Jenni Ukkonen

Tämän vuoden viimeiset mietteet

Teksti: Jenni Ukkonen

Vuoden viimeinen viikko meni vauhdilla ja tässä sitä nyt ollaan, uuden vuoden kynnyksellä. Kaikesta tänä vuonna tapahtuneesta huolimatta voin ilokseni todeta juuri nyt, että itselleni tämä vuosi ei suinkaan ollut huono, eikä mulle missään välissä tullut sellainen olo, että voisiko tämä vuosi jo päättyä. Toki vuoteen mahtui paljon ikäviä asioita, joista päällimmäisenä ja edelleen huoli rakkaista, joiden luo ei voikaan lentää ihan yhtä kevyesti tai huoletta, mutta myös paljon hyvää: vuodelle asettamani toiveet löytää mielekästä ja haastavaa työtä ja muuttaa takaisin Dubaihin tapahtuivat kaikesta huolimatta (vaikka töiden löytämiseen menikin oikeasti kokonainen vuosi tai hieman pidempäänkin – mutta eipä kannattanut luovuttaa, sillä tämä onkin nyt just eikä melkein mitä halusin, ehkäpä enemmänkin!), löysimme kaiken lisäksi aivan ihanan kodin ja adoptoimme toisen kissan, jota ilman en osaisi enää edes kuvitella olevani. Rehellisesti sanottuna en ollut koko ajan aivan täysin tasapainossa itseni kanssa ja välillä kamppailin mielenterveyteni kanssa enemmäkin (asioita, mistä en puhunut kuin harvoille ja valituille – ja mitä en välttämättä edes tajunnut itsekään ennen kuin vasta myöhemmin) mutta juuri nyt olen onnellinen ja toiveikas, ja koen olevani taas “sinut” itseni kanssa.

Julkaisimme tällä viikolla myös uuden Aavikolla-podin, missä jaamme fiilikset kuluneesta vuodesta, katselemme (hieman varovaisesti) tulevaa vuotta ja luemme ennustukset kummankin horoskoopeille tulevalle vuodelle. Podi löytyy täältä, Spotifysta ja iTunesista!

Aivan ihanaa vuoden vaihdetta teille kaikille ja onnea, menestystä ja rakkautta uuteen vuoteen! Suur kiitos kuluneesta vuodesta ja teidän korvaamattomasta seurasta. Kaikki kommentit ja viestit olivat äärimmäisen arvokkaita. Jatketaan yhdessä taas ensi vuonna, jolloin heti alkuvuodesta tulee tapahtumaan muutoksia!

FOLLOW ME

Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter

Lue myös

X