Rovaniemi

Winter Magic in Rovaniemi

30.12.2015 Teksti: Jenni Ukkonen

IMG_1467

Terkkuja junasta! Ensimmäistä kertaa eläissäni päädyin matkustamaan päiväjunalla Rovaniemeltä Helsinkiin, eli täällä sitä ollaan jo ties kuinka monettako tuntia istumassa. Onneksi matka on taittunut ihan rattoisasti lehtiä lukien, Netflixiä katsoen (wifi junassa – tämähän ON tulevaisuus!) ja vähän töitäkin tehden; tässä kun on vähän hankala niitä vältelläkään, kun tekemismahdollisuudet ovat aika rajoitettuja!

Rovaniemellä vietetyt 10 päivää tulivat kyllä niin tarpeeseen, vaikken sairastelultani ja kipuilultani juuri paljon aikaiseksi saanutkaan. Onnistuttiin tosiaan siskoni kanssa koukuttumaan Pretty Little Liarsiin, mitä ahmittiin ihan päivittäin suunnilleen aamusta yöhön, ja nimenomaan se sairastelu antoi siihen aika hyvän tekosyyn… Oikein ärsyttää, miten hyväksi (tai, ehkä hyvä on aika vahva sana, mutta koukuttavaksi ainakin) sarja muuttuikaan…! Arvaatte siis ehkä, mitä tässäkin on taas tuntikausia tuijotettu, heh.

Olen tässä istuskellessani yritänyt myöskin naputella huomiselle katsausta kuluneeseen vuoteen ja sen parissa jatkan nytkin, jotta ehdin sen tosiaan saada ulos ennen vuoden vaihdetta. Sitä ennen kuitenkin jokunen fiiliskuva kotimaisemista. Toivottavasti kuvapainotteiset postaukset ei ala ihan vielä kyllästyttää?

Luminen Rovaniemi on äärimmäisen kaunis ja suorastaan taianomainen, mutta pakko silti todeta sama kuin aina aiemmin: asumaan minua ei sinne enää saisi ei sitten millään. Jotkut paikat on vaan luotu enemmän lomailuun ja akkujen lataamiseen, ja itselleni Rovaniemi olisi (ja olikin, aina) aivan liian pieni ja hiljainen elämiseen. Ja aivan liian kylmä, pimeästä puhumattakaan!!! Hatunnosto kuitenkin täältä suunnalta jokaiselle, joka kaupunkia pitää edelleen yllä, sillä kuten sanottua: lomalle sinne on ihana tulla ja kyllä siinä auttaa myös kovasti jatkuvasti löytyvä uusi tarjonta, olipa kyseessä kahvila tai ravintola tai jokin ihan muu. Nyt uusimmaksi lemppariksi nousi Street Bistro Roka, joka on ihanan tunnelmallinen, kauniisti sisustettu ja herkullista street foodia tarjoavan pikku ravintola. Suosittelen!

 

Greetings from the train! For the first time in my life I ended up traveling to Helsinki in a daytime train from Rovaniemi. I feel like I’ve been sitting here for hours, but luckily I’ve had some reading, some Netflix (wifi on board – this really IS the future!) and some light work to do on the way. It’s so difficult not to get some work done when there’s so little else to do whilst I’m on board!

The ten days I spent in Rovaniemi were very much needed, although I didn’t get much done due to being sick and in recovery most of the time. However, seeing as my sister and I got ourselves completely hooked on Pretty Little Liars, being sick was the perfect excuse to keep going through the episodes from morning til night… It’s almost irritating how good (or perhaps good is not the right words, but at least addictive) the show ended up to be…! So I guess it won’t be hard to guess what have we been watching for hours today, too.

Today I’ve been working on a little review to this past year and I’m actually about to continue with it in order to have it out before the year ends. But before that one I wanted to share some snapshots from Rovaniemi. I hope you’re not getting sick of these photo heavy posts yet?

In the winter Rovaniemi is so pretty and quite magical even, but I still have to say what I have been saying ever since moving away; you just couldn’t get me to move back there. Some places are simply better for vacays and charging batteries and for me personally, Rovaniemi was always too small and too quiet for living there. And far too cold, not to mention dark!!! I have to raise my hat to everyone keeping the city alive and going though, because as I said, it’s lovely to visit there now and then and it helps when there are new things there to try out, whether a café or a restaurant or something else. I really loved the new Street Bistro Roka, which is very cosy restaurant with a cool decor and delicious street food. My recommendations!

IMG_1357IMG_1365

Viimeisen päivän aktiviteettinä käytiin moikkaamassa Joulupukkia Joulupukin Pajakylässä Napapiirillä. En ollut käynyt siellä ehkäpä kolmeen vuoteen, joten oli hauska mennä niinkin pitkästä aikaa ja tuntea olonsa vähän kuin lapsena kaiken sen joulun taian keskellä…

As the final day activity we visited Santa Claus in Santa Claus’ Village on the Arctic Circle. I hadn’t been there in three years or so, so it was lovely to go after such a long time and feel a bit like a kid in all the Christmas magic…

IMG_1425IMG_1377 IMG_1379

Pakko myöntää, että oli myöskin ihana nähdä niin paljon lunta kaikkialla, mutta olipa muuten SUPER liukastakin! Nahkasaappaani eivät toimineet tässä ympäristössä sitten alkuunkaan!

I must admit I also loved seeing snow everywhere, but it was SUPER slippery too! My leather boots were NOT ideal at all.

IMG_1404IMG_1382IMG_1402

Päivän asuni jo ehkä vähän liiankin usealta viikolta… Canada Goose teki kuitenkin todella onnelliseksi pohjoisen pakkaslukemissa!

My #OOTD for too many weeks already… So happy I had the Canada Goose in the minus degrees though!

IMG_1446IMG_1452IMG_1426

En tiedä kuka sen aikoinaan keksi että Joulupukki tulee juurikin Suomen Napapiiriltä, mutta olen aika iloinen, että niin on päätetty… Se luo tähän kaupunkiin ihan oman fiiliksensä näin joulun aikaan.

I don’t know who it was that decided Santa comes from the Arctic Circle in Finland but I’m kinda happy to know he does… It takes this city into a whole different level during Christmas. 

IMG_1428IMG_1195 IMG_1182 

Rokan Poro sandwich on testaamisen arvoinen – terkut keittiöön, oli aivan loistava annos!

The Reindeer Sandwich at Roka is worth a try – greetings to the kitchen, the dish was amaze!

Jenni Ukkonen

Arkisto

Instagram

  • Happy M☕onday ✨Slowly getting back to normal life after the vacay 💆 #hotelroom #parkhyattseoul #seoul

jenniukk

Kommentit (2)

Haha right?? 😀

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *