Kalastajan vaimo

Kottikärryjä ja polkapilkkuja

Teksti:
Johanna Alvestad

Viikko on kiva aloittaa sunnuntailla, joka onkin maantai! Ja viikon eka päivä onkin jo tiistai. Jei. Täällä on siis ollut vapaapäivä tänäänkin, helluntaita vietetään kaksi päivää. Älkää kysykö miksi, kukaan ei varmaan tiedä. Googletin ja selvitin, että helluntai on joulun ja pääsiäisen jälkeen tärkein kristillinen pyhä. Hmm. Olkoon mikä on, vapaa maanatai tuli pihahommien suhteen kuin tilauksesta.

Olemme siis ahkeiroineet pihassa kolme aika täyttä päivää. Lauantai-iltana testasimme lisäksi kylän uusinta ravintolatulokasta, minä ja neljä herrasmiestä (omani mukaanluettuna) ja sunnuntai-iltana nostimme jalat pöydälle omalla terassilla. Tykkään tosta polka-dot kuosista ihan hirmuisesti. Ja tietysti villaneuleesta kun kesäilta alkaa viilenemään.

Päivisin olen kärrännyt noin 50 kottikärryllistä multaa. En ihan pysynyt laskuissa. Mutta laskin melkein joka kerta, että  jokaiseen kärrylliseen tuli 12 lapiollista multaa. Olisi mahtunut enemmänkin, mutten olisi jaksanut työntää kärryä ramppia ylös mullanhakupaikalta. Ainakaan viittäkymmentä kertaa.

Ja olen repinyt varmaan 250 mun kokoista nokkosta (juurineen tietty) ylös marja- ja rhodopensaista. Näytti siltä, että nokkoset syövät rhodot eikä kukaan pysty keräämään marjoja tänä kesänä. Mut ei näytä enää. Nyt siellä ei oo varmaan yhtäkään nokkosta enää.

 

Nyt siis uuteen viikkoon! Huomenna saamme ehkä vielä yhden koristealtaan kukkamaahan, sitten alkaa olemaan istukset varmiina. Olen yleensä aika kärsivällinen ja hidastempoinen ihminen, mutta kukkapenkkien kasvamista en malttaisi odottaa! Rakastan reheviä, rehoittavia kukkapenkkejä eikä tällaiset uudet istutukset tunnut kasvavan millään. 😀 Mutta näytän pian kuitenkin.

X