Heippa ja perjantaifiiliksiä

Uusi neule on H&M:lta  – enpä olisi varmaan vielä viikko sitten uskonut ostavani tän tyyppistä neuletta ja nyt se on ihan lemppari. Pakko muuten mainita tv-sarja johon me olemme jääneet ihan koukkuun; tuli mieleen tästä neuleesta! 😀 Siinä tapahtumat sijoittuvat 50-luvun Austraaliaan. A Place To Call Home on sarjan nimi ja se vaikuttaa ihan tosi saippuaoopperalta ja vanhanaikaiselta humpuukilta, mutta jos löydät sarjan anna sille mahdollisuus. Me emme varmasti olisi antaneet ilman ystäväparin lämmintä suositusta; ekat jaksot eivät ehkä vakuuta, mutta älä menetä uskoa heti. Täällä se on tullut ihan ykköskanavalla, joten en tiedä onko sitä näissä Netflixeissä ja muissa. Sarjassa nousee esiin (kaiken humpuukin ja ihmissuhdekiemuroiden keskeltä) tosi tärkeitä ja edelleen ajankohtaisia teemoja; antaa paljon hyvää ajateltavaa ja oikeastaan kiitollisuuden aihetta. Siis miten hyvä että kehitys on mennyt eteenpäin ja hyvä että monien asioiden edestä on niin tutkittu kuin taisteltukin.

Mun piti oikeastaan sanoa vähän riittämättömyyden tunteesta, joka on vähän vaivanut minua viime aikoina. Siis mulle aika uusi tunne, sillä olen ollut aina elämässäni niin onnekas että olen tuntenut olevani tyytyväinen tekemisiini. Viime aikoina on jotenkin tuntunut ettei panos töissä oikein riitä, ettei ehdi kaikkialle. Olen jännittänyt että tuleeko kukaan jumppaan vai ovatko mun tunnit ihan huonoja; vaikka tunnit ovat ollet ihan täysiä. On vaan ollut sellainen olo, ettei ole tarpeeksi hyvä. Tiedättekö?

Minä en tiennyt aiemmin – en ole juuri ehkä koskaan vaivannut päätäni moisella vaan uskonut olevani tarpeeksi hyvä. Juurikin tarpeeksi hyvä. En mikään maailmanmestari, mutta riittävän hyvä niin, että olen tyytyväinen. Miten onnekasta! Ja miten viisasta oikeastaan. Riittämättömyyden tunne vie kamalasti energiaa, saa mielen usein vähän matalaksi. Huomaan nyt. Enkä halua käyttää siihen kallisarvoista aikaani tässä elämässä. Kerron jos keksin vastauksen tunteen hävittämiseksi. Huomaan toki (pieni positiivinen puoli), että se auttaa vähän kehittymään ja pyrkimään vieläkin parempaan. Parempaan pyrkiminen ei kuitenkaan aina ole parempi vaihtoehto kuin tyytyväisenä oleminen. Harvoin mikään on parempi vaihtoehto kuin tyytyväisyys.

Tyytyväisyys siitä, mitä on nyt on parempaa kuin onnellisuus – ja ehkä myös edellytys onnellisuudelle.

Ja meillä on syksyn ensimmäiset fårikålit – eli yksi mun lempiruoista; lammaskaalipata. Hmmm. Ei voi muuta kuin olla tyytyväinen.

Riittävän hyvää viikonloppua teille myös. <3