
Aamupalasämpylät ja vadelmaneule
(Mohairlanka saatu Mariannes Mohair)
Mun arki koostuu nyt kai aika pitkälti leipomisesta ja neulomisesta – kuulostaa aika mummolta (ja treenistä, onneksi). Olemme lakanneet ostamasta leipää kaupasta, taikinan valmistaminen on ihan osa mun arkirutiinia nykyään. Ja kuten uusista neuleista täällä blogissa saattaa arvata, ovat puikotkin käsillä lähes päivittäin. Tästä vadelmaisesta neuleesta olen erityisen ylpeä, sillä se syntyi ihan vain ihastuskuvan avulla. En tehnyt edes piirustusta tai ohjetta ennalta vaan aloin vain neuloa. Tiedättekö ranskalaisen Sezanen? Seuraan sitä instagramissa ja ihastuin yhteen tällaiseen kuvioneuleeseen niin kovasti, että halusin kokeilla osaanko tehdä suunnilleen saman. Eikä mulla ollut yhtään lyhythihaista neuletta! Oli siis aikakin.
Lupaan laittaa tähän ohjeen pian. Neuleessa on vaan aika paljon yksityiskohtia, ohjeen laatimiseen menee varmasti vähän tavallista enemmän aikaa. Mutta teen sen pian – eikä se ole vaikea! Jotkut kuvioneuleet saattaavat olla vähän hankalia, mutta tämä on helpompi kuin miltä näyttää. Ja kyselitte sen kolmiväriraitaisen neuleenkin ohjetta – kiva että muistatte! Laitan senkin. Mulla on nyt puikoilla kaksi seuraavaa neuletta Hildelle, joten mitään uusia ohjeita ei ehdi kokeilla toviin.
Mutta haluatteko yhden helpon aamupalasämpyläohjeen! 🙂 Tässä tehdään taikina illalla ja paistetaan sämpylät aamulla. Ehtii hyvin ennen työ- ja koulupäivää.
Kymmeneen sämpylään tarvitset:
500g vehnäjauhoja (niistä 200g mulla oli karkeita)
30g chia siemeniä
50g pellavansiemeniä
1/2 tl kuivahiivaa
2 tl suolaa
4 dl noin huoneenlämpöistä vettä (ei kovin lämmintä)
Sekoita aineet illalla kulhoon ja anna taikinan kohota liinan alla yön yli.
Aamulla laitat uunin 250 asteeseen ja sämpylöiden paistoalustan uuniin lämpenemään.
Jaa taikinapötkö kymmeneen osaan, pyöräytä osat sämpylöiksi ja kun uuni on kunnolla lämmin nosta sämpylät uuniin.
Paista 10-15 min.
Nauti 🙂
Hyvää keväistä viikon jatkoa. <3
Kommentit