Lifestyle

Sisustusinspiraatiota ja hankintoja uuteen kotiin

16.1.2017 Teksti: Jenni Ukkonen

Sisustusinspiraatiota ja kauniita sisustusesineitä ja kodintekstiilejä Ellokselta

Siinä vaiheessa kun avaimet uuteen kotiin olivat viimein kädessäni, alkoi uuden kodin sisustamisesta tulla vihdoin ”totta”. Pitkään olin ehtinyt suunnitella ja miettiä kaikenlaista, mutta yllättäen aloinkin sitten joko empimään yhden jos toisenkin asian kanssa tai vaihtoehtoisesti en yksinkertaisesti ole onnistunut löytämään etsimääni sitten millään – niinpä meillä on edelleen asunnolla vain sänky, eilen tuotu sohva ja vaaterekki. Nyt kun pääsee pitkästä aikaa ostamaan kaiken alusta saakka, on se samanaikaisesti ihanaa ja toisaalta se tuntuu myös suurelta vastuulta – varsinkin huonekalut kun tuppaavat olemaan aika suuria hankintoja, niin hintansa kuin kokonsa puolesta, eikä niitä halua alkaa ihan heti vaihtamaan seuraaviin, jos ei vaikka yhtäkkiä pidäkään jostain hankkimastaan.

No, aika hyvä idea meille onneksi on siitä, mitä tänne tarvimme ja haluamme ja missä tyylissä. Hankimme sängyn ihanalla korkealla pehmustetulla päädyllä (siitä helpompi ja edullisempi vaihtoehto olisi tuollainen irtopääty – mikä loistava keino antaa sängylle uusi ilme!) ja sohvaksi valikoimme kenties hieman aran luonnonvalkean kahdenistuttavan. Inspiraatiota on Pinterestin lisäksi tarjonnut viime aikoina Liketoknow.it.home-Instagramtili, mistä löytyy bloggaajien ja instagrammaajien koti-ideoita. Suosittelen seuraamaan, mutta varoitan samalla, että tilin seuraaminen voi tulla kalliiksi!

Siskoni kanssa sisustusliikkeissä pyöriessä yritimme miettiä, mistä Suomessa löytyisivät parhaimmat sisustustuotteet kotiin ilman, että niistä joutuisi maksamaan maltaita. Itselleni tulee ensimmäisenä mieleen Ellos, vaikkakin sen kautta voi ainoastaan tilata, eikä niinkään nähdä tuotteita ensin luonnossa. Tuleeko teille jotain hyviä kauppoja mieleen?

HOME DECOR INSPIRATION AND NEW ITEMS FOR THE NEW HOME. When I finally had the keys to the new home in my hand, decorating the place started feeling ”real”. I had had so much time to plan how I wanted everything to be, but suddenly I got nervous and either couldn’t decide on getting whatever it was I was thinking of getting or simply couldn’t find what I wanted – therefore we still have just a bed, a couch and a clothes rack here. It’s been a while since I was able to buy everything into my home on my own, and whilst it’s great it also feels like such a responsibility – I mean, buying furniture especially, as they tend to be quite expensive and heavy and you don’t want to start changing them immediately after purchasing if you don’t happen to like them after all.

Fortunately we have a good idea on what we want and need here and in which style. The bed we got has this amazing headboard (an easier and a less expensive alternative would be a standalone headboard – what a great way to give your bed a new look!) and the couch we bough is a natural white one, admittedly a bit sensitive color.  Besides Pinterest, I’ve been getting really inspired by Liketoknow.it.home Instagram account, which shares home snaps by bloggers and Instagrammers. I recommend to take a look and follow, but I warn you: it may get expensive!

 

SHOP THE COLLAGE
1. Kattovalaisin 2. Pellavaverhot 3. Sängynpääty 4. Ryijymatto 5. Sivupöytäsetti 6. Pussilakanasetti 7. Pyyhesetti 8. Tyynynpäällinen 9. Viinipulloteline 10. Rahi

FOLLOW ME

Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter / Snapchat: jenniukk

Sisältää mainoslinkkejä, ylimmät kuvat Instagram (kaikki via Liketoknow.it.home)

Lue myös

Suosittelemme