Beauty

Winter Glow

6.2.2016 Teksti: Jenni Ukkonen

IMG_3623

Kenellekään blogiani kauemman aikaa lukeneelle ei lienee epäselvää, että olen itseruskettavien suurkuluttaja. Aloitin itseruskettavien käytön kahdeksannella luokalla (kyllä!!!) ja vielä tähän päivään saakka käytän itseruskettavaa vähintään kerran viikossa, ahkerana ollessani kahdestikin. Saan olla oikeasti aivan vuoteen omana ja pää kainalossa, jos en tätä rituaalia jonain viikkona tee.

Kuten hyvin monessa asiassa helposti käy, on minullakin nuoruusvuosinani saattanut käydä ylilyönti tai ”vauhtisokeus” itseruskettavan kanssa, ja ollaan oltu milloin oranssina, milloin läikikkäänä, milloin rystyset muuta kättä tummempina… Mutta mestariksi tullaan harjoittelemalla ja uskaltaisin väittää, että tätä nykyä edes läheltä tarkasteltuna moni ei ehkä osaisi sanoa, että kevyt päivetykseni onkin pullosta kotoisin, eikä minua suinkaan ole siunattu läpivuotisella hehkulla. Luonnostaanhan olen oikeasti melkeinpä läpikuultava, niin vaalea ihoni on!

 

Anyone who has read my blog for a longer time shouldn’t be surprised to know that I’m a massive user of self tanners. I started experimenting with self tans on the 8th grade (yes!!!) and until this day I still use a self tan at least once a week, twice if I’m feeling productive. I have to be pretty much half head and carrying my head under my arms in order to skip this weekly ritual of mine.

Like with anything, I think there were times in my past when I went a bit overboard with self tanning and got blind to it, so I’ve had my fair share of orange, blotchy skin and having knuckles different color than the rest of my hand… But you only become a master of something by doing it enough times and so today I’d dare to argue that not many would even notice that my glow comes from a bottle and I wasn’t actually blessed with a healthy glow. I mean, without it I’m pretty much translucent, my skin is just so fair!

IMG_3632

Olen blogivuosieni aikana ehtinyt kertoa jos jonkunmoisesta itseruskettavasta – välillä edullisemmasta, välillä kalliimmasta, mutta jokatapauksessa aina sellaisesta, jota olen aidosti halunnut suositella. Rakastan uusille itseruskettaville mahdollisuuden antamista, vaikkakin hyvin usein päädyn ostamaan jotain tiettyä ruskettavaa uudelleen ja uudelleen. Heittäisin arviona, että viimeiset pari vuotta olen luottanut ehdottomasti eniten vaahtomaisiin itseruskettaviin, ja ne ovat lähes poikkeuksetta olleet edullisia pulloja. Lontoossa ostin aina varastoon Superdrugin oman merkin moussea, mutta kun viimeinen pulloni Suomessa ollessani meni loppumaan, piti keksiä tilalle uusi korvaaja.

Kävin läpi monet kaupat löytämättä haluamaani (joko tiesin ennestään, ettei merkki toimisi ainakaan omalla ihollani, tai hinta oli yksinkertaisesti aivan liian korkea siihen nähden, mikä tuote oli kyseessä), joten siirryin nettiin. Muistin, että joskus Lontoon alkuaikoinani käytin useaan otteeseen St Morizin vaahtomaista itseruskettavaa, joten laitoin sen tilaukseen, nyt kun sitäkin saa suomalaisesti nettikaupasta ja alle kympillä. En pettynyt, ja itseasiassa tämähän oli parempaa kuin edes muistin!

 

During the years I’ve been blogging I have share numerous self tans with you – some more expensive, some less, but nevertheless it has always been a product that I truly have wanted to recommend. I love trying out new self tanners but of course I have my favorites, to which I always go back to. I’d throw a guess that for the past couple of years I’ve used almost exclusively mousse tans. When I still lived in London I was always buying the own label mousse tans from Superdrug, but when I finished my final bottle in Finland, I had to find a replacement.

I went through several stores but couldn’t find what I was looking for (either I already knew that it wasn’t going to do it for me or it was just too expensive for what it was) so I took my business online. I remembered that during my early years in London I used to use the mousse by St Moriz, so I went ahead an ordered it. I wasn’t disappointed and in fact, it was better than I remembered it to be!

IMG_3612

Pari huomionarvoista juttua St Morizin vaahtomaisesta itseruskettavasta – näistä plussaa:

  • jopa tummemmassa sävyssä ns. ”ohjeväri” eli vaahdon sävy ei ole epäluonnollisen tumma, vaan siinä on juuri hyvä määrä viileänruskeaa sävyä tasaisen jäljen aikaansaamiseksi
  • tuoksu on levityshetkellä aavistuksen pistävä, mutta haihtuu pois hetkessä. Tämä oli ensimmäinen itseruskettava aikoihin, mitä poikaystäväni ei heti ”tajunnut”, sillä se ei haissut perinteisen itseruskettavan tapaan pistävältä tai imelältä
  • vaahto kuivuu ihanan nopeaa, joten levityksen jälkeen vaatteet voi pukea ylle aika vikkelää
  • sävy katoaa iholta äärimmäisen huomaamattomasti, eli olen voinut sanoa hyvästi epämääräisille tummille länteille erityisesti kuivimmissa kohdissa, kuten kyynärpäissä ja niissä rystysissä, jotka yleensä paljastavat koko jutun
  • vaahtomaisessa muodossa itseruskettava on riittoisammillaan, joten pullosta riittää useaan koko kropan rusketukseen

Mikäli siellä kaipaillaan pientä päivetystä talven keskelle, suosittelen tätä lämpimästi joko tummempana tai vaaleampana. Levitys itseruskettavalle tarkoitetulla kintaalla ja hyvää tulee!

 

Just a few notes of the St Moriz mousse self tan – it gets thumbs up for these:

  • the guide color (the color of the mousse) is a really good one even on the darker shade – not overly dark but just the right shade of cool brown. Helps in applying streak free
  • you can smell the product just a little bit when applying but it disappears the skin really quickly. It’s actually a first self tan in ages that didn’t put off my boyfriend, because it wasn’t smelling like self tans usually kinda do
  • the mousse dries out fantastically quickly so you can get dresses shortly after
  • the tan comes off from the skin incredibly smoothly and unnoticeably, so there’s been no random dark blotches even on the driest parts of my skin, like the elbows or those damn knuckles, which usually give away the whole thing
  • the self tan lasts forever when it’s in a mousse form, so you can tan your whole body several times with just one bottle

If you’re looking to get glowing in the middle of the winter, I can recommend this one warmly, whether you go for the darker or the lighter shade. Just use the self tan mitt and it’s be fab!

 

Mainoslinkkejä

Jenni Ukkonen

Arkisto

Instagram

  • Could think of a worse place to spend a winter afternoon 😏🌴 #homesweethome #poolside #myrak #flatteredmoments

jenniukk

Kommentit (2)

Olen itseasiassa käyttänyt ihan tätä samaa myös kasvoille, aivan kuten yleensäkin mitä tahansa itseruskettavaa mitä olen milloinkin käyttänyt. Enkä ainakaan omalla kohtaa ole kokenut, että kasvojen iho olisi kärsinyt laisinkaan! Mutta ihoja on toki paljon erilaisia, eli ehkei tämä jokaisella toimisi yhtä hyvin…

Heippa! Ihana vinkki, pitää laittaakin tuota tilaukseen 🙂 Kyselisin vielä, että minkälaista itseruskettavaa käytät kaulan alueelle tai naamalle? Tuntuu hankalalta löytää hyviä tuotteita siihen tarkoitukseen..

Olen itseasiassa käyttänyt ihan tätä samaa myös kasvoille, aivan kuten yleensäkin mitä tahansa itseruskettavaa mitä olen milloinkin käyttänyt. Enkä ainakaan omalla kohtaa ole kokenut, että kasvojen iho olisi kärsinyt laisinkaan! Mutta ihoja on toki paljon erilaisia, eli ehkei tämä jokaisella toimisi yhtä hyvin…

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *