Kalastajan vaimo

Keittiön keskeneräinen muutos

Teksti:
Johanna Alvestad
Ei se valmis tosiaan ole vielä, mutta laitan nyt pari kuvaa tästä, mihin olemme tulleet. Ostimme nimittäin talon ihan kauniilla, laadukkaalla ja aika uudella keittiöllä. Se ei kuitenkaan ollut ihan mun unelmakeittiö ja nopeasti totesin että muutamalla pienellä muutoksella saamme keittiön muokattua meidän makuun.
Vähän hullua ja pelottavaa tietysti poistaa kauniita kaappeja seinästä, mutta huomaatte, että keittiön yläkaapit lähtivät. Kaapeissa oli koristeelliset lasiovet ja osa kaapeista ulottui ihan tiskipöydän pintaan. Nyt tiskipöydän yllä on vain mikrosementillä käsitelty seinä, joka odottaa paria vanhaa puista hyllyä ylleen.
Huomaatteko keittiön pöydän? Olav teki sen yhdessä meitä auttavan työmiehen kanssa. Tai ostimme oikeastaan yhden pöydän IKEAsta, mutta käytimme siitä vain metallisen tukikehikon. Itse teimme sekä pöytälankut että jalat. Miehet hioivat tammilankkuja varmaan kolme tuntia ja öljysivät päälle. Nyt se on ihanan pehmeä ja ihan sileä ja tasainen.
Samasta puusta tulee vielä hyllyt seinälle sekä keittiösaarekkeen kylkeen. Näytän sitten. 🙂
Saarekkeen yllä oli myös tuuletin, mutta se oli jotenkin niin koko huoneen keskellä ja vei niin paljon tilaa. Tuulettimen poistettuamme on koko keittiötilasta tullut paljon avarampi ja ilmavampi. Sen poistaminen oli niin hyvä ratkaisu. Tiedän, se tuuletin oli siinä ihan syystä. Katsotaan miten pärjäämme. Mitä siihen tilalle täytyy keksiä.
Sellaisia pieniä muutoksia ja operaatiota. Päivitän taas kunhan saamme ne viimeisetkin hyllyt paikalleen.
Hyvää uutta viikkoa. <3
X