Lifestyle

Syysmietteitä ja uusi osoite

5.9.2015 Teksti: Jenni Ukkonen

Syyskuu toi mukanaan ainakin yhden asian: syksyn.

Sää on ollut tällä viikolla selvästi aiempaa koleampi – vaikka heti aamusta paistaisi aurinko, on ilmassa kirpeä syksyn tuoksu. Syksy on kyllä aina vuoden suosikkiaikaani (varsinkin alussa – miten ihanaa se kirpeän aurinkoinen aamuilma onkaan, ja kun voi laittaa silmille aurinkolasit, mutta kietoa paksun huivin kaulaan ja sujauttaa jalat nilkkureihin) mutta pakko myöntää, että lähes olemattoman kesän jäljiltä tuntuu ihan aavistuksen haikealta heittää hyvästit kesälle. Mutta eteenpäin on mentävä, ja tuleehan noita kesiä vielä!

Syksyn kunniaksi kävin pyörähtämässä parissa kaupassa ja muutaman syysostoksen tekemässä. No, ballerinoja ei ehkä voi syysostoksi luetella, mutta hitaana lämpiäjänä päädyin ostamaan nauhoitetut baltsut Officen kausialennuksista. Kyllä niitä varmasti tulee vielä käytettyä, syksy tai ei 😉 Pakko muuten todeta, että Office on parantanut tarjontaansa omissa silmissäni ihan uskomattoman paljon, ja nykyään se on oikeastaan go to-kenkäkauppani, kun etsin aitonahkaisia kenkiä järkevään hintaan. Myös ns. citylenkkaritarjonta on todella kattava.

Sitten vähän eri aiheeseen. Kuten olen aiemmin sanonutkin, tulee tämä syksy tuomaan minulle isoja muutoksia, ja ensimmäinen muutos tulee heti maanantaina, kun tämä meidän ihana Anna&Ellit-porukka siirretään uudelle sivulle, joka jatkossa käyttää nimeä Anna.fi. Tämän seurauksena vaihtuu minunkin osoitteeni taas kerran, nyt muotoon https://anna.fi/jenni-ukkonen – tosin mikäli olette jo tottuneet www.jenniukkonen.com -osoitteeseen, pääsette edelleen myös sitä käyttämättä uudelle pohjalle. Halusin nyt kuitenkin tämä teille kertoa, ettette ylläty kun maanantaina tehdään ensin pieni huoltokatko, jonka jälkeen päädytte aivan uudennäköiselle sivustolle! Itse olen siitä jo esimakua saanut, ja hyvältä näyttää! Uuden osoitteen vaihdan tietysti myös kaikkialle muualle, mitä kautta olette saattaneet tänne itseänne klikkailla.

 

September brought along one thing for sure: autumn.

Over this week the weather has been significantly cooler than before – even when the day has started off sunny, there’s been that crispy coolness in the air. Now don’t get me wrong, autumn is definitely my favorite season (how nice is that crispy cool weather, when you can wear your sunglasses yet wrap a big scarf around your neck and slip some ankle booties on) but I must admit that after a summer that was hardly a summer at all, I feel a bit sad saying goodbye to it already. But the show must go on, and there will always be more summers!

To celebrate the new season, I swung by a couple of shops for some autumn gear. Flats probably don’t qualify as ’autumn gear’ but I was a bit slow to warm up to these laced up flats and only got mine now from Office’s seasonal reductions. I’m sure I’ll use them anyway, autumn or no autumn 😉 By the way, I have to say that Office has become so much better in my eyes and in fact, it’s my go to showshop when I’m looking for real leather shoes with an affordable price tag. They also have a great selection of so called city trainers.

On another note, I know I’ve mentioned that this autumn will bring big changes to me. The first one comes up on Monday, when our lovely Anna&Ellit gang gets moved into a new platform and becomes Anna.fi. This will change my address into https://anna.fi/jenni-ukkonen however if you’re used to www.jenniukkonen.com then nevermind, you will be redirected using that, too. I just wanted to inform you so that you won’t be too surprised on Monday when you’re taken to the new site. I’ve gotten some tasters of it already and it’s looking really good! I will of course change the new address pretty much everywhere, where you might have found my blog from.

Jenni Ukkonen

Arkisto

Instagram

  • Vermilion - both a brilliant red and scarlet pigment originally made from the powdered mineral cinnabar and the name of the resulting color. Also, the beautiful vibrant color of the thousands of torii gates in Kyoto ⛩️⛩️⛩️ #kyoto #vermillion #butfirstcoffee

jenniukk