Beauty

Whamisa: K-Beauty luonnonkosmetiikkaa ja monivaiheinen ihonpuhdistusrutiini

11.3.2018 Teksti: Jenni Ukkonen

Tuotteet saatu Whamisan maahantuojalta / Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

Olen niin kiitollinen, että saan bloggaamisen kautta mahdollisuuden testata kaikenlaisia kiinnostavia uutuuksia, aina tekniikasta kauneudenhoitoon. Varsinkin kauneustuotteet ovat kuitenkin jo vuosikausia ollut sellainen asia, mihin voisin upottaa lopputomasti aikaa ja rahaa; olen jatkuvasti kiinnostunut löytämään uudenlaisia tuotteita ja ratkaisuja ihon eri vaatimuksiin.

Olen aiemmin maininnutkin, että aasialainen kauneudenhoito on vienyt minut mennessään, ja sen myötä erityisesti maailmalla kulttituotteiksi nousseet kasvonaamioliinat ovat jääneet ihonhoitooni pysyäkseen – käytän niitä pari-kolme kertaa viikossa, ja toisinaan teen jopa seitsemän päivän kuureja kerrallaan. Hiljaittain otin testiin itselleni silloin vielä aivan uuden K-Beauty-merkin, Whamisan, tuotteita. Sittemmin olen bongannut Whamisaa tuon tuostakin eri sivustoilla, ja oppinut, että innovatiivinen Whamisa poikkeaa lukuisista muista eteläkorealaisista kauneusmerkeistä tuotteiden vedettömyydellä, sekä pohjautumalla luonnollisiin aktiiviaineisiin ja ainesosien fermentointiin. Vedettömyys tarkoittaa, että tuotteet kestävät käytössä pidempään (suuret tuotekoot aamuin illoin käytettynä n. 4 kk, pienet matkakoot tavallisen viikon sijaan peräti 1kk), kun taas fermentointi tehostaa raaka-aineiden vaikutusta ennestään ja pidentää niiden vaikutusaikaa iholla. Whamisan käyttämiin fermentoituihin raaka-aineisiin lukeutuvat mm. kukat, riisi ja aloe. Lisäksi Whamisan tuotteet ovat eläinkokeettomia ja BDIH-luonnonkosmetiikkasertifioituja.

Korealaiselle kauneudenhoidolle on ominaista hoitaa ihoa monivaiheisesti sekä hoitotuotteiden kerrostaminen – ihosta pyritään saamaan niin täydellinen, ettei sen päälle juuri meikkiä tarvita. Monivaiheinen rutiini voi alkuun kuulostaa työläältä ja aikaa vievältä, mutta kun siihen pääsee jyvälle, ei se sitä tosissaankaan ole. Olen ihaillut Instan kautta niin pitkään monia upeita ja tyylikkäitä eteläkorealaisnaisia, että teenkin tämän kauneusrutiinin innolla aamuin illoin, mikäli se tarkoittaa, että omakin ihoni voisi näyttää yhtä virheettömältä, raikkaalta ja nuorekkaalta!

Alla lisää testaamistani tuotteista sekä monivaiheisesta hoitorutiinista – joko te olette testanneet sitä?

Monivaiheinen ihonpuhdistusrituaali

1. Öljypuhdistus

Puhdistusöljy hierotaan kuiville kasvoille ja kaulalle n. minuutin ajan, ja joko huuhdotaan pois vedellä, pyyhitään liinalla tai jatketaan suoraa seuraavaan vaiheeseen. Tässä vaiheessa iholta lähtevät vaivattomasti jopa vedenkestävät meikit.

2.Vesipohjainen puhdistus

Puhdistusvoide tai -geeli vaahdotetaan kosteilla sormilla kasvojen ja kaulan iholle ja huuhdotaan vedellä. Whamisan puhdistusvoide tuntuu ylellisen kermaiselta iholla. Nyt loputkin meikin rippeet lähtevät pois kasvoilta.

3. Kuorinta

Kuorintaa ei suinkaan tehdä aamuin illoin joka ikinen päivä, vaan ihon tarpeesta riippuen jopa vain kerta viikossa riittänee. Korealainen kuorinta ei muuten tarkoita meille tuttuja rakeisia kuorintavoiteita, vaan useimmiten valmiisiin kuorintalappuihin imeytettyjä entsyymi- ja hedelmähappokuorintoja.

4.”7 Skin Method” eli kasvoveden imeytys

Kasvoveden käyttö korealaisittain poikkeaa todella paljon meidän oppimastamme tavasta! Mehän laitamme kasvovettä vanulapulle ja pyyhimme ihon kertaalleen, ikään kuin pyyhkien kaikki loput meikin jämät iholta? Koreassa paksuhkoa kasvovettä kaadetaan sen sijaan suoraa kämmenelle ja taputellaan (imeytetään) iholle. Nimi ”7 Skin Method” tulee siitä, että tämä vaihe tehtäisiin parhaimmillaan seitsemän (!) kertaa, ennen seuraavaan vaiheeseen siirtymistä. Vaihe korvaakin usein seerumin käytön, jonka me puolestaan olemme tottuneet taputtelemaan iholle käsin. Tätäkään vaihetta ei tarvi tehdä ihan joka aamu ja ilta, vaan esimeriksi muutamana iltana viikossa – muulloin pari kerrosta on riittävästi.

5. Liinanaamiot

Suosikkivaiheessani iholle levitetään yksityispakattu, seerumissa kelluva liinanaamio (Whamisalla tämä on pikemminkin geelinaamio), ja annetaan sen tehokosteuttaa (tai pikakaunistaa) ihoa n. 20 minuutin verran. Iholle jäävät seerumit taputellaan lopuksi iholle, eli naamiota ei pestä pois. Tätäkään vaihetta ei tehdä joka päivä, vaan esimeriksi 1-3 kertaa viikossa ihon tarpeen mukaan.

6.Silmänympärysvoide

Tämän vaiheen olen itsekin ottanut vasta melko hiljaittain käyttöön (ja meinaan edelleen unohtaa lähes joka kerta…). Silmänympärysvoide on kuitenkin tärkeä osa ihonhoitoa ja se tulisi muistaa aamuin illoin, sillä silmää ympäröivä iho on todella herkkää ja vaatii erityistä huolenpitoa. Voide auttaa silottamaan pieniä juonteita, kiinteyttämään ihoa ja häivyttämään turvotuksia ja tummia silmänalusia – ja on muuten taatusti riittoisa tässä pakkauskoossaan!

7. Lotion

Ainutlaatuisen koostumuksen omaava kosteusemulsio ravitsee ja pehmentää ihoa. Whamisalta löytyy sekä Original että Double Rich versiot ihon tarpeisiin.

8. Cream

Erityisesti talviaikaan emulsion päälle levitettävä voide antaa ekstra kosteutta iholle. Runsaasti aminohappoja ja vitamiineja sisältävä Water Cream on sekin melko ohutta koostumukseltaan, joten edelleenkään iho ei tunnu raskaalta tai liian rasvatulta.

9. Kasvoöljy

Olisitteko arvanneet, että kasvoöljy tuleekin vielä kaikkien näiden kosteuttavien seerumien ja voiteiden päälle? Korealaisessa rutiinissa kaikki tuotteet leviteään iholle tosiaankin kevyimmasta paksuimpaan ja öljy tulee tuhdeimpana loppuun. Itse rakastan kaikenlaisia kasvoöljyjä, sillä ne jättävät ihon hehkuvaksi ja kuultavaksi, ja erityisesti kylmemmillä säillä ne hellivät ihoa harvinaisen hyvin.

10. Aurinkosuoja

Tätä vaihdetta ei oikeasti kannata skipata – ei edes silloin, kun toiveissa olisi päivettää kasvojen ihoa. Tuli taas kerran todistettua miten petollinen aurinko voi olla, kun heti Suomesta palattuani vain puolen tunnin kävelylenkin jälkeen kasvojen ja dekolteen iho heloitti palaneena! Aurinkosuoja voi olla esimeriksi meikkivoiteessa valmiina, silloin siitä ei tarvi ottaa sen enempää stressiä ja ulkona voi olla huolettomammin.

+ Bonus: Mist

Näiden kohtien lisäksi mukana kuljetetaan pitkin päivää raikasta mistiä eli suihketta, joka auttaa varmistamaan, että iho on kosteutettu koko pitkän päivän ajan. Sain Whamisalta testiin huumaavan ruusuisen Damask Rose Petal Mistin, mikä on vieläpä huippukaunis pullo itsessään – sen sisällä kelluu oikeita ruusunlehtiä! Damaskon ruusun terälehtiuute auttaa kiinteyttämään ja kirkastamaan ihoa, vahvistaen ihon luontaista suojaa terveen ja nuorekkaan ihon saavuttamiseksi. Tätä suihkii kasvoille oikeasti niin mielellään, ettei pelkoa, että tämä unohtuisi päivän mittaan!

Jos joku jaksoi lukea kaikki kohdat läpi, niin sieltä kävikin ilmi, ettei ihan näin monta kohtaa oikeastaan jokapäiväisessä käytössä edes tule, vaan moni kohdista tehdään vain kerran-pari viikossa. Nopeampi rutiini voisikin olla kaksoispuhdistus öljyllä ja vaahdolla, kasvoveden imeytys (1-2 kerrosta), lotion, cream (mikäli tuntuu tarpeelliselta) ja aurinkosuoja esimeriksi meikkipohjan muodossa.

Suosikkini testaamistani tuotteista ovat ruusuinen mist, sheet maskit ja toner, nyt kun ymmärrän, kuinka sitä oikeasti kuuluu käyttää. Kaikissa tuotteissa on mielestäni melko vahvat, mutta miellyttävät tuoksut, ja niiden käyttö tuntuu rauhoittavalta ja nautinnolliselta. Kasvojen hoitohetkestä onkin melkein kuin varkain tullut oma pieni rentoutusmishetkeni, eli tämän monivaiheisen ihonhoitorutiinin teko jatkuu täällä aivan varmasti. Ihoni on toden totta näyttänyt kuulaammalta ja hehkuvammalta, omaan silmääni ainakin!

Mikäli K-Beauty ihonhoitobuumiin haluaa lähteä hiljakseltaan, toimivat Whamisan tuotteet myös erikseen muiden merkkien tuotteiden kanssa, joten koko sarjaa ei suinkaan tarvi hankkia kertaheitolla. Tai jos tuotteita haluaa alkuun testata yhdessä, löytyy Whamisalta myös matkakokoiset pullot lähes joka tuotteesta – pelkästään niistä pitäisi tosiaan riittää n. kuukauden päiviksi! Siinä ajassa ehtii jo aika hyvin nähdä, miten tuotteet omalla iholla käyttäytyvät. Lisäksi Whamisalta löytyy hiustuotteita, mistä myöskin sain itselleni jokusen matkakokoisena testiin. Korealaisiin hiustuotteisiin en olekaan aiemmin törmännyt, joten lähden testaamaan myös niitä suurella mielenkiinnolla!

FOLLOW ME

Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter / Youtube

Jenni Ukkonen

Arkisto

Instagram

  • Always stopping to enjoy the bougainvillea 😍 #whatiwore #myrak #bougainvillea

jenniukk

Kommentit (2)

Pleasure! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *