Kalastajan vaimo

Kalastajan äitin neule

Teksti:
Johanna Alvestad

Ensimmäistä kertaa olen ajatellut ihan tosissani, että voisin vaihtaa blogin nimeä. Mulle se ei ole mikään iso juttu. Blogi saa olla Kalastajan vaimo, vaikken minä sitä olisinkaan. Eihän blogin nimi minua muutenkaan määrittele; se voisi olla vähän mikä vain. Vaikka Merirosvon vaimo, vaikkei nykyinen puoliso merirosvo olekaan. Mutta jos vaihtaisin blogin nimeä, siitä voisi tulla Kalastajan äiti.

Ei varmaan mitenkään yllättävää, että Ollikin on hyvä kalahommissa. Ja Ainokin paljon etevämpi kuin minä. Mulla on kaksi pientä pätevää kalastajaa, jotka ovat saaneet superharrastuksen koko iäkseen. <3
Mutta se siitä, meinasin laittaa myös neuleohjeen. Tämä on vaikea ja suosittelen omaamaan jonkin verran neulekokemusta ja luovaa ajattelua.
Tarvitset nr 7-9 pyöröpuikon 60 cm ja mieluusti myös numeron 5. Olen neulonut hihansuut ja kauluksen numerolla 5, muut nr 8.
Tarvitset lankaa, joka sopii puikolle nr 8. Mulla oli kahta eri lankaa; Puno Petit- alpakkaa sekä tavallista ohutta alpakkaa. Molempia noin 500-600g.
Jos aloitat luomalla 160 silmukkaa pyöröpuikolle (suljettuna neuleena) kuten minä, saat neuleen kokoa M. Mun neule on kuitenkin lisäksi pesty 30 asteen hienopesussa, jotta se on hiukan tiivistynyt ja kutistunut, joten voit hyvin neuloa 160 silmukalla ja pestä sen napakammaksi ja saada S -koon – tai lisätä kymmenen silmukkaa ja saat kokoa suuremman neuleen. (Tässä tarvitset sitä luovaa ajattelua – ja päätöksentekokykyä, haluatko pestä vai haluatko pitää alkuperäisen, löysemmän lookin.)
Aloita helma neulomalla kolme kerrosta 1 oikein 1 nurin joustinneuletta.
Sitten aloita ”mun patenttineule” (en tiedä onko tällä joku oikeakin nimi). Ensimmäinen kerros neulotaan 1 oikein, 1 nurin niin, että nostat oikeat silmukat puikolle neulomatta niitä. Seuravalla kerroksella neulot taas normallisti 1 o 1 n. Ja seuraavalla taas nostat oikeat puikolle neulomatta ja niin edelleen. Joka toinen kerros nostaen, joka toinen tavallisesti 1 o 1 n.
Patettineuleen lisäksi paitaan tulee palmikkokuvio, jonka olen piirtänyt kuviin. Kun olet neulonut 15 silmukaa patenttineuletta ensimmäisen kerroksen alusta, aloitat mallineuleen, joka on yhteensä 50 silmukkaa palmikkokuviota.
Kun olet tehnyt koko kuvan mallikuvion, hyppäät alkuun ja jatkat riviltä 3. Toistat mallikuviota kunnes tulet kainaloihin asti, kun neule on noin 50 cm (tai halutessasi pidempi.
Sitten voit jättää neuleen lepäämään ja aloittaa hihat. Käytä samankokoista pyöröpuikkoa hihoihin. Aloita luomalla 40 silmukkaa ja neulo hihat tasona. (Halutessasi leveämmät hihat, kokeile 45 kokoon M ja 50 kokoon L). Neulo hihat samaa patenttineuletta, mutta tasona neulottuna oikeiden silmukoiden nosto tapahtuu oikealla puolella neuloessasi. Nurjalla kerroksella neulot tavallista 1 o 1 n.
Kun hihojen pituus on 50 cm (tai muu sulle sopiva mitta) yhdistetään ne paitaosaan. Aloita neulomalla paitaosaa; 15 silmukkaa patenttia, 50 silmukkaa palmikkokuviota ja 15 silmukkaa patenttia (=etukappale). SItten jatkat suoraan toiseen hihaan ja hihan (40-45-50) silmukoiden jälkeen neulot paidan takakappaleen 80 silmukkaa. Lopuksi neulot takakappaleesta suoraan toisen hihan. Neulo viisi-kuusi kerrosta näin, kaikilla 210 (+) silmukalla.
Sitten voit alkaa kaventamaan kohti pääntietä. Kavennukset tehdään joka kerroksella. Etsi paitaosan ensimmäinen silmukka, nosta se puikolle, neulo seuraava silmukka oikein ja nosta ensimmäinen silmukka sen yli. Olet nyt kaventanut ensimmäisen silmukan. Jatka neulomista paitosan etukappaleen loppuun; juuri ennen hihakappaleen alkua neulot yhteen paitaosan kaksi viimeistä silmukkaa. Neulo hiha ja kun taas tulet paitaosan alkuun, kavenna kuten edellä, samoin takakappaleen lopussa; kavenna kuten etukappaleen lopussa. Älä siis kavenna silmukoita hihoilta; vain paitaosan puolelta. Ja näin jatkat 35 kerrosta  – kunnes paitaosan silmukoita on vain 10 jäljellä. Puikolla on nyt hihojen silmukat (40) sekä keskiosien 10 silmukkaa; yhteensä 100 silmukkaa. Päättele ne.
Poimi pääntien 100 silmukkaa nr 5 puikolle ja aloita joustinneule 1 o 1 n niin, että neulot oikeat silmukat kiertäen; nosta oikea silmukka puikolle takakautta. Tee kavennuksia pääntien takakappaleella niin, että kavennat keskiosan 10 silmukkaa vähitellen pois. Kun tulet niskassa kohtaan, jossa keskiosan 10 silmukkaa alkaa, nosta ensimmäinen puikolle neulomatta, neulo seuraava ja nosta ensimmäinen sen yli. Neulo seuraavat kuusi 1o 1n ja lopuksi kaksi yhteen. Neulo kerros loppuun 1 o 1 n. Seuraavalla kerroksella ei kavennuksia, mutta seuraavalla taas kavennat niskassa kuten edellä, välisilmukoita jää kavennuksien väliin vain neljä, seuraavalla kerralla vain kaksi ja lopuksi ei yhtään; jatka niska ylös asti, noin 20 cm. Neuloin itse kaksi kertaa edestakaisin pääntien takakappaletta, eli pari kerrosta ekstraa takakappaleelle, jotta sain kauluksen niskaosasta vähän etuosaa korkeamman. Suosittelen. 🙂
Lopuksi neuloin kuusi kerrosta sileää neuletta ennenkuin päättelin pääntien; sileä neule rullaa kauluksen kauniisti.
PHUUH 😀
En tiedä voiko tähän nykyiseen – väliaikaiseen – systeemiin kommentoida. jotta voisitte kysyä epäselvyyksiä, mutta yritin nyt kirjoittaa kaiken tosi yksityiskohtaisesti. Ja käytä luovuutta. :)) Tee omalla tavalla. <3 Mut tää ei oo helppo. Laitan pian sen raitaneuleen ohjeen, se on megahelppo! Odota sitä, jos tuntuu että tästä tulee vain stressiä.
Leppoisaa perjantaita. Mulla on aamujumppa tehty ja nyt vain omatahtista vapailua. <3
X