Maailma aukeaa

Jos seuraat mun instagramia, tiedät että olimme pienellä Kreikan lomalla. Tiedät, että vähän kauhistutti lähteä lentomatkalle pitkästä aikaa. Tai siis, ei se lentäminen minua kauhistuta, mutta tämä maailman tilanne. Huono omatunto. Että onko se kamalan itsekästä ja vastuutonta lähteä nyt lomailemaan, onko se nyt ollenkaan välttämätöntä. Ja ei, eipä monikaan asia tässä elämässä ole välttämätöntä, mutta saattaa olla tärkeämpää kuin luulisi.

Tämä loma, koko kesäloma oli mulle tärkeämpi kuin olisin itsekään luullut. Se, että pääsin käymään Suomessa ja yllättäin myös se että uskaltauduimme Kreikkaan. Lämpöä iholla, uusia ihmisiä, uusia hajuja ja makuja.

Mulla on elämässä paljon iloja ja hyviä asioita, mutten ole pitkään aikaan tuntenut palasten loksahtavan paikoilleen näin hyvin. Tai sen hiipuvan tulen syttyneen taas lämpimään liekkiin. Sain uskomattoman paljon elämäniloa tästä lomasta. Asioita, joita en edes huomannut näin paljon kaipaavani. Palasia minua, jotka puuttuivat.

Ehkä laitan vielä lisää Kreikan kuvia, niitä on paljon. Kaikki oli kuin uutta ja eksoottista. Ehkä laitan kuvan, jonka Olav otti kun nukuin lentokoneessa maski kasvoilla, tietenkin. Tai bikineistä ja omasta mielestäni vähän liikaa pehmentyneistä mahamakkaroista. Tai kuvan rakoista meidän jaloissa. (Kävelimme kuumuudessa melkein 15 km lenkin joka aamu.) Päivästä, jona täytin 40 vuotta. Se oli kai toi päivä, kun hyppäsin lenkillä ilmaan.

Nyt voi taas palata arkeen. Ja haaveilla. Koska haaveilu on tärkeää, yhtä tärkeää kuin tekeminen. Haaveilu pitää sen pienen liekin tulessa.