Jenni Ukkonen

viikonlopun asut

Teksti: Jenni Ukkonen

Yritin tosiaan suunnitella etukäteen mahdolliset asuni viikonlopulle, lähinnä nyt tietenkin siksi ettei multa jää matkasta mitään kovin oleellista, kuten housut tai jotain 😀 Kuvat nappasin sen verran kiireellä ennen pimeäntuloa, ettei niihin ole otettu koruja tai muitakaan asusteita mukaan, mutta eiköhän nekin vielä selviä…

pariisivt

Lempparihousut tulee tosiaan toimimaan koko viikonlopun ajan, asunhan niissä jo muutenkin. Lauantai-illan hienommalle illalliselle pitää kuitenkin varata mekko mukaan, samoin korkeammat korot 🙂 Yläosiin voi tulla vielä muutoksia, mutta tällä hetkellä lämpimät neuleet tuntuu kyllä mukavimmalta ajatukselta… mustavalkea neuletakki toimii myös valkea silkkipaidan päällä lämmittämässä! Päiväsaikaan kenkinä mukana myöskin lempparini, eli Oasiksen nahkanilkkurit vähän tukevammalla korolla.

Näiden lisäksi mukaan lähtee toki takki, pari paksua kaulahuivia, karvahattu, nahkahansikkaat… ehkä myös joku silkkitoppi jos perjantaina käydään illalla jossain istumassa 🙂 Nyt kun saisin vaan heitettyä tavarat laukkuun ja muistaisin kaiken muunkin hammasharjasta passiin!

Lue myös

X