Suomen lomat menevät aina liian nopeasti

 

Suomen lomat menevät aina liian nopeasti. Ei sillä oikeasti ole väliä olemmeko viikon vai kaksi vai kolme; aina aika loppuu kesken. Aina ehtii olemaan liian vähän yhdessä, juttelemaan tärkeistä jutuista ja käymään paikoissa. Tapaamassa ihmisiä.

Aina herää aika paljon tunteita ja muistoja ja ajatuksia. Tuntuu siltä että Suomessa on paljon mielenkiintoisempia ihmisiä, rikkaampi kulttuuri ja syvempiä sävyjä. Tuntuu että voisin ostaa kaikki kirjahyllyn uudet suomalaiskirjat, kerätä männynkävyt ja imeä koko Suomen itseeni.

Ehkä se vähän onkin niin, ehkä Suomessa on jotenkin värikkäämpi kulttuuri; Norja on vähän konservatiivisempi ja perinteisiin kiinnittynyt. Ehkä tulkitsenkin paremmin tuttuja suomalaisia sävyjä, mutta toisaalta Suomessa myös on enemmän niitä melankolisia ja synkkiäkin sävyjä, jotka norjalaisessa elämässä melkein kokonaan puuttuvat.

Ja aina mietin, että mitä jos en olisi koskaan lähtenyt kotikaupungista. Tai kotimaasta. Mutta aina – ja aika nopeasti totean, etten olisi voinut jäädä. Olisin varmaan kaivanut juuri näitä elämää rikastuttavia tunteita, muistoja ja ajatuksia. Kokemuksia. Totean, että valinnoillani oli ihan syynsä enkä onneksi kadu. (Se olisi kamalaa!)

Mutta mulla on äiti ja isä ja sisko joista tykkään ihan kamalasti (ja niiden mukana tulleet uudet perheenjäsenet :)). Ne saavat minut aina mietimään valintojeni oikeutta. Niiden tähden lomat ovat aina liian lyhyitä.

Ja kyllähän Suomessa on mielettömästi ihania paikkoja. Kuvat ovat Kaunissaaresta Kotkan ulkopuolelta. Kesän paras kesäkeitto ja kimaltelevin meri. <3