Beauty

Uutta hiuksille, ihonhoitoon ja meikkaukseen tässä kuussa

24.9.2019 Teksti: Jenni Ukkonen

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä, merkattu *-merkillä.

Tässä kuussa mulla on tullut hankittua yhtä jos toista uutta kosmetiikan saralta. Mulla tulee aina välillä kausia kun haluan kokeilla uutta ja muutaman viikon takaisin super kuivaksi mennyt iho oli viimeinen pisara. Kaikki ihonhoidossani ei sentään mennyt uusiksi, mutta aiemmin suosimiani tuotteita tuli nyt tukemaan aika moni uusi tuote. Lisäksi päätin pitkästä aikaa testata uusia hiustuotteita * Olaplexin tuotteiden oheella (mulla on selvästi nyt jokin muutoksen kaipuu myös hiusteni suhteen, sillä suunnittelin juuri eilen leikkaavani kasvoja kehystävän ”otsiksen”. Lopulta nappasin pituutta edessä olevista hiuksista hyvin maltillisesti, mutta tulen varmaan vielä lyhentämään sitä kampaajalla…).

Uutta hiuksille

* Pureology Hydrate shampoo / * Pureology Hydrate conditioner / * Pureology Colour Fanatic Multi-tasking Hair Beautifier

Mulla ei varmasti olisi tullut mieleen ostaa juuri näitä nimenomaisia tuotteita, ellen olisi saanut niistä ensin testereitä ja todennut, miten hyvältä mun hiukset tuntui heti ensi pesun jälkeen. Tämä Hydrate-sarja on nimittäin ennen kaikkea värikäsitellyille hiuksille (mutta myös ihan vaan kuiville), ja omia hiuksiani en ole edes raidoittanut tyyliin neljään vuoteen. Miellyttävältä tuoksuvat shampoo ja hoitoaine jättivät hiukset helposti kammattavaksi ja kaikin puolin tavallista pehmeämmäksi ja paremman näköiseksi. Saman sarjan spray on monitoimituote, joka mm. helpottaa kammattavuutta, hoitaa, suojaa lämmöltä ja katkeilulta. Merkki on 100% vegaani, mistä ehdottomasti suuri plussa; tähän ja cruelty free-merkintöihin yritän nykyään kiinnittää aina parhaani mukaan huomiota. Aion käyttää näitä tuotteita vaihtelevasti Olaplexin tuotteiden kanssa, esim. joka toinen tai kolmas kerta toista.

Uutta iholle

* Pixi Retinol Tonic / * The Inkey List Hyaluronic Acid Serum / * The Ordinary Caffeine Solution / * Embryolisse Lait-Creme Fluide / * Lanolips Coconutter Body Milk / * White Lotus Jade Gua Sha

En ollut aiemmin kokeillut Pixin paljon kehuttuja ”tonic” vesiä, mutta tämä herätti kiinnostukseni. Neste lupaa auttaa vähentämään ikääntymisen merkkejä uudistamalla ja kirkastamalla ihoa ja lisäämällä kollageenin tuotantoa. Tämän jälkeen laitan iholle The Inkey Listin hyaluronihapposeerumin, mikä on ihon tehokosteuttaja. The Inkey List on The Ordinary merkin kanssa samantyylinen siinä mielessä, että tuotteet ovat hyvin puhtaita (= juuri sitä mitä pakkauksessa lukee eikä muuta) ja todella kukkaroystävällisiä. The Ordinaryn Caffeine Solution on silmänympärysiholle tarkoitettu ohuen ohut seerumi, jonka laitan silmänympärysvoiteeni alle tehostamaan vaikutusta.  Lisäksi ostin samalta merkitä *tämän C-vitamiini voiteen, mutta mieheni otti sen heti omaan käyttöönsä ja mukaan Lontooseen. Ehdin kokeilla sitä hetken mutta siitäkin jäi hyvä fiilis. Toisena tehokosteuttavana voiteena tilasin testiin Embryolissen kevyen mutta tehokkaan voiteen, joka toimii myös vartalon iholla. Vartalolle tilasin paljon kehutun Lanolipsin vartalovoiteen, en voinut vastustaa sen herkullisen kuuloista nimeä, heh. Viimeisimpänä vielä jadekivestä valmistettu Gua Sha, jonka sanotaan auttavan ihon verenkierron kanssa, nuorentaen ja kiinteyttäen ihoa. Tämä on kiinnostanut minua jo pitkään ja vaikka vielä tässä vaiheessa voin vain sanoa totuttelevani lastan käyttöön, olen nopeasti tykästynyt siihen ja suoritan kasvojen ”hieronnan” tämän avulla mielelläni joka aamu.

Uusia meikkejä

* Anastasia Beverly Hills Eye Primer / * It Cosmetics Brow Power Universal Eyebrow Pencil / * Laura Mercier Caviar Volume Panoramic Mascara / * Glossier Cloud Paint Cream Blush

Täällä kuumuudessa asuessani olen alkanut todella ymmärtää, miten tärkeä hyvä pohjustus meikille on, joten pitkästä aikaa päätin ottaa silmämeikin pohjustusvoiteen käyttöön. Kulmiani olen viime kuukauden ajan ravinnut niille tarkoitetulla seerumilla, toiveissani saada tuuheat ja luonnolliset kulmat ilman microbladingia. Tämä kulmakynä kuulosti kiinnostavalta, sillä sen sävyn sanotaan olevan universaali ja toimivan kaiken väristen kulmien kanssa; itselläni on aina hankalinta löytää sopivan värinen kulmakynä, joten tätä on ollut kiinnostava kokeilla. Uuden ripsarin valitsin aivan rehellisesti sanottuna täysin tuon nimen ”caviar” osion vuosi, en voi vastustaa mitään missä tuo sana vilahtaa! Mulla menee aina hetki tykästyä tai tottua uuteen ripsariin, mutta nyt alan olla tästä aika innoissani; se erottelee ripset todella kauniisti ja lisää mielestäni myös pituutta. Viimeisenä vielä yksi yleensä eniten ignooraamistani meikkituotteista, nimittäin poskipuna. Käytän kyllä poskipunaa aika meikin tehdessäni ja tiedostan sen eron minkä sillä saa aikaan, mutta jostain syystä harvemmin satsaan poskipuniin. Tämä Glossierin voidemainen puna on ihanan raikas ja kauniin heleän sävyinen. Meni heittämällä uudeksi suosikikseni!

FOLLOW ME

Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter / Youtube

Lue myös

Suosittelemme