Jenni Ukkonen

Yhdessä erikseen – fiilikset puolisoni tulevasta pysyvämmästä muutosta

Teksti: Jenni Ukkonen

 

Taas alkaa olla kovin kiireinen ja tapahtumarikas viikko takana, mutta en kyllä yhtään valita – vaikka koneella istuskelu onkin jäänyt jälleen todella vähälle. Olen työskennellyt nyt parinkin ihan super kivan projektin parissa ja siinä samalla nähnyt kavereita. Iltaisin ja aamuisin oon tuntenut olevani tavallista väsyneempi, mutta ne itse päivät oon ollut täynnä intoa ja inspiraatiota. Ja jaksanut vielä liikkua ja syödä suht terveellisestikin! Vielä jos saisin nämä kivat asiat ja käytännön arjen jotenkin hyvään balanssiin, niin olisi ihan loistavaa.

Nyt mieheni on täällä taas muutaman päivän kanssani (tuli siis juuri takaisin Lontoosta, missä oli reilu pari viikkoa), ennen kuin suuntaa vihdoin ja viimein takaisin Riadiin. Hänhän siis meni sinne jo alkuvuodesta sillä asenteella että se on nyt hänen virallinen kotinsa, mutta toki noihin aikoihin tuntui vielä täysin mahdolliselta lentää aina parin viikon välein takaisin tänne pitkiksi viikonlopuiksi, tai mulla sinne. Sitten tämä vuosi tapahtui meille kaikille ja nyt hän ei tosiaan ole ollut Riadissa sitten maaliskuun alun (toivottavasti kämppä on vielä pystyssä!). Vaikka me oltiin keväällä kolme kuukautta erillään, hänen ollessa oikeasti jumissa Lontoossa, ja tiedämme siksi että jopa niinkin pitkästä ajasta erillämme voimme selvitä, niin nyt maailma ja matkailu tuntuu kuitenkin jossain määrin hyvin eriltä kuin vielä alkuvuodesta, eikä tunnukaan enää yhtään sanotulta, että hän voi parin viikon lentää tänne ongelmitta; jo pelkät testaukset sun muut monimutkaistavat koko prosessia vaikka lentoja menisikin. Eli millaisin fiiliksin olen nyt, kun en osaakaan sanoa, milloin näen hänet varmasti seuraavan kerran?

Olo on kieltämättä aika haikea. Vaikeinta on toki aina se lähdön ja paluun odottaminen, ja se aika mikä sitten oikeasti ollaan eri maissa, menee yleensä just tosi kiireisissä merkeissä meille molemmille. Silloin ehtii korkeintaan muutamana iltana kaivata sitä, että olisi joku sohvalla tai sängyssä vieressä. Mutta esimerkiksi nyt just päivää ennen kuin hän oli lentämässä takaisin, olin jotenkin ihan sekaisin ja mielialani heitteli puolelta toiselle; yhdellä hetkellä itkin ja toisella hetkellä työnsin koko asian mielestä. Ajatus, että ennen kun hän on edes tullut vielä yhdestä paikasta takaisin, ja tietää jo että kohta on taas lähtee, tuntui tosi raskaalta. Paljon raskaammalta kuin vielä alkuvuodesta. Me pariskuntana ihme kyllä toimitaan tosiaan hyvin myös erillämme, ja itseasiassa varsinkin mulle se tekee oikeasti tosi hyvää (vitsailemme usein jopa että meillä pitäisi aina olla kaksi kotia, sillä yksin ollessani pidän itsestäni huolta aivan eri tavalla), mutta onhan tämä silti aika erikoinen ratkaisu, eikä varmaankaan ihan kovin monelle ideaali.

Mun toive on, että hän pääsee ainakin joulun tienoilla tänne viikoksi, uuden vuoden tiedän jo nyt että joudumme viettämään erillään. Mutta sen lisäksi toivon että tämän lähdön ja joulun välissä hän ehtii tänne ainakin just pitkäksi viikonlopuksi. Ei yhtään voi tietää monen eri asian vuoksi tuleeko onnistumaan, mutta jos saamme näin sumplittua niin se kyllä helpottaa tätä eri maissa asumisen “hyväksymistä” tällä erää. Itse haluan sitten hänen luo Saudi-Arabiaan heti, kun maa ensivuoden puolella taas avaa ovet turismille ja sitä odotan tosiaan jo innolla.

FOLLOW ME

Bloglovin / Blogit.fi / Facebook / Instagram / Twitter

Lue myös

X