Travel

Vuosi Ras Al Khaimahssa

10.1.2019 Teksti: Jenni Ukkonen


Meillä tuli heti vuoden alussa vuosi täyteen Ras Al Khaimahiin muutosta. Muistan vieläkin elävästi saapumisen tänne nykyiseen kotiimme, kaikille tavaroille omien paikkojen etsimisen (alussa meillä oli kaikki kaapit lähinnä tyhjää täynnä ja mietin, jäävätköhän ne tyhjiksi koko ajaksi – no, voin muuten kertoa etteivät ole tyhjiä enää!) ja ehkäpä eniten sen, miten kauan kesti saada netti toimimaan. Kenties senkin myötä tavallisen arjen rullaamiseen meni hetki; mieheni alkoi tehdä saman tien pitkiä päivä toisella puolen kaupunkia ja minä olin täällä meidän saaren kaukaisimmassa kolkassa ilman nettiä ja autoa. Myös asuntoamme on vaivannut vuoden mittaan sekä isommat että pienemmät ongelmat, eli täysin vaivatonta ja huoletonta ei täällä asuminen ole suinkaan koko ajan ollut. Kaikesta huolimatta olemme viihtyneet t o d e l l a hyvin – ja siis paljon paremmin, kuin mitä kumpikaan osasi etukäteen odottaa. Veikkaan, että mieheni ajatteli, että kyllästyisin täällä saman tien. Ja vaikka välillä nykyään jo sanonkin, että toivon meidän muuttavan jossain välissä takaisin Dubaihin, niin suoraan sanottuna mulla ei ole mikään kiire lähteä tästä kodista (tai kaupungista) yhtään mihinkään – tämä on ensimmäinen koti ulkomailla, missä mulla on ollut 100% kotoisa olo; mitä nyt niitä hetkinä olen ollut hermoromahduksen partaalla, kun jokin putki on vuotanut tai viimeisimpänä kokonainen lämminvesivaraaja. Välillä ehkä unohdan, tai otan itsestäänselvyytenä, miten hyvin meillä on täällä ja just tässä ja nyt asiat, mutta kun pysähdyn miettimään, olen kyllä niin onnellinen juuri tässä hetkessä ja elämäntilanteessamme.

Näin vuoden jälkeen meillä on täällä Ras Al Khaimahssakin jo sellaiset selkeät suosikkipaikat, missä käymme tai käytämme vieraita mieluiten (ja missä osassa meidät tunnetaan jo nimeltä ja todennäköisesti tiedetään myös valmiiksi, mitä tulemme tilaamaan…) mutta edelleen myös paikkoja, missä olemme halunnut käydä tai tutustua paremmin. Päätikin tuossa viime vuoden lopulla, että NYT alan aktiivisemmin käymään eri paikoissa myös yksin, sen sijaan että odottelisin aina viikonloppuun ja siihen, että mieheni (tai kuka tahansa, joka käy arkisin töissä) pääsisi seuraksi. En oikeasti edes tiedä miksi välillä tuntuukin niin suurelta kynnykseltä lähteä omin toimin jonnekin; en nimittäin ole koskaan ollut sellainen ihminen, joka ei voisi tai haluaisi tehdä asioita myös yksin. Kenties yritän taas alkaa aktivoitumaan vlogien kanssa ja kuljettelen teitä sen sijaan mukanani…!

Kuvat ei muuten ole meiltä kotoa, vaan yhdestä niistä RAK:in suosikeistani; Waldorf Astoriasta. Sinne haluan taas pikimmiten – jos ei muuten, niin ainakin heidän altaalle makoilemaan!

FOLLOW ME

Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter / Youtube

Jenni Ukkonen

Arkisto

Instagram

  • Five random facts about me✨ ✔️I used to hate coffee and only got into it when I was around 22, which I think is pretty late to start drinking coffee? Now I start e v e r y day with coffee and can easily have three cups a day... Also, my favourite hobby is discovering interesting cafes ✔️I was born in Rovaniemi (in the Finnish Lapland) and lived there until I was 20. Since then I've lived in London (5 yrs), Munich (1 yr), Dubai (1+ yr) and now I'm in Ras Al Khaimah for a second year. This year is my 9th year abroad - and the time has flown by! ✔️I grew up with dogs in my family and never had much contact with cats. Since moving to the UAE, I quickly fell in love with cats and at the moment couldn't imagine a more perfect pet for myself. We have a 1,5 year old Arabian Mau named Ghibli, after Studio Ghibli films ✔️I'm a true Taurus and I believe in astrology, especially in terms of personalities and characteristics. I truly think it helps in understanding others ✔️I love horror movies BUT I only enjoy watching them at home and probably wouldn't go watch one in the cinema. I'd watch horror movies over romantic comedies any day!

Anything new you didn't already know about me? 😋 #randomfacts

jenniukk