Jenni Ukkonen

ulkonäköpaineita?

12.5.2012 Teksti: Jenni Ukkonen

Huomenta kaikki! Luin eilisestä Metrosta (päivittäinen ilmaisjakelulehti) että täällä UK:ssä kirjoitetaan nykyään tosi paljon “Girl Guideja” eli nuorille tytöille suunnattuna oppaita, ilmeisesti koska nuorten tyttöjen ajatellaan olevan tosi hukassa. Julkkikset, joita he ihailevat, antavat vääränlaisen kuvan siitä, millainen ihmisen tulisi ulkonäöllisesti olla. Itseasiassa juuri pari päivää sitten luin samantyylisen jutun jostain toisesta lehdestä – siinä kritisoitiin sitä, miten Victoria Beckham ja Cheryl Cole eivät ole realistisen näköisiä roolimalleja naisille. Tietysti se on vähän outoa, sillä ihan oikeita ihmisiähän hekin ovat, mutta toki ymmärrän myös sen ajatuksen, etteivät jotkut nuoret (sanotaan vaikka… 7-17 vuotiaat) välttämättä hoksaa että kyseisten naisten takana on varmasti kaikenmaailman ravintoekspertit ja treenaat, jotka saavat naiset näyttämään miltä näyttävät, eikä täten ei ole realistista ajatella että kuka tahansa nuori tyttö voisi ilman samanlaista apua saavuttaa saman. Mulla jäi tämä aihe vähän mietityttämään, sillä kukapa meistä ei olisi edes kerran elämässään tuntenut tyytymättömyyttä ulkonäköönsä tai painetta näyttää paremmalta, erityisesti jos itseään vertaa johonkin mielettömässä kunnossa olevaan julkkikseen…

Pakko sanoa että itsekin vielä nuorempana, yläaste ja lukioiässä, olin toisinaan tosi epävarma ulkonäöstäni. Katselin kuvia julkkiksista ja mietin miksen voinut itse näyttää samalta. Iän myötä sitä on onneksi alkanut hahmottaa paremmin omat parhaat puolet, ja nyt oonkin ollut jo vuosia aikalailla sinut itseni kanssa ja tyytyväinen siitä mitä mulla on – koko ajan kasvavassa määrin. Itseasiassa kun mietin itseäni silloin nuorempana voin todeta ettei mulla nyt kauheasti olisi ollut edes silloin huolta 😀 Rumapäiviä mulla on toki yhä siinä missä kaikilla, mutta yleisesti ottaen tiedostan kuitenkin miltä näytän ja sen, että se riittää. Bloggaajana kuitenkin huomaan ulkonäköpaineet ympärilläni ja se saa välillä miettimään pitäisikö munkin stressata enemmän siitä, miltä näytän ulkopuolisille. Se on mielestäni oikeasti hyvä asia että treenataan, syödään terveellisesti ja muutenkin pidetän itsestä huolta, siihen pyrin itsekin, mutta välillä mietin meneekö se jo yli, että lukijoille halutaan ylläpitää sitä kuvaa, että tässä on kaikin puolin täydellinen ihminen josta ei nälvittävää löydy. Eräs suosittu ruotsalainen bloggaaja jopa kertoi kerran blogissaan alkaneensa vahtimaan enemmän syömisiään ja treenaamisiaan koska joku oli todennut hänelle kasvotusten hänen olleen luonnossa isompikokoisempi kuin miltä hän bloginsa kuvissa näytti. Kyseinen bloggaaja on siis aina ollut ihan normaalipainoinen eikä todellakaan mikään isokokoinen, mutta nykyään hän on treenannut ja syönyt itsensä todella hoikkaan kuntoon. No toisaalta, niin kauan kun ollaan hyvässä kunnossa terveinä, ei sen kai pitäisi huono asia olla, mutta onhan se välillä outoa ajatella että normaalipainoinenkin lasketaan “isoksi” ja täten heidän pitää saada 10 kiloa pois näyttääkseen paremmalta!

Kauneusihanteillehan ei mitään voi, jokaiselle suotakaan se että näkevät haluamansa piirteet kauniina. Itsekään en tätä juttua kaikista “luomuimpana” kirjoittele (hiuksissa ja ripsissä pidennykset, iholla pari kerrosta itseruskettavaa, huulissakin varmana vielä vähän täytettä jäljillä…) joten joku voisi sanoa että oon paraskin puhumaan siitä, etten muka koe ulkonäköpaineita. Itse en kuitenkaan näe näitä juttujani asioina joilla pyrin muuttamaan tai peittämään todellista minääni, vaan ne on vaan tiettyjä piirteitä korostamassa. Pärjäisin siis varmasti ilmankin jos pakko olisi, enkä usko että mun itsetunto vielä siihen kaatuisi :p

Voi vitsi, en tiedä oliko tässä tekstissä nyt kauheasti sitä punaista lankaa, mutta halusin vaan pohtia tätä asiaa jonnekin. Nyt alkaa ajatus jo katkeilla siihen malliin että taidan heittää vaatteet niskaan ja lähteä ulos! En ole käynyt kaupoissa niin aikoihin että lähen tästä katsomaan tarjontaa 🙂 Mukavaa lauantaita kaikille!! 🙂

Read an article in Metro paper yesterday about the rising amount of Girl Guides produced in the UK for young girls, who seem to be a bit lost as the feel such a huge pressure to look like “unrealistic” looking celebrities. Made me think about pressure to look good – I used to be very insecure about my looks when I was younger, though now that I look back I didn’t really even have much to worry about. Luckily I’m now feeling good in my skin, though as a blogger I constantly see the pressure around me to look great. Of course it’s good to train and eat healthy but sometimes I wonder if it’s going too far, basically to look good in the eyes of strangers. Anyways, just some thoughts about that, now losing the point so I think it’s better to stop and go out – it’s a beautiful sunny day in London! Enjoy your Saturday!

Jenni Ukkonen

Instagram

  • Feeling cozy 💐☕ Happy new week everyone! #home #roses #livingroom

jenniukk

Kommentit (16)

Pystyn samaistumaan – nuorena tuntui aina että olisi tyytyväisempi jos saisi vielä viisi kiloa pois, koskaan ei tuntunut että on oikeasti hoikka. Nyt kun katson lukioaikaisia kuviani niin hitto vie sitä oli pikkuruinen, ja silti silloin tuntui ettei tosiaan olisi riittänyt! Hullua 😀 Onneksi aivot näyttää edes vähän kehittyvän kun ikää tulee lisää…

fiksua tekstiä ihanuus 🙂

Itse tykkään lueskella tästä aiheesta ja kattelinkin jotain ohjelmaa (Britti), jossa tytöiltä (n.6 v >) kysyttiin minkä kokoisia he haluais olla. Moni niistä ihan suoraan nauro ajatukselle, että lihava voisi olla/kokea olevansa kaunis.. Mutta tosiaan, Victoriaa varmaanaan ‘hyväksytä’ roolimalliksi, kun on ollut syömishäiriö ja kun Googlesta kuvia katsoo, niin näkyyhän se aika selvästi.Mulla on välillä käynyt mielessä pitäiskö pistää oma blogi ihan kokonaan syrjään, koska saan sillä itselle välillä näitä rumanaamahyi päiviä aikaan. :p 😀

Tätä oli anorektikkona melko… Huojentava lukea. Kiitos Jenni.

Oikein hyvää pohdintaa…Itsekin nyt 25 vuotiaana, olen ihan tyytyväinen omaan ulkonäkööni ja olen oppinut hyväksymään sen, mitä olen 🙂 Aina toki voi vaikuttaa omaan ulkonäköön sillä, mitä syö ja miten liikkuu jne. Jokainen voi siis parantaa omakuvaansa, jos haluaa!

“No toisaalta, niin kauan kun ollaan hyvässä kunnossa terveinä, ei sen kai pitäisi huono asia olla, mutta onhan se välillä outoa ajatella että normaalipainoinenkin lasketaan “isoksi” ja täten heidän pitää saada 10 kiloa pois näyttääkseen paremmalta!”
Tuossa tuli aika hyvin kiteytettynä se, mikä minusta on ongelma tänä päivänä. Ihanne painon ja vartalon suhteen ei ole enää _normaali_ eikä näin ollen saavutettavissa _normaaleilla_ elämäntavoilla – ja tämä on se, mitä monet eivät tajua. Ollakseen edes lähelläkään mallinmittoja tai ylläpitääkseen hyvin hoikkaa olemusta, sitä laihuutta joutuu “tekemään” päivittäin: syötyjä aterioita on vahdittava, koska kalorit on pidettävä riittävän matalalla ja erityisesti ruoan suhteen on oltava itsekuria. En tarkoita, että kaikkea hyvää pitäisikäään sallia itselle joka päivä, mutta mitä iloa ruoasta on, jos siitä ei voi nauttia?
Syömisen ylitiedostaminen johtaa vaan tarpeettomiin omantunnontuskiin ja mielipahaan, ei elämän pidä olla sellaista, että niinkin normaali asia kuin ruoka muuttuu hallitsevaksi ja hyvää mieltä määrittäväksi tekijäksi. Entisenä anorektikkona en enää suostu edes kieltäytymään kaikesta siitä, mitä tekisi mieli tai esim priorisoimaan salillakäynnin kavereiden näkemisen sijaan. Joskus tiettyjä suomalaisiakin blogeja lukiessa vaan ajautuu miettimään, että ovatkohan ne ylitreenaavat tytöt sittenkään ihan tyytyväisiä elämäänsä ja niin vilpittömän terveysintoilijoita, mitä väittävät olevansa… onnellisuus ja tavoiteltu/saavutettu laihuus harvoin kulkevat käsikädessä.

Mielestäni on ihanaa että on blogeja ja tykkään todella paljon lukea niitä:) Olen kuitenkin huomannut että joskus lukiessani bloggaajien hiusten ja ripsienpidennysjuttuja,tulee ulkonäköpaineita ja tuntuu melkein siltä että en huolehdi itsestäni tarpeeksi kun minulla ei ole sellaisia.Tiedän että on tyhmää vertailla itseään muihin mutta olen huomannut että ne vaikuttavat minuun vaikka olen jo 22vuotias enkä mikään teinityttö:)

Kiva jos oot sitä mieltä, vaikka vähän ehkä ajatus tuolla takkuilikin 🙂

Täällä briteissä ollessani itsekin oon alkanut jotenkin hahmottaa miten välillä jopa pelottavaa kauneusihannetta jo ihan pikkutytöille tuputetaan… tai no siis eihän sitä kenellekään voi tuputtaa, mutta siis annetaan se kuva siitä mikä on hyvä, ja se voi olla oikeasti jotain käsittämätöntä!

Kiitoksia itsellesi!

Siis nimenomaan voi parantaa ja tuntea olonsa hyväksi 🙂 Se mitä esimerkiksi tuossa Metron jutussa alleviivattiin oli se, miten välillä ei tunnu riittävän se että on omassa kropassaan parhaassa kunnossa, vaan kun pitäisi päästä siihen pisteeseen missä joku julkkis on, vaikka se voisi jollekulle olla jopa mahdotonta. En tietenkään vaan aamulla osannut pukea tarpeeksi hyvin sanoiksi sitä 😀

Oon sun kanssa tismalleen samoilla linjoilla! Myönnän että itsekin välillä laskeskelen kaloreita, mutta en missään nimessä tekisi sitä orjallisesti – välillä on kiva unohtaa “säännöt” ja syödä vaikka paketti jäätelöä tuntematta huonoa omatuntoa. Toki ruoka on ensisijaisesti välttämättömyys, mutta miksei siitä samalla nauttisi? Mun mielestä ruoka on elämän ihanimpia asioita, enkä ikinä haluaisi tinkiä siitä 😀

Tulipa muuten mielenkiintoinen pointti tässä, eli siinä missä bloggaajat voi tuntea painetta näyttää hyvältä lukijoille, voi lukijoille tulla paineita näyttää samalta kuin bloggaajat… melkoinen kierre!

Eihän se vaakalukema kuitenkaan kerro paljoakaan. Lihas painaa enemmän ja kaksi aivan eri kokoista voivat olla täysin saman painoisia. =)
Mutta hyvä teksti totta tosiaan. Valitettavasti niitä paineita on ja niitä ilmestyy jatkuvasti. Kyllä sitä teininä luuli olevansa sinut itsensä kanssa, kun täyttää 25v, mutta väärässä olin. 😉 Päivä kerrallaan.

Hih, päivä kerrallaan tosiaan 🙂 Ainahan sitä ajattelee että nyt on ulkonäköpaineet selätetty, mutta sitten ne jostain taas hiipii esiin…

Tuo on kyllä niin totta, että vanhetessa se itsetunto on parantunut!
Muistan, että yläasteikäisenä ajattelin, että 50 kiloa (166 senttiselle) on aivan liika ja, että se on se raja kun alkaa laihduttaminen. Sitten painoinkin pian yli sen ja ajattelin, että 60 on ehdoton raja. No nyt painan sen verran ja mietin sitä 47 kiloa kauhulla, minkä nuorena painoin. Silloin 50 kiloa tuntui suunnilleen ylipainoiselta, enkä siis koskaan edes sairastanut mitään syömishäiriöitä, vain olin luonnostaan hoikka(vaikka suklaalevyjä meni monta viikossa) :D..
Nyt en tietenkään ole 100% tyytväinen vartalooni (kuinka moni nainen nyt onkaan?) Mutta tiedostan kyllä olevani ihan oikean kokoinen ja useimpina päivinä sitä ihan tykkääkin omasta ulkonäöstään! Usein ne rumapäivätkin saa selätettyä kivalla kampauksella/meikillä tai vaatteilla!

Pystyn samaistumaan – nuorena tuntui aina että olisi tyytyväisempi jos saisi vielä viisi kiloa pois, koskaan ei tuntunut että on oikeasti hoikka. Nyt kun katson lukioaikaisia kuviani niin hitto vie sitä oli pikkuruinen, ja silti silloin tuntui ettei tosiaan olisi riittänyt! Hullua 😀 Onneksi aivot näyttää edes vähän kehittyvän kun ikää tulee lisää…

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *