Kalastajan vaimo

Paras leipäohje ja kauneimmat sunnuntaipaidat

Teksti: Johanna Alvestad
*paidat saatu Gauhar Helsinki*
En ole varmaan koskaan tehnyt näin hyvää leipää kuin tänä viikonloppuna. Ja helposti. Leipätaikinaa ei tarvitse vaivata ja hiivaa siihen tulee vain hiukkanen, mutta taikina kohoamisen kanssa tarvitaan kärsivällisyyttä.
Leivän voi tehdä pelkillä jauhoilla ja jättää pois jyvät ja siemenet, jolloin koostumuskin on aivan erilainen ja leivästä tulee enemmin sellainen vaalea, ilmava ja reikäinen. Jos taas lisäät jyviä (etenkin chia siemenet) tekevät ne leivästä mehukkaamman ja raskaamman. Jyvät ja siemenet lisäävät kivasti sisältoä muuten vähän ravintoköyhään vaaleaan leipään, mutta jos tekisin leivän esimerkiksi keiton kylkipojaksi, tulee siitä vaaleana jotenkin vähän hienostuneempi ja ravintolakelpoisempi. Tämä mun versio on enemmän sellainen maatiaisversio. Molemmissa tapauksissa saat kuitenkin leipään ainutlaatuisen rapean kuoren ja herkullisen maun!
600g venhnäjauhoja
50g pellavansiemeniä
50g chiasiemeniä
30g sesaminsiemeniä
0,5 tl kuivahiivaa
2 tl suolaa
5 dl kylmää vettä
Tarvitset uuninkestävän vuoan/padan/kattilan, jossa on kansi.
Sekoita ensin kuivat aineet kulhossa, sitten vesi sekaan. Taikinasta ei tule ihan kuivaa palloa vaan jää hieman kosteaksi. Peitä taikina liinalla ja anna kohota vähintään 8 tuntia, enintään 20.
Nosta sitten taikina leivinpaperille tai muulle puhtaalle jauhoilla peitetylle alustalle ja kääntele taikinaa varovasti reunoistaan keskelle. Nosta taikina sitten takaisin kulhoon käännetyt reunat alaspäin, ripottele päälle kevyesti jauhoja. Anna kohota vielä kaksi tuntia.
Kun näistä kahdesta tunnista 1,5 on mennyt, laita uuni 250 asteeseen ja uuninkestävä kattila kansineen uuniin, anna kattilan lämmitä uunissa puoli tuntia.
Nosta sitten taikina kattilaan ja paista leipää kannen alla 30 min. Ota lopuksi kansi pois ja vähennä lämpötilaa 220 asteeseen ja paista vielä 15 minuuttia.
Leipä on valmis, ja aivan varmasti herkullinen!
Huomaatteko paidat? Sain kaksi mielettömän kaunista ja laadukasta paitaa Gauharilta Helsingistä. Valkoisia paitiksia ei kai voi olla liikaa (mulla ei ainakaan ollut) eikä varsinkaan näin erityisen kauniita. Nämä laskeutuvat kauniisti, ovat yksinkertaisen elegantit ja ylellisillä yksityiskohdilla varustetut. En oikein osaa päättää kumpi on suosikkini, mutta varmasti viimeisten kuvien vähän yksinkertaisempi versio. Se arkisempi. Ihan vaan koska olen aika arkinen tyyppi ja rakastan arkipukeutumista!
Hyvää arkea.<3

Lue myös

X