Jenni Ukkonen

Viikonloppufiiliksissä

Teksti: Jenni Ukkonen

nike-flyknit-racer-1

Tokiojuttuja- ja kuvia riittää vielä jaettavaksi (toivottavasti ne eivät ala vallan kyllästyttää, nimittäin niitä tulee kyllä jatkossakin…) mutta nyt pieni breikki Japanista ja takaisin Münchenin maisemiin. Tällä viikolla säät ovat Suomen lisäksi hellineet täällä, ja onpa muuten ihanaa aloittaa viikonloppu, kun sääennuste lupaa pelkkää aurinkoa ja lämpöä. Sen myötä suunnittelen taas vaihteeksi innolla tämän tämänhetkisen asuinkaupunkimme tutkailua.

Yhdeksi suosikkialueistani täällä Münchenissa on muodostunut Englischer Gartenin vasemmalla puolella sijaitseva Münchner Freiheitin alue (jos voisin nyt jälkiviisaana valita, minne muuttaa tässä kaupungissa, niin tänne!!), ja sinne suuntasimmekin viettämään aurinkoista helatorstaita (joka tuntui aivan kuin sunnuntailta keskellä viikkoa – ihanaa!). Sunnuntaiden tapaan eivät kaupat avanneet eilen oviaan, kahviloilla ja jäätelöbaareilla sen sijaan riitti asiakkaita. Tänä viikonloppuna tulee taatusti ulkoiltua samaan tapaan, mutta kenties kevyemmällä vaatetuksella. Lisäksi mun tarvii alkaa pian valmistautumaan Suomeen lähtöön, minne suuntaan ensi viikonloppuna, sekä tietysti NYC:iin! Osa tätä valmistautumista käsittää myös blogikirppisen päivitystä, eli kannattaa tsekkailla, mitä sinne viikonlopun aikana päätyy. Millaisia suunnitelmia teillä on?

WEEKEND VIBES. I still have plenty of Tokyo related snaps to share (I hope you’re not getting tired of them because I will continue going through them…) but I thought taking a short break from Japan and taking you back to Munich for a change. Finland hasn’t been the only country enjoying some summer-y feeling days this weekend and my gosh, it’s so nice to start the weekend knowing the forecast is predicting nothing but sunshine and high temperatures. It’s getting me all excited about exploring our current location yet again.

One of my favorite areas here in Munich is Münchner Freiheit area right next to Englischer Garten (if I could now pick where to live in Munich, it would be right here!!), which is where we went yesterday to enjoy the sunny Ascension Day (which made it feel like a Sunday in the middle of the week – loved it!). Just like on Sundays, all the shops were closed for the day, but cafés and ice cream parlors had their hands full. I’m fairly sure I’ll be making more outings like this over the actual weekend, only wearing less clothes I hope. What’s more, I need to start getting ready for Finland soon (flying there next weekend) as well as NYC! Have you got any fun plans for the weekend?

 

Takki H&M (samantyylinen täällä ja täällä)

Raitaneule FILIPPA K (samantyylinen täällä ja täällä)

Farkut ZARA

Aurinkolasit CÉLINE

Kello DANIEL WELLINGTON (saatu – koodilla JENNI -15% koko valikoimasta)

Lenkkarit NIKE (samantyyliset täällä ja täällä)

 celine-catherine-3dessert-coffee-1daniel-wellington-dapper-34mmmunich-may-1nike-flyknit-racermunich-may-2munich-may-3

Sisältää mainoslinkkejä

Lue myös

X