Blossa-glögi on täällä taas, nyt Provencen asussa!

Jo kahdettatoista kertaa peräkkäin Blossa tuo markkinoille aina erilaisen vuosikertaglöginsä. Tänä vuonna maku on erityisen jännittävä, sillä Blossa 14 maku tulee Ranskasta, Provencesta – glögi on maustettu aurinkokuivatulla laventelilla.

Laventelia  käytetään hajusteiden valmistukseen, mutta myös koristeena ja mausteena ruoanlaitossa. Blossa 14 -glögin valmistukseen tarvittiin peräti 992 kiloa Provencen laventelia.

–  Olemme saaneet inspiraatiomme Provencen hyväntuoksuisesta, violetista laventelista, mikä heijastuu myös pullon muotoiluun, Senior Brand Manager Kati Sallinen sanoo.

Laventelin käyttö glögin mausteena on rohkea valinta. Tunnustan suhtautuneeni melkoisen ennakkoluuloisesti uuden glögin mausteeseen.  Laventeli tuo ensimmäisenä mieleeni äidin liinavaatekaapin tuoksupussin ja sen hieman pistävän kitkerän tuoksun.

Lila hetki Blossa 14 lanseerauksessa Tukholmassa, syyskuun alussa.

Mutta Blossa 14 oli kaikkea muuta. Sen tuoksu ja maku yllättivät. En ennakkoluuloistani huolimatta löytänyt tuoksusta juuri lainkaan laventelia. Glögin väri oli vaalea, tuoksu oli  hienostunut ja mieto, ja glögin maku yllättävän pehmeä, jouluisen mausteinen.  

Kuten viime vuoden Blossa, tämänkin vuoden versio toimii oikein hyvin huoneenlämpoisenä. Sitä voi maistella vaikkapa kypsytetyn juuston ja ilmakuivatun kinkun kaltaisen ruokaisamman pikkupurtavan tai makeiden suupalojen kanssa.

Blossa 14 on valmistettu viinipohjaan. Kuivaan, erittäin hapokkaaseen ranskalaiseen valkoviiniin on yhdistetty modernia espanjalaista Muscat-viiniä. Viinisekoitusta on kypsytetty runsaan kuukauden ajan, minkä jälkeen se on maustettu glögiviinalla ja laventeliviinalla. Lopuksi sekoitus on makeutettu sokerilla ja akaasiahunajalla.

Blossa 14-glögipulloa koristavat tyylitelty, violetti laventelipeltokuvio ja Etelä-Ranskassa sijaitsevan Digne-les-Bainsin kaupungin koordinaatit.

Vuonna 2013 Blossan makumatka suuntautui Taalainmaalle, ja vuosikertaglögi sai makunsa ruusunmarjoista ja vadelmista.

 

Kuvat: Altia ja Leena Kalliokoski

Teksti: Leena Kalliokoski