made to Salzburg in the beginning of the month got me thinking about putting together a list of my favorites in the city – just the perfect amount of things to do in a day!

Processed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 preset

1. Kahvittele 220Grad-kahvilassa. Tämä pieni kahvila on ollut molempien reissujeni ensimmäinen kohde: 220Grad on täydellinen aamiaista, lounasta tai ihan vaan iltapäiväkahvittelua ajatellen. Tästä minulle vinkkasi aikoinaan eräs lukijani, ja jos kenelläkään on vastaanlaisia vinkkejä jaettavana, niin kuulen niistä mielelläni!

1. Have coffee at 220Grad. This small café has been my first stop on my trips to Salzburg. It is perfect for a brekkie, lunch or simply for that afternoon pick-me-up coffee. A reader of mine told me about this once and if anyone has similar tips to share, I’d love to hear them! 

Location: Chiemseegasse 5

Processed with VSCO with hb2 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb2 preset

2. Käy sisustusostoksilla. Ostoksia (tai ikkunaostoksia) ajatellen suosikkiliikkeeni ovat Gehmacher, Feinerlei ja Interio, jotka ovat kaikki enemmän tai vähemmän sisustukseen erikoistuneita liikkeitä. Kahdesta ensimmäisestä löytyy kauniiden sisustus- ja lahjaesineiden lisäksi jonkun verran muotia, kun taas jälkimmäisin on sisustus- ja huonekaluliike. Näissä jaksaisin kierrellä vaikka koko päivän!

2. Do some home interior shopping. For shopping (actual or window) my favorite shops are Gehmacher, Feinerlei and Interio, which are all more or less interior decor shops. The two first ones carry some fashion besides the gift and interior items, while the latter one is a decor and furniture shop. I could spend the whole day in these!

Locations: Gehmacher, Alter Markt 2 / Fenerlei, Sigmund-Haffner-Gasse 6 / Interio, Ferdinand-Hanusch-Platz 1

Processed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 preset

3. Maista alkuperäisiä Mozartinkuulia. Pääostoskatu Getreidegassen päästä löytyy Konditoria Fürst, minne suuntaan ostamaan tulaiset: alkuperäiset Mozartin kuulat. Täydellinen pieni suupala kahvin kanssa myöhemmin nautittavaksi!

3. Taste the original Mozartkugel. At the very end of the main shopping street of Getreidegasse you will find Cafe-Konditorei Fürst, which is where I’ll buy the souvenirs: the original Mozartkugel. It’s the perfect little thing to have with a coffee later on!

Location: Getreidegasse 47

Processed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 preset

4. Ota kuva lemmenlukkojen sillalla. Makartsteg-silta on täydellinen spotti Salzburgin kauniista maisemista nauttimiseen ja turistikuviin. Se on ”lemmenlukoilla” täytetty ja täten lienee Salzburgin suosituimmista silloista.

4. Take a picture on the ”Love Lock Bridge”. Makartsteg bridge is the perfect spot for admiring the city views and snapping some touristy shots. It’s adorned with ”love locks” and must be one of the most popular bridges in Salzburg…

Processed with VSCO with hb1 preset

Processed with VSCO with hb1 preset

5. Rauhoitu kävelyllä Mirabellgartenissa. Kauniista rakennuksista ja puistoista pitävän ei missään nimessä kannata missata Mirabellgartenia, mistä löytyy niin siivellisiä hevosia kuin yksisarvisiakin. Tämä taianomaisen upea puisto kuuluu ehdottomasti suosikkipuistoihini.

5. Relax on a walk at Mirabellgarten. If you enjoy beautiful buildings and gardens, don’t miss out on visiting Mirabellgarten, where you will find flying horses and unicorns. This magically enchanting garden is definitely one of my favorites. 

Processed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 preset

Seuraa minua: Bloglovin / Blogit.fiFacebook / Instagram / Twitter

Lue myös

X