Jenni Ukkonen

Sunnuntaibrunssi Hernesaaren Rannassa

21.8.2015 Teksti: Jenni Ukkonen

Heipä hei taas Helsingistä käsin. Rovaniemen aika on nyt hetkeksi tapulteltu ja tämä viikonloppu menee vielä kesäisestä Helsingistä nautiskellen. Ja onhan tämä sitten vaan niin ihana kaupunki, ei voi muuta sanoa!

Kesäisen viikonlopun aluksi ajattelin palata hetkeksi viime sunnuntaihin, jolloin pääsin minäkin ensimmäistä kertaa tsekkaamaan aiemmin tänä kesänä avatun Hernesaaren Rannan. Olin nähnyt siitä paljon kuvia eri sosiaalisissa medioissa ja kuullut monta ylistystä kaveripiiristä, ja kieltämättä paikka oli minullekin todella paljon mieleen. Mitä sitä aurinkoisena päivänä tai lämpimänä kesäiltana voi oikein muuta toivoa, kun näin letkeitä ja samalla selvsti huolella ajateltuja puitteita seurueelleen?

Käytiin siskoni kanssa testaamaassa Hernesaaren Rannan Huvilasta löytyvä brunssi, mikä olikin loistava keino päästä ensikosketuksiin paikan kanssa. Brunssin tarjonta oli meille juuri sopivan kattava ja kaikki tarjolla oleva tuntui jotenkin erityisen laadukkaalta. Ne, jotka eivät puolestaan syty brunssista, löytävät paikalta sen lisäksi eri ruoka”kojuja” aina pitsasta ja burritoista mereneläviin ja samppanjaan. Ihanaa, että jokaiselle löytyy ihan oikeasti jotain!

Brunssit auringossa nautittuamme hyppäsimme ystävän paattiin ja ihailimme näitä melkeinpä eteläeurooppailaisia maisemia vedeltä päin. Pariin otteeseen tulikin kieltämättä sellainen olo, että Suomen sijaan oli jossain ihan muualla…!

Mikäli HSR:ää ei ole vielä koettu, on tämä alkava viikonloppu varmasti siihen mitä otollisin, sillä upeaa säätähän tänne on edelleen luvattu. Ei siis muuta kuin testaamaan!

 

Howdy from Helsinki! It was time to say our goodbyes to Rovaniemi for the time being and come back to Helsinki for yet another gorgeous weekend. And this really is such a wonderful city, I can’t say much more than that!

This summery weekend got me return back to last weekend, when I finally got the chance to experience Hernesaaren Ranta (”Hernesaari beach”) with my own eyes. It was opened earlier this summer and I had seen and heard so much of it. It really didn’t disappoint me. I mean, what else could you ask for on a sunny day or a warm summer night but these super relaxed surroundings?

Me and my sister tried out the Sunday brunch in the Huvila in Hernesaaren Ranta, which was the most perfect way to get acquainted with the place. The brunch setting was great in terms of selection and everything in the table felt really fresh and high quality. For those who aren’t into the brunch table, there are several ”booths” for all sorts of food from pizza and burritos to seafood and champagne. Honestly something for everyone!

After the brunch in the sun we hopped onto a friend’s boat and admired these rather Southern European views from the sea. I have to admit there were a couple of times when I really felt like I was completely elsewhere than in Finland…!

If you’re in Helsinki and haven’t tried out HSR just yet, this weekend might just be the perfect time for it as the weather should remain as pretty as it has been. Have fun!

Jenni Ukkonen

Arkisto

Instagram

  • Rooftop 🌞 #myrak #summervibes #rooftop

jenniukk

Kommentit (6)

Ohoh, no tuo ei kyllä kuulosta mitenkään ideaalilta… Toivottavasti laitoit saman palautteen ko. paikkaan, kenties he haluaisivat jotenkin tämän kurjan kokemuksen hyvittää!

Kuolen kun tuo on makean näköinen mesta 🙂

Mun mielestä tuo Hernesaaren Ranta on aivan loistava konsepti, juuri tuollainen meiltä puuttuikin! 🙂

Itselleni taas jäi paikasta hieman pettynyt fiilis, lähinnä osaamattoman henkilökunnan vuoksi. Meitä palveli useampi eri baarimikko ja 16 cl vaihteli lasista toiseen melkoisen reippaasti – liian vajaat onneksi täytettiin, mutta kellään ei selkeästi ollut hajuakaan paljonko se on, osa laseista täytettiin piripintaan, mistä nyt ei voinut valittaa 😀 mutta kun vajaasta lasista yritettiin pokkana rahastaa pullon hintaa, ei naurattanut. Muutenkin hinnat keksittiin omasta päästä, välillä pieneen lasiin tehdystä mohitosta yritettiin rahastaa saman verran kun vieressä myydystä tuplakokoisesta, välillä taas ison mukaan sai samaan hintaan kaksi olutta… Tämä nyt lähinnä huvitti, mutta siinä vaiheessa kun eräs seiskastakin tuttu tarjoilijaneiti veti hametta reippaasti ylös vesirajaan ja paitaa alas mennessään tarjoilemaan paikalle tulleille vanhemmille herrasmiehille, tuli todella oksettava fiilis. Kivan näköinen paikka, mutta en halua katsoa toisten paljastelun ja sillä rahastusta, saati vahtia tarjoillaanko mulle oikea määrä oikeaan hintaan.

Oli kyllä aika uskomaton, ainakin noin Suomen mittakaavalla 🙂

Tälle oli kyllä varmasti tilaa 🙂

Ohoh, no tuo ei kyllä kuulosta mitenkään ideaalilta… Toivottavasti laitoit saman palautteen ko. paikkaan, kenties he haluaisivat jotenkin tämän kurjan kokemuksen hyvittää!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *