Jenni Ukkonen

Tervetuloa Tokioon: Shiodome 汐留

Teksti: Jenni Ukkonen

Tokyo-shiodome-3

Aloittaminen lienee aina se hankalin osio, mutta aikani asiaa mietittyäni ajattelin kertoa Tokiosta melko kronologisessa järjestyksessä. Sivutan itse matkat Tokioon ja sieltä takaisin, mutta lennoista sanottakoon kuitenkin sen verran, että lensimme kaikki lennot Air Chinalla (kaikinpuolin ok; ei valitettavaa muttei myöskään erityistä ylistettävää) ja teimme kumpaankin suuntaan yhdet laskut: menomatkalla Pekingissä ja paluumatkalla Shanghaissa (Peking voitti tarjonnallaan – Starre ja Costa, check – kun taas Shanghaissa ei ollut kumpaakaan, siitä piiiiitkä miinus!!). Naritan lentokentälle laskeuduimme sunnuntaina puolenpäivän jälkeen ja pakollisten paperihommien sun muiden jälkeen hyppäsimme Airport Limousine-bussiin. Ehdimme juuri missata sellaisen bussin, joka olisi vienyt suoraa hotellille, joten suuntasimme Tokyo City Air Terminaliin ja sieltä taksilla loppumatka hotellille – kaikenkaikkiaan tämä bussi on todella kätevä keino matkustaa Naritan ja Tokion välillä, suosittelen!

Jouduimme varaamaan viikon pituiselle lomallemme kaksi eri hotellia, sillä huhtikuu on Tokiossa peräti suosituinta aikaa sakurakukintojen vuoksi, eikä ensimmäisessä hotellissamme ollut tarpeeksi vapaata koko matkan ajalle. Ensimmäinen hotellimme Conrad Tokyo oli kuitenkin aivan unelma, mutta siitä erikseen myöhemmin. Hotelli sijaitsee modernin Shiodomen 汐留 pilvenpiirtäjien ympäröimänä ja tällaisissa maisemissa tulikin heti ekana iltana käppäiltyä uuteen ympäristöön tutustuen. Itse koen olevani ehkäpä eniten elossa pilvenpiirtäjien ympäröimänä, joten oloni oli heti kotoisa ja samalla kertakaikkisen hullaantunut. Ensimmäisenä iltana teimme pienen kävelyn hotellilta Ginzan, tyylikkään ja hienostuneen ostosalueen suuntaan pitkin skywalkia. Tästä ”ilmassa kelluvasta” kävelykadusta tuli maisemiensa ja kasvillisuutensa puolesta itseasiassa aika paljonkin Manhattanin High Line mieleen. Matkalla pyörähdimme parissa Shiodomen ostoskeskuksessa, minkä jälkeen palasimme hotellille valmistautumaan illalliselle…

WELCOME TO TOKYO: SHIODOME 汐留. I find starting always the trickiest part, but after giving it some thought I decided I was going to tell you about Tokyo in a fairly chronological order. I’m going to skip the actual travels to Tokyo and back but I’ll mention that we had all the flights with Air China (it was fine; no disappointments but nothing special to rave about either) and on both journeys we had stopovers: on our way there in Beijing and on the way back in Shanghai (Beijing won in terms of what was in the terminal – Starbucks and Costa, check – whilst Shanghai had neither and that’s a massive minus from me!). We landed in Narita airport just after midday on Sunday and after all the necessary paperwork and such we hopped onto an Airport Limousine bus, which took us to the central. Unfortunately we had just missed out on a bus that would have taken us directly to our hotel so we went to Tokyo City Air Terminal instead and took a taxi from there to the hotel – all in all it was a very convenient and easy way to travel from Narita to Tokyo so I would definitely recommend it!

We actually had to book two hotels for our week-long holiday due to the month of April being really popular time to travel to Tokyo thanks to the Sakura blooms. Therefore our first hotel didn’t have enough space for the full duration. Our first hotel, Conrad Tokyo, was an absolute dream but I will tell you more about it later on. It is surrounded by the Shiodome 汐留 skyscrapers so this was pretty much our first impression of the city. I actually feel the most alive surrounded by skyscrapers so I felt instantly at home and overjoyed. On our first night we went out for a brief walk towards Ginza, a very stylish and upscale shopping district, through a sky walk. This pathway reminded me a lot of the High Line in Manhattan with it’s views and greenery. On our way we stopped at some of the shopping centres of Shiodome, after which we returned back to hotel to get ready for a dinner…

Jakku MANGO (vanha – samantyylinen täällä -30%)

T-paita H&M (samantyylinen täällä ja täällä -30%)

Farkut ZARA (samantyyliset täällä)

Aurinkolasit CÉLINE

Laukku BALENCIAGA

Kello DANIEL WELLINGTON (saatu – 15% alennus koko valikoimasta koodilla JENNI)

Kengät ADIDAS

Tokyo-minato-3Tokyo-minato-1Tokyo-minato-2 Tokyo-minato-5Tokyo-shiodome-1Tokyo-skywalk-1Tokyo-shiodome-4Tokyo-skywalk-2Tokyo-ginza-11Tokyo-shiodome-5Tokyo-skywalk-4Tokyo-Ginza-22Tokyo-by-night-1

Seuraa minua: Bloglovin / Blogit.fiFacebook / Instagram / Twitter

Lue myös

X