Lifestyle

Viikonlopun jälkeen mielessä

Teksti: Jenni Ukkonen

Huh, kyllä nyt on sanottava että hyvin nopealla tahdilla muuttui ääni – niin oma kuin monen muunkin – kellossa tänä viikonloppuna. Vielä torstaina lähdin täysin huolettomana Dubaihin viettämään tyttöjen kanssa päivää täpötäydelle altaalle/rannalle ja eilen aamullakin mainitsin Instassa, että ihmiset tuntuivat olevan ihan normaalisti liikenteessä, eikä korona näkynyt Dubaissa juuri millään tapaa – mitä nyt suurimpia tapahtumia oltiin peruttu tai alettu perumaan. Tänä aamuna luinkin sitten noin tunnin välein uutisia milloin minkäkin paikkojen sulkemisesta ainakin tämän kuun loppuun saakka; yökerhot, leffateatterit, kuntosalit, spat, museot, kirjastot, rannat… seuraavaksi muuten aivan varmasti myös ostoskeskukset. Sitä odotellessa! Kieltämättä jo ennen näitä uutisia olin ehtinyt päättää, että nyt rauhoitun ja keskityn viettämään mahdollisimman paljon aikaa kotosalla ja täällä meidän saaren kaukaisessa kolkassa, missä ei onneksi tule ihmiskontakteja päivittäisellä tasolla vastaan juuri muutenkaan, mutta tämänpäiväiset uutiset ovat vahvistaneet fiilistä entisestään. Täydellinen hetki pysytellä aloillaan, varsinkin kun vallan mainio mahdollisuus siihen on. Kenties onnistun tämän myötä vihdoin keskittymään kunnolla töihin sekä niihin lukuisiin kotiaskareisiin, mitkä ovat pyörineet tehtävälistallani jo viikkokausia – jos tästäkin tilanteesta voisin tällä tapaa löytää myös jotain positiivista!

Millaisin mielin te olette juuri nyt tästä tilanteesta ja onko teillä mahdollisuutta pysytellä kotona tai ainakin poissa hulinoista suurimmaksi osaksi ajasta? Toivottavasti saatte pysyä terveenä tämän kaiken keskellä!

FOLLOW ME

Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter / Youtube

Lue myös

Suosittelemme