Kalastajan vaimo

Päivät ennen lomaa

Teksti:
Johanna Alvestad
Mulla alkaa loma nyt. Maanantaina. Vihdoin. Viimeinen viikko tuntui (eikä pelkästään tuntunut) siltä, että kaikilla muilla on jo loma. Kaikki muut kulkevat paljain jaloin ja hiukset uimisesta ja suolavedestä märkinä.
Mulla on melkein aina tällaisilla kunnon lomilla (alussa) sellainen kummallinen huijarisyndroomafiilis, että olenko nyt varmasti ansainnut monta viikkoa löhöilyä. Että eikö mun nyt varmasti tarvitse muka mennä töihin. Sitten se fiilis jotenkin helpottaa vähitellen ja loma alkaa tuntua ihan normi olotilalta.
Mut jotenkin nää päivät just ennen lomaa on niitä parhaita. Vaikka vielä onkin oikeasti töissä ja vähän kadehtii muita. Mutta just ne päivät, kun kaikki on edessä. Koko kesä tavallaan – vaikka onkin jo ehtinyt tekemään paljon kesäjuttuja. Olemme olleet jo monilla kesäretkillä, meillä on jo ollut monta pientä lomaa. Ja silti tuntuu siltä, että kaikki on vielä edessä. Ne päivät ennen kesälomaa, silloin kutittaa vähän vatsanpohjassa, ilmassa on kuplia ja kesätunnelma sähköisimmillään.
Mulla on lapsetkin aika paljon kaikki neljä lomaviikkoa. <3 Ei suurempia suunnitelmia, paitsi että pääsemme käymään kotona Suomessa puolentoista vuoden tauon jälkeen. <3 Se on aika suurta se. Puolitoista vuotta. Me olemme kaikki aika sähköisiä.
Elämä on hyvää. Kaikki. Ja ekstrahyvää seuraavat neljä viikkoa.
X