Jenni Ukkonen

Tähänastinen viikko kuvina

Teksti: Jenni Ukkonen
Mitä tehdä Münchenissä

Mitä tehdä Münchenissä

Tämä viikko on mennyt täysin hujauksessa bestikseni tultua luoksemme vierailulle, ja eilen häntä hyvästellessä olikin aika epäuskoinen olo siitä, että viikonloppu on jo ovella. En siis kyllä valita siitä yhtään, mutta hieman kieltämättä kauhistuttaa, kuinka nopeasti tämä kuu tulee oikeasti menemään…

Yhteinen viikko meni rennoissa merkeissä; kiertelimme kaupoissa, kahvittelimme, kävimme ihailemassa Nymphenburgin kaunista linnaa ja kiikuimme Alter Peteriin tsekkaamaan München yläilmoista – aurinkoinen ja kirkas sää oli siihen tällä viikolla mitä otollisin. Iltaisin puolestaan kokkasimme kotona (lähikaupastamme saatava nyhtökalkkuna on suosikkini aina kun haluan tehdä jotain hyvää mutta helppoa, mutta tulipa testattua vihdoin myös kukkakaalipohjaista pitsaa!) ja katsoimme Sinkkuelämäätä – perus, mutta niin täydellistä pitkän päivän jälkeen.

Tänään heräsinkin sitten puolestaan vesisateeseen, joka ei ole vieläkään hellittänyt yhtään, joten se jos jokin toimi merkkinä kääriä hihat ja alkaa töihin. Lähdemme viikon päästä poikaystäväni kanssa Suomeen ja sitä ajatellen haluan käydä vaatekaappini vielä kertaalleen todella hyvin läpi ja miettiä todella tarkasti, mitä vien vanhemmilleni varastoon ja mitä laitan surutta eteenpäin. Blogikirppikselle on siis taatusti tulossa viimeistään ensiviikolla lisäyksiä! Alunperin olin suunnitellut vierailevani veljeni luona Tsekeissä tänä viikonloppuna, mutta koska tässä on ollut kaikenlaista ja velikin palaa asuinmaahansa vasta tänään pidemmän suomivierailun jäljiltä, lienee kuitenkin parempi jäädä kotiin ja tehdä tosiaan sitten vaikka sitä muuttopreppausta.

Vaikka tämä viikko olikin yleisesti ottaen ihanan rento ja oli huippua saada Siiri tänne, toi poikaystäväni töistä kotiin tulevaan muuttoon liittyviä uutisia, jotka aiheuttivat vähän lisäajateltavaa jo valmiiksi aika stressaavaan tilanteeseen. Emme ole kuitenkaan vielä täysin varmoja, kuinka uutiset vaikuttavat jatkoon, joten pakko olla ärsyttävä ja sanoa, että kuulette siitä varmasti ajallaan – ja uskokaa pois, toivon itsekin, että hyvin nopeasti! Mitä nopeammin, sen parempi. Nyt yritän vain pitää mielessäni, etteivät muutot maasta toiseen ole koskaan kovin yksinkertaisia, joten ei auta kuin malttaa mieli ja odottaa…

THIS WEEK SO FAR IN PICS. This week just flew by with my bestie visiting us and as I was saying bye to her yesterday I just couldn’t believe the weekend is here already. I mean, not that I’m complaining but I’m also kinda terrified of how fast this month will actually go…

Our week together was really relaxing and included some shopping, coffee, admiring the beautiful Nymphenburg Castle and hiking up to the Alter Peter for a great view over Munich – the sunny weather was just perfect for it. In the evenings we cooked at mine (the Pulled Turkey from our local grocery shop is my favorite when I want to cook something delicious yet easy, but we also tried making cauliflower pizza base for the first time ever) and watch SATC – call us basic but it was the perfect thing to do after a long day out.

This morning I woke up to a rain that has showed no signs of stopping so I took it as a sign to get back to work. A week from now my boyfriend and I are heading to Finland and before we do I want to go through my closets once more in order to see what to save and what not to save. Originally I was planning on visiting my brother in Czech Republic where he lives nowadays but he’s just getting back there from a trip to Finland today and seeing as there’s been all kinds of stuff going on lately I think it’s the best to stay at home and do some move out prep, for example.

Although this week has been nice and relaxing and it was so great to have my friend here, my boyfriend also brought home some news regarding our upcoming move that changed things up a bit. Not sure of all the details at the moment so I unfortunately can’t share much more just yet, so I’ll just be annoying and say that you’ll hear everything in due time – trust me, I want to know all about it ASAP too! The sooner the better. Right now I’m just trying to keep in mind that a move from one country to another is never really simple so all I can do is wait and see how it works out…

 

Seuraa minua: Bloglovin / Blogit.fi /Facebook / Instagram / Twitter

Lue myös

X