Lifestyle

Viikonlopun parhaat

12.1.2020 Teksti: Jenni Ukkonen

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille! Täällähän uusi viikko on jo alkanut, mutta me ollaan tällä hetkellä kissan kanssa kahdestaan kotona, joten ollaan vietetty tämä(kin) päivä melko rennosti viikonloppufiiliksissä. Sohvalla kasvonaamio kasvoillani ajattelin listata muutaman kuluneen viikonlopun parhaan jutun…

Perjantai

Perjantai alkoi vähän turhan aikaisin, sillä mieheni lensi aamulennolla Lontooseen. Olin kuitenkin päättänyt lähteä viemään häntä kentälle (yleensä otamme taksin tuolle matkalle) koska oli viikonloppu ja saatoin siinä samalla jäädä viettämään päivää Dubaihin. Suuntasin lentokentältä Marinan alueelle istumaan hiljaiseen kahvilaan ja naputtelemaan tekstejä, ja muutama tunti hurahti ihan super nopeaa, kun ei ollut mitään kotoa löytyviä häiriötekijöitä (tv, kissa, jääkaappi, pyykkikone jne) ympärillä.

Treffasin kaverin kahvilla ja sen jälkeen kävin tsekkaamassa muutamat alennusmyynnit; lähinnä kuitenkin kävelemässä Zaran ja COS:in läpi. Jälkimmäisestä löytyi hyviä perus t-paitoja todella edullisesti, eli kannattaa käydä tsekkaamassa jos on ollut ostoslistalla!

Kotimatka oli sateesta (mistä olemme saanut nauttia koko viikonlopun… ja muutenhan se olisikin ihan kivaa vaihtelua, mutta liikenteen sade/tulviminen sekoittaa kyllä totaalisesti) huolimatta loistava, sillä Spotify ilmoitti, että Selena Gomezilta on julkaistu uusi albumi. Se oli ihan super ja soinut enemmän ja vähemmän siitä saakka!

Kotiin päästyäni ruokaa ja Netflixistä löytyvä Cheer-dokumenttisarja päälle. Cheerleadingia aikoinaan monta vuotta harrastaneena tämä sarja toi vaikka mitä muistoja mieleen.

Lauantai

Toinen sateinen aamu, mutta tällekin päivälle mulle oli jo ohjelmaa Dubaissa. Ensin suuntasin treffaamaan ja lounastamaan Veera Biancan kanssa, jota olen seurannut vuosikausia, mutta tapasimme nyt ensimmäistä kertaa. Pakko sanoa että hän oli kyllä just niin aito, ihana ja kertakaikkisen hauska tyyppi kuin millainen kuva on mielessä syntynyt. Treffasimme Al Seef-alueella, mikä on Dubain historiallisen alueen viereen samaan tyyliin viime vuosina rakennettu alue. Itse tykkään täällä kiertelystä älyttömästi; siellä on ainakin päiväsaikaan usein rauhallista ja joka kolkka on kauniin kuvauksellinen.

Näiden treffien jälkeen suuntasin taas Marinan / JBR:n alueelle, missä mulla oli työhaastettelu. Oli kyllä eka (ja toivottavasti viimeinen!) kerta kun ilmaannuin paikalle myöhässä ja vielä kokonaiset 20 minuuttia, mutta liikenne oli tosiaan säästä ihan sekaisin. Onneksi se ei tuntunut olevan super paha moka, vaikka itseä se stressasikin älyttömästi, ja päällimmäiset fiilikset haastattelun jälkeen oli hyvät. Ihan kaikkia bokseja en aiempien kokemusten puolesta täytä mutta se, että pääsee haastatteluihin on mun mielestä jo yksinään loistavaa kokemusta – joka kerrasta oppii jotain uutta, miten voi kehittää itseään seuraavaan.

Kotiin viimein päästyäni kaadoin itselleni lasin viiniä ja otin rennosti kissa sylissä kehräten. Yleensä en saa häneltä juuri huomiota, mutta näin kaksin ollessamme sitten senkin puolesta!

Sunnuntai

Lasketaan vielä mukaan sunnuntaikin kun oli sen verran kiva päivä. Ensinnäkin, vaikka en todellakaan treenaa tai syö millään muotoa tavoitteellisesti, niin tänä aamuna puntari näytti about saman verran kuin viimeksi joskus 6-7 vuotta sitten, ainakin mitä oon itse punninnut. Kyllähän se tuntui aika motivoivalta!

Nopean siivouksen jälkeen lähdin ystäväni luo katsomaan hänen alle kuukauden ikäistä pientä poikaa. Mikä ihana hurmuri! Kyläillessä meni useampi tunti kuin siivillä, sitten ruokakaupan kautta kotiin ja uuden viikon kunnolla aloitteluun.

FOLLOW ME

Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter / Youtube

Lue myös

Suosittelemme